Veronica Maggio - Måndagsbarn (video)

Soul-musiikin viimeaikaisen uudelleenherätyksen kotimaaksi - tai ainakin sen menestyneimmäksi etäpesäkkeeksi - on yksimielisesti kruunattu Iso-Britannia. Nyt kuitenkin nuo musiikkibisneksessä raivostuttavan hyvin menestyneet naapurimme, ruotsalaiset, ovat keksineet hypätä samaan junaan. Totta se on. Todisteita löytyy X3M:n soittolistalta. Sen kärkipäässä keikkuu ruotsalais-italialaisen Veronica Maggion kappale Måndagsbarn, jonka soinnissa helisee kirkkaana 60-luku. Ensimmäisellä albumillaan Vatten & Bröd (2006) Maggio yhdisteli poppiinsa muun muassa trip hoppia, mutta tänä vuonna ilmestyneellä Och vinnaren är...-levyllä puhaltelevat uudet tuulet, ainakin vienosti. Hienoltahan tämä kuulostaa. Maggio ei ole lainkaan kaukana tavoitteestaan: luoda Monica Zetterlundin aikaista, hyvää, ruotsinkielistä pop-musiikkia. "Jag blev ett måndagsbarn / Hela livet blev en helg". Taidan jo hivuttautua vapun viettoon.

Sunnuntaimusiikkia: Ces bottes sont faites pour marcher & Marie Douceur, Marie Colère

En tiedä miksi viehätykseni ranskankielisiin levytyksiin iskee aina sunnuntaisin, mutta tässä sitä taas ollaan. Soitossa ovat kaksi ranskatarta, Eileen (kuvassa oikealla) ja Marie Laforêt (kuvassa vasemmalla), sekä heidän koverinsa tunnetuista angloamerikkalaisista pop/rock-kappaleista. Molemmat ovat itse asiassa samalta vuodelta. Helmikuussa 1966 Nancy Sinatra julkaisi singlensä These Boots Are Made for Walkin' ja toukokuussa 1966 Rolling Stonesit Paint It Blackin. Vielä saman vuoden aikana molemmista tehtiin ranskankieliset versiot: Sinatran kappale muuttui Eileenin levyttämänä Ces bottes sont faites pour marcheriksi ja Rollareiden biisi sai Marie Laforêtin laulamana aivan uuden muodon; Marie Doucer, Marie Colère. Molemmat ovat tietenkin aivan mahdottoman koveroituja kappaleita, mutta kyllä näissä ranskattarien versioissa on jotain aivan erityisen hurmaavaa. Auttaa tietenkin, jos vertailukohteena on Jessica Simpson...

MP3 Eileen - Ces bottes sont faites pour marcher
Löytyy kokoelmalta Femmes de Paris (2004).

MP3 Marie Laforêt - Marie Douceur, Marie Colère
Löytyy kokoelmalta Singing Paris (2005).

Emilíana Torrini - Unemployed in Summertime

"Kesä on täällä taas!" hihkuvat kadun ihmiset. Aurinkolaseissaan, t-paidoissaan, jäätelötötteröt käsissään ja vappunaamarit toisessa. Kaupungilla vallitsee lähes karnevaalimeininki ja ihmettelen, mistä ihmeen koloista tämä väkimäärä on kaivautunut esiin. Tai löytyykö niille kaikille paikka, mihin mennä, jos toukokuussa takatalvi iskee. Mutta kyllä, kesä on antanut meille maistiaisen tulevasta.

Toivon mukaan kesästä ehtii nauttia sitten, kun se saapuu jäädäkseen. Viime viikot ovat kuluneet useammassa hanttihommassa hiki otsalla huhkien, eikä aurinkoa ole ehtinyt pysähtyä tervehtimään. Useimmiten tilanne on ollut aivan päinvastainen: joutilas kesä on vaikuttanut vaihtoehdoista todennäköisimmältä. Silloin tunnuslauluni on ollut Emilíana Torrinin Unemployed in Summertime. Islantilais-italialainen Emilíana on julkaissut viisi sooloalbumia, mutta parhaiten hänen sävellyksistään tunnistetaan varmasti Kylie Minoguen Slow tai Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia -elokuvan kappale Gollum's Song. Emilíanan albumeista vahvin on mielestäni Fisherman's Woman (2005), mutta tuo yksittäinen Unemployed in Summertime on sattuneesta syystä jäänyt eniten kuuntelemakseni. Sen nimi kertoo kaiken oleellisen. Ah. Kai ne laiskat, joutilaat kesät vielä joskus koittavat.

MP3 Emilíana Torrini - Unemployed in Summertime
Emilíana Torrinin albumilta Love in the Time of Science (1999).

Perjantailevy: Rockferry

Duffysta oli puhe jo neljä kuukautta sitten, mutta lienee soveliasta palata aiheeseen nyt kun tuo Rockferry-albumi viimein pyörii stereoissani. Samalla voin esittää pahoitteluni kaikille googlettajille, jotka jostain syystä ohjautuvat tuohon täysin epäinformatiiviseen blogimerkintääni. No, ainakin siellä sovittiin että Duffyn musiikkityyliä sopii kutsua nu-souliksi. Tai neo-souliksi. Tai northern souliksi.

Oli miten oli, tyylikkääksi sitä ja koko Rockferry-kokonaisuutta voi ainakin kehua. Tyylikkääksi, harkituksi ja ennen kaikkea luontevaksi. Levyn vähäeleisyys saattaa ensikuulemalla jättää etäisyyden tunteen, mutta joka kuuntelukerralla, kappale kappaleelta, levy koukuttaa aloittamaan alusta uudestaan ja uudestaan. Albumilta on turha odottaa "viime vuoden Duffyn" Rehab-kaltaisia vetäisyjä, sillä tunnelma Rockferrylla on selvästi kaihoisampi. Moisille venkutuksille ei ole tarvetta, vaan levyn parasta antia ovat nimenomaan Warwick Avenuen sekä Hanging On Too Longin kaltainen bluesmaisuus.

Rockferryn luontevuus johtuu varmasti sen tekijäjoukon ammattitaidosta. Bernard Butler ja Jimmy Hogarth ovat tienneet, että kappaleet puhuvat puolestaan. Aimee Anne Duffyn ei hänenkään tarvitse liioitella, kun vähäeleinen ilmaisu riittää yhtä hyvin karvoja nostattavan karismaattiseen laulusuoritukseen. Livenä sen voi parhaiten todeta.

MP3 Duffy - Warwick Avenue
Duffyn albumilta Rockferry (2008).

My Brightest Diamond - Inside A Boy

(kuva Matt Wignall)

My Brightest Diamond eli Shara Worden on liitoksissa Sufjan Stevensiin samoin tavoin kuin St. Vincent, josta kirjoitin aiemmin. Saatuaan taskuunsa korkeakoulututkinnon klassisessa laulussa hän pakkasi laukkunsa ja muutti New Yorkiin. Kaupungin esiintymislavoilla nti Worden ja hra Stevens kohtasivat, ja Worden laittoi sooloprojektinsa sivuun liittyäkseen Illinoisemakersiin.

Kiertueen päätyttyä ja huutosakin johtajan pestin loputtua Worden palasi My Brightest Diamondin pariin ja alkoi työstää kahta albumia. Näistä ensimmäinen, Bring Me the Workhorse (2006), oli tarkoitettu suht perinteiksi rock-levyksi ja toinen, A Thousand Shark's Teeth, jousikvartetin säestämäksi kokonaisuudeksi. Kakkoslevy julkaistaan 17. kesäkuuta, mutta odotusten vastaisesti sen ensisinkulta löytyy roimasti muitakin soittimia luvattujen jousien lisäksi. Keskiössä on tietenkin Shara Wordenin komea ääni ja läsnä My Brightest Diamondille ominainen teatraalisuus. Teatraalisuuden myötä joukkoon hiipii myös ripaus korniutta, mutta kiinnostavaa silti nähdä, poikkeaako tulevan levyn materiaali aikaisemmasta. Lisää My Brightest Diamondia voi käydä lataamassa Last.fm:stä.

MP3 My Brightest Diamond - Inside A Boy
My Brightest Diamondin albumilta A Thousand Shark’s Teeth (2008).

Nine Inch Nails: Discipline

Silläkin uhalla, että tästä blogista tulee vähittelen jokin epävirallinen Nine Inch Nails –uutistoimisto, kerrottakoon nyt bändin uusimmasta julkaisusta. Eilen nin.comiin ilmestyi Discipline-niminen kappale, jonka voi jo tutuksi käyneen kaavan mukaisesti käydä lataamassa sivuilta ilmaiseksi. Tällä kerralla mukana on myös laulua, ja liitteenä jokainen kuuntelija saanee vain kehotuksen palata asiaan viides päivä toukokuuta. Mitä tuolloin tapahtuu, se jää nähtäväksi. Only-henkisen Disciplinen voi hakea omakseen täältä.

Last Days & Pagoda

Taas on grunge-aika!

Sain nimittäin vihdoinkin aikaiseksi katsoa Gus Van Santin Last Days –elokuvan, joka on pyörinyt vuokraamon hyllyllä jo jonkin aikaa. Kyseinen pätkä kuuluu osaltaan taas siihen kavalkadiin, joka yrittää selittää tai tässä tapauksessa lähinnä vain kuvata Nirvanan nokkahahmon, Kurt Cobainin elämää. Aihe ei ehkä ole se kaikista omaperäisin, mutta sekään ei haittaa, kun elokuva itsessään on näin kaunis. Last Days muistuttaa ilmeeltään hyvin paljon edeltäjäänsä Elephantia, mikä ei ehkä ole edes sattumaa. Kummankin on nimittäin sanottu kuuluvan ohjaajan kuolemaa käsittelevään trilogiaan, jonka ensimmäisenä osana toimii Gerry. Mikäli se vain on mahdollista, on Last Days kuitenkin vielä kauniimpi ja virheettömämpi kuin edeltäjänsä. Upeita pitkiä ottoja, vähän dialogia ja viimeistä yksityiskohtaa myöten mietittyjä kuvia. Vau.

Elokuvan soundtrackilla on melko suuresti edustettuna pääosaa näyttelevä Michael Pitt. Kyse ei ole kuitenkaan vain roolista, sillä mies soittaa tosielämässä omassa grungehenkisessä Pagoda-yhtyeessään. Death to Birth on vain yksi soundtrackilla kuultavista kappaleista, sillä myös esimerkiksi Happy Song on videoineen tallennettu Last Daysin DVD:lle. Kyseessä taitaakin olla lähinnä elokuvaa varten tehty video, niin paljon laulaja pyrkii esikuvaansa muistuttamaan. Mikäli muuten Pittin tekemiset kiinnostavat, voi hänet vielä hetken aikaa nähdä elokuvissa pyörivässä Funny Gamesissa. Omakin tieni taitaa lähiaikoina käydä teatterin puolelle.

Ja niin, Last Daysissa voi nähdä ehkä suloisimmat kissanpennut, joita on filmille koskaan tallennettu. Jo se on tarpeeksi suuri syy nähdä elokuva.

MP3 Pagoda – Death to Birth
Elokuvan Last Days soundtrackilta (2005).

Pah maanantaille Kylien & Architecture in Helsingin avustuksella

Kuten eilen kirjoitin, päivät ovat hujahtaneet viime aikoina ohi tuosta noin vaan. Jos ei keskiviikko tuntunut keskiviikolta eikä lauantai lauantailta, niin piru vie, perinteinen angstiviikonpäivä maanantai olkoon myös vain yksi muiden joukossa. Sitä sopii viettää parin keikuttavan miksauksen tahdissa.

Kylie Minogue (joka nykyään on kait pelkkä Kylie) on poppia parhaimmillaan: hahmona lähes yliluonnollinen ja musiikkina täysin vastustamatonta. Wow on tästä jälleen yksi hyvä esimerkki, kenties jopa parempi kuin X-albumilta aiemmin julkaistu 2 Hearts. Vinyylisingleä varten entistäkin kasarimman version Wow'sta on tehnyt ympäristöystävällisen basistin äskettäin menettänyt CSS.

Toinen hytkyttävä remix on Architecture in Helsingin kappaleesta Like It Or Not, jonka uudisversiosta on vastuussa barcelonalainen El Guincho. Toukokuussa hän sekä tuo pääkaupunkimme mukaan ristitty bändi jatkavat kaveeraamista yhteisen Australian kiertueen merkeissä. Like It Or Not sekä sen elguinchomainen miksaus jäävät Places Like This -sinkuista viimeiseksi, sillä harvalukuisten kesäkeikkojen päätteeksi AIH kertoo vetäytyvänsä studioon talvehtimaan.

MP3 Kylie Minogue - Wow (CSS Remix)
Alkuperäisversio löytyy Kylien albumilta X (2007).

MP3 Architecture in Helsinki - Like It Or Not (El Guincho Remix)
Alkuperäisversio löytyy Architecture in Helsingin albumilta Places Like This (2007).

Sunnuntaimusiikkia: IBM 1401 - A User's Manual

Huh, mikä viikko. Päivät ovat sekoittuneet ja ajantaju hämärtynyt, mutta käsittääkseni tänään on taas viikonpäivistä se viimeisin, sunnuntai. Sunnuntaimusiikkia puolestaan on Jóhann Jóhannsson ja etenkin hänen albuminsa IBM 1401 - A User´s Manual.

Albumin nimi nostattaa kysymyksiä. Vastaukset löytyvät onneksi levyn kansilehtisistä, joihin koko teoksen taustat on kirjattu ylös seikkaperäisesti. Tarina alkaa vuodesta 1964, jolloin Islantiin saapui yksi maan historian ensimmäisistä tietokoneista, mallia IBM 1401. Jóhannin isä oli tuolloin työssään päävastuussa kyseisestä koneesta ja, taiteilijasielu kun oli, keksi liittää laitteeseen radiovastaanottimen. Tietokoneen muistin synnyttämät elekotromagneettiset aallot tulivat näin ulos melankolisena siniaaltona, hiljaisina melodioina - musiikkina.

IBM 1401:n synnyttämää musiikkia jopa nauhoitettiin ennen sen kuolemaa - itse asiassa sen hautajaisissa. Jóhann kuuli näistä tallenteista isältään vuonna 2001 ja alkoi työstää niiden pohjalta materiaalia. Myöhemmin samana vuonna hän tapasi koreografi Erna Ómarsdóttirin, jonka isä myös oli aikoinaan työskennellt IBM:llä. Jóhann lähetti säveltämänsä musiikin Ernalle, ja vuotta myöhemmin tämä oli luonut koreografian tuon musiikin ympärille. Tanssiteos IBM 1401 - A User's Manual kiersi yli 40:ssä Euroopan kaupungissa jousikvartetin säestämänä.

