Mies ja kitara -kombinaatiolle vaihtelua tuo yhdistelmä nainen sekä kitara. Oikeastaan kyse ei ole pelkästä kitarasta, vaan lisäksi bassosta, pianosta, ksylofonista, triangelista ja ties mistä muusta: Annie Clark alias St. Vincent hallitsee soittimensa. Tämä on yksi niistä nimistä, joihin olin törmännyt jo pitkän aikaa siellä sun täällä, mutta en ollut käynyt kuuntelemaan. Jälkeenpäin voi aina miettiä miksi siinä niin kauan kesti.Annie Clark on tehnyt elämässään vain kaksi viikkoa tavallisia töitä - floristina, kunnes sai potkut - ja toiminut muuten kitaristina erilaisissa kokoonpanoissa. Näitä kokoonpanoja ovat muun muassa The Polyphonic Spreen sekä Sufjan Stevensin taustabändit, joten mistään pikkunimistä ei ole kysymys. Vuonna 2006 Clark soitti kiertueella sekä Sufjanin yhtyeessä että tämän lämppärinä, ja julkaisi tuolloin tuekseen kolmen kappaleen EP:n Paris Is Burning. Tämä johti muihin lämmittelijän tehtäviin esimerkiksi The Nationalille sekä Arcade Firelle, kunnes viime kesänä hän lopulta julkaisi taiteilijanimellään St. Vincent esikoisalbuminsa Marry Me. Huomaa viittaus Sukuvika-ohjelman Maebyyn - loistavaa!
Clarkin musiikillisen taustan sekä kiintymyksen elokuvamusiikkiin huomioon ottaen voisi olettaa, että hänen soolomateriaalinsa olisi kovinkin suureellista ja teatraalista. Marry Me on kuitenkin yllättävän pienieleinen albumi, vaikka toki sen tunnelmat heittelevät laidasta laitaan. Clark taitaa sekä reginaspektormaiset pianoballadit (Marry Me) että pjharveymaiset särhkökitaroinnit (Your Lips Are Red), riimitellen kaiken aikaa kieli poskessa. Materiaali esikoislevyllä on ehkä hieman epätasaista, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan St. Vincentille jatkoa. Erikoismaininnan Annie Clark saa cover-valinnoista, joita ovat olleet muun muassa Paris Is Burningille levytetty These Days sekä maanantaina linkittämäni Dig A Pony.
MP3
St. Vincentin albumilta Marry Me (2007).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti