Perjantailevy: Irwin Goodmanin lauluja

Matti Johannes Koivun levy Irwin Goodmanin lauluja, josta intoilin jo tammikuun alussa, pääsi keskiviikkona viimein kauppoihin. Laitettuani sen soimaan ja istahdettuani kuuntelemaan, tuntuivat laulujen tarinat vievän minut vuosikymmenten taa ja todellisuuteen, jota silloin elettiin. Naimisiinmenot, tehdastyö, Las Palmas; eihän tätä maailmaa enää ole olemassa. Eikä kukaan populaarimusiikissa ainakaan laula siitä.

En päässyt levyä loppuun asti kun aloin vähitellen kuunnella tarinoita eri korvalla: kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain ja raha ratkaisee / ne mittaa syvyyden myös kumarruksen. Las Palmas on ehkä vaihunut Phuketiin, mutta tehtaita suljetaan ja irtisanomisia rapisee nykyään siihen tahtiin, ettei 60-luvulla varmaan osattu edes arvata. On myös täysin loogista, että juuri Koivu on tarttunut Goodmanin materiaaliin ja levyttänyt siitä omanlaisia, herkkiä ja synkkiä tulkintojaan. Irwin Goodmanin lauluja jatkaa selkeässä linjassa Koivun kahden ensimmäisen sooloalbumin kanssa, joiden tarinat myöskin tuntuvat kertovan menneestä maailmasta. Aiheet eivät ole kovin kaukana Vexi Salmen teksteistä.

Salmen sanoitukset nousevatkin ehdottomasti levyllä keskiöön. Pidän tietysti paljon Matti Johanneksen koivumaisista tulkinnoista ja Goodmanin sävellyksistä, mutta jonkun muotin rikkojan joukkoon olisin kaivannut - sellaisen, joita Koivun omilta levyiltä aina löytyy. Muutoin kappalevalinnat ovat hienon monipuolisia. Suurimmasta osasta niitä en saa perehtymättömyyteni vuoksi alkuperäisversiota päähäni, ja hyvä niin. Näin voin kuunnella tätä tribuuttilevyä ihan omana kokonaisuutenaan, todella hienona ja koskettavana sellaisena.

Levyn materiaalia voi käydä kuuntelemassa MySpacessa ja ensi viikosta lähtien keikoilla ympäri maan:

7.3. Belly, Helsinki
12.3. Wanha Jokela, Joensuu
13.3. Henry's Pub, Kuopio
14.3. Vakiopaine, Jyväskylä
20.3. Dynamo, Turku
21.3. Hälläpyörä, Hämeenlinna
22.3. Telakka, Tampere
25.3. WeeGee-klubi, Espoo
4.4. Torvi, Runorock, Lahti
24.4. Lutakko, Jyväskylä
1.5. Yo-talo, Tampere
16.5. Isojano-festivaali, Lahti

Airilta uudelleenjulkaisu

Pitchfork kertoo, että ranskalaisbändi Air julkaisee uudelleen Moon Safari –levynsä maalis-huhtikuussa. Syynä on levyn kymmenvuotissyntymäpäivä, jonka kunniaksi kaikki Air-fanit saavat vanhan levyn lisäksi kuullakseen kasan lisämateriaalia. Julkaisulta löytyy ainakin remixejä, livetaltiointeja sekä dvd bändin kiertueelta vuodelta 1999. Luvassa lienee siis toivottavasti myös ihanaa ranskalaispuhetta.

Tämä julkaisu taitaa olla juuri minulle tarkoitettu, sillä itseeni Moon Safari ole koskaan täysin kolahtanut, vaikka Airia muuten rakastankin. Ehkä olen ostanut sen väärällä hetkellä, mutta esimerkiksi Talkie Walkie on mielestäni aina ollut paljon kuunneltavampi kokonaisuus. Ehkä tässä on siis tilaisuus löytää Moon Safarin hienous.

Noin muuten suhtaudun vähän skeptisesti näihin kymmenvuotismuisteloihin. Ne tuntuvat niin älyttömältä rahastukselta, että ainoa uudelleenjulkaisu, jonka olen suostunut ostamaan on Manicsien The Holy Bible. Mutta se nyt onkin niin mieletön levy, että ostaisin sen varmaan kaksikymmenvuotisjulkaisunakin.

MP3 Air - All I Need
Airin albumilta Moon Safari (1998).

MP3 Air - Alone in Kyoto
Airin albumilta Talkie Walkie (2004).

Vuokko Hovatta

Yksi tämän viikon uusista julkaisuista on Vuokko Hovatan ensimmäinen soololevy Lempieläimiä. Ultra Bran jälkeen Vuokko keskittyi lähinnä näyttelemiseen poiketen musiikin puolelle hetken verran vuonna 2004 Tekniikan ihmelapset-yhtyeen kera. Tämä vuosi on ollut uutta aktivoitumisen aikaa. Vuokko oli ehdolla Suomen Euroviisuehdokkaaksi (vai onko yhä, en saa selkoa kisan karsintasysteemistä) ja julkaisee nyt kokonaisen levyllisen uutta musiikkia.