Albumiversiota varten Jóhann pisti koko sävellyksen uusiksi. Vuonna 2006 ilmestyneellä albumilla soittaa 60-henkinen jousiorkesteri, jonka lisäksi taustalle lisättiin alkuperäisen IBM 1401-materiaalin tueksi uusia elektronisia osuuksia. Teos myös piteni viidennen osan, The Sun's Gone Dim and the Sky's Turned Black, myötä. Kokonaisuus on valtavan kiehtova. Jóhann itse kertoo levyn kansilehtisissä olleensa aina kiinnostunut ihmisen ja tekoälyn, teknologisen kehityksen ja ihmisevoluution sekä "sielun" ja koneen välisestä suhteesta. Näiden kahden vuoropuhelua IBM 1401 - A User's Manual onkin. Kone tuntuu huokailevan surumielisesti luoden yhtenäisen taustan suurieleisille jousisävellyksille. Harva tietokone on saanut näin uljasta kunnianosoitusta.

MP3 Jóhann Jóhannsson - Part 5/The Sun's Gone Dim and the Sky's Turned Black
Jóhann Jóhannssonin albumilta IBM 1401 - A User's Manual (2006).

Björk Helsingin juhlaviikoille

(kuva mediaeater)

Tässä päivän jännittävin uutinen (Iken töihinpaluun lisäksi, tietysti): Björk konsertoi 10. heinäkuuta Helsingin juhlaviikkoilla. Oijoi! Konsertti järjestetään ulkosalla, Finlandia-talon takana sijaitsevassa Finlandiapuistossa, jonne mahtuu jopa 10 000 kuulijaa. Kaksi lämmittelijäbändiä julkaistaan myöhemmin, mutta liput tulevat myyntiin jo maanantaina Lippupalvelussa sekä Tiketissä. Hinta on melko korkea, 69 euroa.

Björk esiintyi edellisen kerran maassamme kymmenen vuotta sitten Turun Ruisrockissa, joten oli korkea aika uudelle tulemiselle. Björkin nettisivuilla konsertin epäillään jäävän tänä kesänä Pohjoismaiden ainoaksi. Olin laulajattaren keikalla Reykjavikissa vuosi sitten, ja on todettava, että olin tuolloin hieman pettynyt. Kerta oli ensimmäiseni, ja ennakko-odotukset olivat huiman korkeat. Siitä huolimatta tämä juhlaviikkojen tapahtuma houkuttelee aivan kamalasti. Onhan se kuitenkin, noh, Björk.

Risto - Kateelliselle ystävälle (video)

Risto on jälleen elämän peruskysymysten äärellä. Kateelliselle ystävälle on uusi, Sami Sänpäkkilän ohjaama video, jonka majesteettisina maisemina toimivat Tampereen Tammelan kevättalviset reunamat. Vai keikkalavallako tässä ollaan?

Kappele löytyi jo Risto-albumilta (2004), mutta videolla kuultava live-versio julkaistaan toukokuun 21. päivä levyllä, jonka nimi selittää itse itsensä: Live!. Eikä tässä vielä kaikki. Toukokuun 12. päivä ilmestyy digitaalisesti Riston Ylimääräiset EP/single, riippuen mitä lähdettä on uskominen. Molemmat ovat joka tapauksessa saatavilla Fonal Recordsin nettikaupasta.

Risto: Kateelliselle ystävälle from Sami Sänpäkkilä on Vimeo.

Sunnuntaimusiikkia-muxtape

Ei, Muxtape ei ole uusi, brooklynilainen, sunnuntaitunnelmaista musiikkia soittava indiebändi, vaan maaliskuussa avattu mixtape-sivusto. Mixtapen konseptin nettisovellus ei c-kasettien ja CD-levyjen aikakauden jälkeen ole mikään vallankumouksellinen idea, mutta yhtä toimivasti sitä ei tähän mennessä ole tehty. Kymmenen pistettä siitä.

Palvelua kehitetään nyt kuumeisesti ja päivityksiä tehdään lähes päivittäin. Oleellisinta on varmasti, että Muxtape saadaan toimivaksi yhteisöksi, kuten web 2.0:n (vai missä 5.0:ssa sitä jo mennään) henkeen kuuluu. Tällä hetkellä sivustolle on mahdottoman helppo rekisteröityä ja tämän jälkeen siirtää tietokoneeltaan 12 kappaletta mixtapelleen - pim, valmista. Kaikki on hyvin yksinkertaistettua ja musiikin kuunteleminen vaivatonta. Vaan miten löytää helmet toisten kokoamien sekoitusten valtavasta merestä? Muxtape tarjoaa etusivullaan värikkään linkkiröykkiön satunnaisiin mixtapeihin, mutta klikkauksen takana odottava musiikki on joka kerta täysi yllätys. Jännittävää, kenties, mutta mieluummin silti haluaisin jotain osviittaa mixtapejen sisällöstä.

Siitä huolimatta, olen koukussa. Tykkään väsätä näitä musiikkisekoituksia omin kätösin CD-levyillekin, joten tämä on luonteva jatke puuhastelulleni - ilman kansitaiteiluja. Sunnuntaimusiikkia tälle illalle löytyy täältä. Etusivulta haaviin tarttuneista sekoituksista voisin lisäksi suositella esimerkiksi sunnudaguria (lisää sunnuntaimusiikkia), reginaa ja cloudpilotia. Niin, ja hakutoimintoa odotellessa otan oikein mielelläni vastaan vinkkejä kiinnostavista (ja itse tehdyistä) mixtapeista. Tai myös ehdotuksia suomenkielisestä vastineesta sanalle mixtape. Rauhaisaa sunnuntaita.

Sunnuntaimusiikkia: Aion

Taivaalta tippuu tänään jotakin veden, lumen ja jään sekoitusta, mikä saa maiseman näyttämään melko virheettömän marraskuiselta. Kalenteri kertoo kuitenkin toista; huhtikuu se siellä edelleen jatkuu, vaikka sataisi kissoja ja koiria. Jos kuuluu niihin, joille huhtikuu todella on kuukausista julmin, saattaa tämä sunnuntaimusiikki upota paremmin.

Itse olen siitä erikoinen CMX-kuuntelija, että minut on vakuuttanut tasan yksi bändin levyistä. Ei, en pidä A. W. Yrjänän sanoituksia tekotaiteellisena humpuukina, mutta en myöskään jostakin tuntemattomasta syystä osaa innostua Auran kaltaisesta klassikosta. Sen sijaan Aion on pitkään kuulunut sinne levykasani kärkikastiin, vaikka myönnettävä on, että senkin saavuttaminen otti aikansa. Hukkaan ei yrittäminen kuitenkaan mennyt, sillä levy on täydellinen siihen tietynlaiseen olotilaan, joka esimerkiksi tänään vallitsee. Kyseisen fiiliksen tiivistää varmasti tehokkaimmin Aionilta singlenäkin julkaistu Melankolia. Mihin sitä muita CMX-levyjä tarvitsee, kun kerran tämä on niin ylivoimainen? Vai pitäisiköhän sittenkin käydä ostamassa se Talvikuningas?

Nyt voi vain toivoa, että tätä takatalvea kestää mahdollisimman pitkään. En taida vielä olla ihan valmis ottamaan vastaan auringonpaistetta ja kevättä.

MP3 CMX – Fysiikka ei kestä
CMX:n albumilta Aion (2003).

Broken Social Scene muuttaa mieltään, Editors lämmittelee R.E.M.:iä

(kuva tlobf)

Eipäs, juupas, eipäs - Broken Social Scene saapuu sittenkin Suomeen, hurraa! Ruisrock-esiintymisen peruunnuttua yhtye saadaankin Tavastialle 26. toukokuuta. Liput tulevat myyntiin maanantaina.

R.E.M. sen sijaan tuo syyskuussa mukanaan Helsinkiin Ken Stringfellowin The Disciplinesin sekä Editorsit. Yht'äkkiä sekin konsertti alkoi kuulostaa houkuttelevalta. Eikö Editors voisi heittää samaan syssyyn oman klubikeikan, kuten The Thrills vuonna 2005?

Perjantailevy: Big Lupu

Tässä yksi niistä yhtyeistä, joihon perehtymisen olen ottanut projektikseni. 22-Pistepirkon lähes 30 vuoden pituiselta uralta - hui! - löytyy kymmenen albumia, joiden väliltä valita. Ensimmäinen oli suomenkielinen Piano, rumpu ja kukka (1984) ja viimeisin helmikuussa ilmestynyt (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah!. Minun valintani osuu bändin elinkaaren keskivaiheille, vuonna 1992 ilmestyneeseen Big Lupuun.

Levyltä löytyy tietysti Birdy, jonka jokainen tuntee, vaikka ei olisikaan musiikkiharrastustaan vielä vuonna 1992 ehtinyt aloittaa. Tutuilta kuulostavat myös muut albumin kappaleet: Texaconin kitaroinnit ja hammondit sekä Swamp Bluesin intensiivisyys. Arvostettavaa 22-Pistepirkossa on se, miten omanlainen tyyli sillä on jo vuosikymmeniä ollut. Big Lupu voisi ihan yhtä hyvin olla yhtyeen uusin levy, tai toisaalta se oltaisiin voitu julkaista jo joskus garage-rockin alkuaikoina. Ajatonta musiikkia siis. Luulen, että pistän tämän soimaan kesällä, sellaisena päivänä, kun asfaltti höyryää.

MP3 22-Pistepirkko - Birdy
22-Pistepirkon albumilta Big Lupu (1992).

Ylisanoja Anna Järvisestä Tampereen Klubilla 09.04.08

Anna Järvisen laulujen vahva teema on identiteetin kanssa tasapainoilu, hänen kohdallaan siellä ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden välillä. Onkin siis nyrjähtäneellä tavalla osuvaa, että Anna saapui viimein Suomen sisämaahan esittämään ruotsinkielisen debyyttilevynsä materiaalia. Eilen Tampereen Klubilla suuri osa yleisöstä ei selvästikään tuntenut Järvisen musiikkia ennakkoon - liekö saapuneet paikalle lämmittelijä Astrid Swanin vai Aamulehden klubimainosten houkuttelemana - joten ruotsinkieliset sanat eivät monien kuulijoiden korviin tipahdelleet. Anna jäi tavallaan umpisuomalaisen yleisön edessä juuri siihen loukkoon, josta Jag fick feeling kertoo.

Vaikka yleisö ei maanittelusta huolimatta osannut laulaa kappaleiden mukana, tunsi jokainen takuulla, mistä oli kyse. Hentoinen Järvinen aloitti lavan reunalla seisten, hieman arkaillen, hyvää iltaa toivottaen. Mukana lavalla oli nelihenkinen yhtye, joista yhden käsissä soi haitari. Olikohan tässä mukana Dungenin jäseniä? On hämmästyttävää, miten suuresti pieni ihminen voi kappaleen vaatiessa laulaa, hiljentyen hetkessä takaisin pelkkään kuiskaukseen. Monet kappaleet, kuten Kan du gå, olivat saaneet yhtyeen kera sovituksiinsa potkua. Toiset laulut puolestaan nostivat Annan ihastuttavan äänen esiin levytyksiä paremmin, ja huuliharppu vahvisti musiikin kaihoisaa tunnelmaa. Illan kaunein hetki oli niin kovin liikuttava Nedgångslåten.

Kuten keikkaraportoijat joulukuisen Tavastian vierailun jälkeen totesivat, oli konsertissa harmittavinta Järvisen materiaalin vähyys ja siten esiintymisen lyhyys. Varmaa on kuitenkin, että Anna sai eilen reilun kourallisen uusia kuuntelijoita. Myynnissä olleita levyjä jonotettiin innokkaasti ja Annaa käytiin kiittämässä vuolaasti. Astrid Swanillakin oli omat innokkaat seuraajansa, mutta tämänkään esiintymisen myötä minusta ei tullut yhtä heistä. Suurin kiitos siis Annalle ja bändille. Menkäähän katsomaan heitä, jos oikeilla paikkakunnilla lähipäivinä olette.

MP3 Anna Järvinen - Götgatan
Anna Järvisen albmilta Jag fick feeling (2007).

VIDEO Anna Järvisen keikka Valo-klubilla

Blur

Tämä bändi ei voisi kai enää yhtään epäajankohtaisempi olla, vaikka se olisi jo kuollut ja kuopattu. Brittiläinen Blur on nimittäin elänyt hiljaiseloa viimeiset viisi vuotta, vaikka jonkinlaisesta paluusta tasaisin väliajoin puhutaankin. Graham Coxonia moni odottaa takaisin sen jälkeen, kun tämä viimeisimmällä Think Tank –levyllä lähti kävelemään. Mies tuntuu kuitenkin keskittyvän lähinnä omiin projekteihinsa, ja niin tekee myös solistin ja laulunkirjoittajan virassa toiminut Damon Albarn. Gorillaz sekä The Good, the Bad & the Queen ovat vain näkyvin osa siitä kaikesta, missä Albarn näinä päivinä vaikuttaa. Taitaa olla parempi, että Blur pysyy siellä 90-luvulla. Aikansa kutakin.

Uuden tuotannon puute ei kuitenkaan estä kertaamasta vanhoja levyjä, joita Blurille on kerääntynyt ihan kohtalainen määrä. Tämänpituisen uran varrelta alkaa jo löytää hassuja tapoja, jotka toistuvat levy levyltä. Liekö sitten mielikuvituksen puutetta, mutta kuultavaksi ovat päätyneet muun muassa kappaleet Mellow Song, Good Song, Sweet Song, Swamp Song sekä tietenkin se kerrassaan nerokas Song 2. Huvittavampi samankaltaisuus on kuitenkin aina ollut se, miten lähes jokaiselta Blurin levyltä löytyy yksi hölmö punkhenkinen rallatus, jonka pituus on korkeintaan se pari minuuttia. Kappaleiden tasosta ei aina ole takuuta, mutta se ei liene tarkoituskaan. Miltäköhän nämä kuulostaisivat yhdelle levylle koottuina? Pahalta?

MP3 Blur – Bank Holiday
Blurin albumilta Parklife (1994).

MP3 Blur – Globe Alone
Blurin albumilta The Great Escape (1995).

MP3 Blur – Chinese Bombs
Blurin albumilta Blur (1997).

MP3 Blur – We’ve Got a File on You
Blurin albumilta Think Tank (2003).

Brittiläisiä debyyttejä: Amy Winehouse & The Streets

Huhtikuun alun sävelten virkaa on tänä vuonna toimittanut Winehousen Amy. Keneltäkään ei viime vuonna varmasti jäänyt Rehabit tai Back to Blackit kuulematta, mutta keskittymisen arvoinen on myös artistin debyyttilevy Frank. Jo ilmestyessään se sai ainakin Isossa-Britanniassa kohtalaisen kehuvia arvioita, vaikka Suomessa en muista levyä suurestikaan noteeratun. Frankia kuunnellessa ymmärtää paremmin ne R&B-vertaukset, joita itse olen ihmetellyt. Sointi on musiikkitelevisioystävällisempi kuin Back to Blackilla, vaikka yhtäläisyyksiäkin toki löytyy.

Jostakin syystä kuulen Winehousen levyllä ajoittain jotakin samaa kuin The Streetsin debyytillä. Ehkä ne ovat nuo elektroniset taustat tai ylitsevuotava brittiläisyys, mutta yhtäläisyyksiltä ei voi olla välttymättä. Ja eihän levyjen ilmestymisen välilläkään ole kuin yksi hassu vuosi. Tässä siis taas yksi oivallinen korvike Lontoon-kaipuuseen.

Aasinsiltaa pitkin pääsemme vielä Mike Skinnerin nykyisiin kuulumisiin. The Streetsiltähän pitäisi kuluvana vuonna ilmestyä uusi levy, jota ainakin minä odotan sormet syyhyten. Skinner on viime aikoina keskittynyt omaan Beat Stevie –projektiinsa, johon kuuluu kaikkea mahdollista köyhästä studiodokumentoinnista artistihaastatteluihin. Beat Stevien sekä bändin MySpace-sivun lisäksi hilpeyttä on muuten viime päivinä aiheuttanut Don’t Mug Yourself –video. The Streets on hitaasti mutta varmasti nousemassa lempiartistikseni kuvallisen ilmaisunsa suhteen.

MP3 Amy Winehouse – Stronger Than Me
Amy Winehousen albumilta Frank (2003).

Päässä soi soi soi: Familjen - Det snurrar i min skalle

(kuva Jenny Källman)

Olen viime päivinä kuunnellut jonkin verran Radio X3M:ä. Kanavan suurin saavutus on ehdottomasti ollut viime vuotisen Familjen-hitin Det snurrar i min skallen istuttaminen päähäni. Sinne se on juurtunut.

Familjen on yhtä kuin Johan T Karlsson, jonka esikoisalbumi ilmestyi vuosi sitten maaliskuussa, ja joka sen jälkeen on ollut jos jonkinlaisessa pyörityksessä. Levyt myyvät, videot on palkittu ja keikkailu on ollut tiivistä: Familjen on käynyt tänä vuonna jo kahdella Suomen kiertueella, ensin yksin ja sitten Kentin lämppärinä. Radio X3M jaksaa silti edelleen ahkerasti pyörittää soittolistoillaan Det snurrar i min skallea, jonka mukana lauleskelu onkin parhautta. Skånen murteella, tietenkin.

MP3 Familjen - Det snurrar i min skalle
Familjenin albumilta Det snurrar i min skalle (2007).

Vapnet - Plötsligt händer det inte (video)

Jatkan tätä ruotsinkielisen musiikin putkea vielä ainakin yhden merkinnän verran. Kyse on östersundilaisesta Vapnetista, jonka Plötsligt händer det inte -sinkun kaveriksi julkaistiin menneellä viikolla musiikkivideo. Sen on ohjannut Mattias Johansson ja videossa esiintyvä tyttö, Cissi Wallin, on tuttu Tjenare kungen -elokuvasta. Video on hieman yhdentekevä, mutta kappaleesta pidän oikein paljon. Hienoa poppia ja melankoliset sanoitukset, keep up the good work. Ensi viikolla ilmestyy Vapnetin kolmas albumi Döda fallet, jonka voi jo tilata ennakkoon yhtyeen levy-yhtiön nettikaupasta.

Perjantailevy: För sent för Edelweiss

Håkan vanhenee, vaan ei muutu. Mikä helpotus.

Uutinen Håkan Hellströmin viidennen albumin För sent för Edelweissin julkaisusta tuli minulle muutamia viikkoja sitten yllätyksenä. Viime vuoteni ovat olleet melko håkanittomia. Känn ingen sorg för mig Göteborgia sekä Det är så jag säger detiä tuli aikoinaan kuunneltua ihan hirveästi, mutta viimeisimmät levyt ovat seisseet levyhyllyssäni lähes koskemattomina. En oikeastaan tiedä miksi: Ett kolikbarns bekännelser on täynnä loistavia kappaleita. Olin päässyt unohtamaan.

För sent för Edelweissin kuuntelemisen myötä muistan taas. Levy alkaa suorastaan täydellisesti, tuttuuden tunne on voittamaton. "94 hade jag ett fast jobb / På pååls bagerier / Tills jag började med tequila / Och blev trummis i en ny orkester", Håkan laulaa sillä ihanan kamalalla äänellään. Fiskekyrkankin mainitaan. Tästähän tässä on kyse. Sanoitukset ovat aina olleet Håkanissa parasta - niiden avulla on jopa sanakirjan kanssa opiskeltu ruotsia - ja jälleen hän näyttää taitonsa kertoa niin isoista asioista kuin pienistä yksityiskohdista neliminuuttisen pop-kappaleen aikana. Näkökulma on tietysti muuttunut sitten ensilevyjen, ja mukana on jopa hieman nostalgiaa. Sambarytmit ovat poissa, ne ovat vaihtuneet perinteiseen rautalankarokkiin.

Kaikkea uudella levyllä en niele pureskelematta, mutta myönnettävä on, että levy paranee jokaisella kuulemalla. Myönnettävä on myös, jollei se ole ilmiselvää, että olen valmis Håkanin kohdalla tekemään paljon myönnytyksiä. Raskas Zigenarliv Dreamin tekee melkein mieli jättää kuuntelematta, mutta sitten päälle kolahtaa Kärlek är ett brev skickat tusen gånger, jonka nimi jo kertoo kaiken. Kär i en ängelin hempeily ei myöskään ole mielestäni levyn parasta antia, mutta sitä edeltävän För sent för Edelweissin vahvuus kantaa mukanaan heikommankin kappaleen. Ja niin edelleen.

Kuuleeko Göteborg? Jos ei näillä kehuilla saa Håkania Suomen keikkalavoille, niin en tiedä miten. Lienee pakoo lähteä elokuussa herran luokse Way Out West -festareille.

Vampyyrimusiikkia Markus Krunegårdilta

Älkää peljätkö otsikkoa: kyse ei ole vampyyreista kuusysi-rokkareiden tyyliin. Itse asiassa kyse on vain yhdestä kappaleesta, Laakson Markus Krunegårdin sooloalbumin ensisinkusta. Törmäsin siihen selatessani It's a Trap! -sivustoa ja huomasin hiljalleen, että Ruotsin media on koko lopputalven sormet syyhyten odottanut Krunegårdin Markusevangelietia. Se ilmestyi eilen, ja on saanut kauttaaltaan kiitteleviä arvioita.

Laakson kanssa Krunegård on laulanut sekä englanniksi että suomeksi, mutta ruotsinkielisten tekstiensä taakse hän ei saanut yhtyettään soittamaan - paitsi Lars Skoglundin rumpuihin. Materiaali oli siis pakko julkaista soolona. Ratkaisusta olen kiitollinen, sillä sanoitukset vaikutttavat henkilökohtaisemmilta ja paremmilta kuin Laakson kanssa koskaan. Onneksi näin; Krunegårdin ensimmäisen ruotsinkielisen projektin, Hetsin, perusteella olisi voinut odottaa jotain aivan muuta. Kielen lisäksi Krunegård on ottanut käyttöön pehmeämmän laulutavan, joka poikkeaa Laakson hengästyttävästä tykityksestä. Hän sanoo halunneensa tehdä helposti lähestyttävän levyn: ei outoja ääniä, ei mitään vaarallista. Sellaisen, josta äiti tykkäisi. Kuulostaa ehkä jopa tylsältä, mutta kuulemani kappaleet MySpacessa - etenkin tuo sinkku Jag är en vampyr - eivät sitä ole. Loistavan akustisen version tuosta Ruotsin radiohitistä voi käydä katsastamassa PSL:n sivuilta.

MP3 Markus Krunegård - Jag är en vampyr
Markus Krunegårdin albumilta Markusevangeliet (2008).

Aprillipäivä ja Rufus Wainwright Helsingin Kulttuuritalolla 01.04.08

(kuva James Wainwright)

Rufus Wainwright esiintyi eilen sekalaiselle kuulijajoukolle Helsingin Kulttuuritalolla konsertissa, joka oli muihin Pohjoismaihin jatkuvan soolokiertueen ensimmäinen. Ensimmäinen se oli myös suomalaisyleisölle; ainakin niille, jotka eivät muutama vuosi siten nähneet Rufuksen lämmittelevän Stingiä. Jännitystä oli siis ilmassa puolin ja toisin.

Esiintyjän kohdalla jännitys näkyi unohtuneina sanoina ja sävelinä. Kömmähdyksiä hän paikkaili parhaansa mukaan saaden yleisön lähinnä nauramaan - hauskaahan se on, että esitys elää eikä ole pelkkää jäykkää rutiinia. Jotain kappaleita, kuten Wantia, ei kuulemma oltu konserteissa soitettu pariin vuoteen. Wainwright oli luvannut tiistaina painetussa Helsingin Sanomien haastattelussa soittaa sekä uutta että vanhaa materiaalia ja piti sanansa. Olin ilahtunut etenkin esikoislevyltä poimittujen laulujen runsaudesta, koska ne tunnen kaikkein parhaiten. Juuri ne, flyygelin takaa laulettuina, nousivat soolokonsertin hienoimmiksi hetkiksi. Suosikkeja olivat myös Cigarettes And Chocolate Milk sekä Going To A Town. Kitaran kanssa Wainwright ei ole parhaimmillaan, ja jotkut kappaleet olisivat vaatineet sen suureellisen yhtyeen tuekseen. Mutta taitava pianisti hän on. Ja se ääni, oi, se ääni.

Mahdottoman valovoimainen lavapersoona Wainwright myöskin on. Hän kertoi kuunnelleensa happopäissään paljon Sibeliusta, ja soitti erikoispäivän kunniaksi kappaleensa April Fools. Yleisö puolestaan palkitsi tähden innokkailla, raikuvilla aplodeilla hartaan kuuntelemisen päätteeksi. Kiitokset Rufukselle. Muutamia kuvia keikalta täällä.

MP3 Rufus Wainwright - April Fools
Rufus Wainwrightin albumilta Rufus Wainwright (1998).