Todetaan nyt tässä, että minulla on vankka Ultra Bra-menneisyys. Lempieläimiä-levyn musiikki kuulostaa siis korviini ihanan tutulta. Vuokon äänen ja Kerkko Koskisen sävellysten yhdistelmä ei voi olla synnyttämättä tietynlaisia kappaleita, ja Aulikki Oksasen sanoituksiin yhdistettynä lopputulos ei ole turhan kaukana juuri siitä yhdestä 90-luvun suuryhtyeestä. Toinen levyn säveltäjistä on Tuure Kilpeläinen, jonka kappaleet tuovat levylle pieniä kantrirock-vivahteita. Näiden kahden tyylien ero on helppo huomata, mutta molempia Vuokko tulkitsee yhtä kuulaan kauniisti. Lempieläimiä voi käydä esikuuntelemassa hänen MySpace-sivultaan. Minun suosikkejani ovat Syleily ja nimikkokappale Lempieläimiä.

Supergrass: Bad Blood

Brittiläinen Supergrass julkaisee maaliskuun 24. päivä uuden albuminsa Diamond Hoo Ha. Levyltä on jo aiemmin päästetty maailmalle ensimmäinen sinkku Diamond Hoo Ha Man ja pian on vuorossa toinen, Bad Blood. Nämä Supergrassin uusimmat ovat menneet minulta aivan ohi, mutta hyvä että viimeistään nyt havahduin. Kolmen vuoden takainen Road to Rouen on varmasti yksi viime vuosien eniten kuuntelemistani levyistä ja uusi musiikki vaikuttaa seuraavan suunnilleen samoja linjoja. Bad Bloodista on jo julkaistu musiikkivideo. Se alkaa melko perinteisenä soittovideona, mutta kääntyy loppua kohden mielenkiintoiseksi naamareineen ja syötävine soittimineen. Mums!

Musiikkielokuvia Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla

Eilen Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsi kuluneen vuoden suosikkielokuvansa, joista There Will Be Blood ei ollut ykkönen, byhyy. Myöskään musiikkiaiheisia leffoja voittajien tai edes ehdokkaiden joukossa ei liiemmin näkynyt, jos ei lasketa parhaan laulun Oscarin pokannutta Oncea. Täällä kotimaassa ensi viikolla järjestettävät Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat eivät nekään kilpailukategorioiltaan musiikkielokuvia pursua, mutta ohjelmistoon on mahdutettu lähes jokaisen makuun jotakin.

Filkkareilla on varsinaisesti kuusi musiikkiaiheista näytöstä, joista ensimmäisenä esitysvuorossa on AJ Schnackin Kurt Cobain About a Son. Cobainista on toki tehty jo useita dokumentti- sekä fiktioelokuvia, mutta tässä tapauksessa lähestymistapa on mielenkiintoinen: About a Sonissa ei lainkaan nähdä Cobainia eikä kuulla hänen musiikkiaan. Darkbeat: An Electro World Voyage puolestaan keskittyy yhteen musiikkigenreen eli elektroon lukuisten amerikkalasten sekä eurooppalaisten dj- ja artisti-haastatteluiden kautta. Dokumentin yhteydessä esitetään Warp Recordsin musiikkivideokooste, jossa mukana ovat muun muassa Boards of Canada sekä Aphex Twin.

Aivan toiseen musiikkityyliin keskittyy Jouko Aaltosen (Kenen joukoissa seisot) upouusi dokkari Punk - Tauti joka ei tapa. Siinä ääneen pääsevät suomipunkin ensimmäisten kuten Pelle Miljoonan ja Akupunktion lisäksi nykyiset nimet. Filkkareiden lauantaisessa Suomi-yönssä esitetään sen sijaan Kaurismäen ohjaama Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron Total Balalaika Show, jolloin lisäksi Klubin lavalla soittavat Risto, Mikko Alatalo sekä Hiskias Möttö & Mojakka. Lisäksi filkkareilla voi nähdä Suomalaiset musiikkivideot -näytöksen sekä Benson Leen dokkarin Planet B-Boy. Kiinnostava on myös Buster Keatonin Kenraali (1927), jota säestää torstain näytöksessä Black Audio.

Perjantaina 7.3. Tampereella saa maailman elokuvateatteriensi-iltansa dokumentti, jonka ajoitus on osuva mutta joka ei varsinaisesti kuulu elokuvajuhlien ohjelmistoon: Julian Schnabelin Lou Reed's Berlin. Reedin 1973 ilmestynyt kolmosalbumi ei saanut aikanaan suurta suosiota, mutta vuonna 2006 hän vei levyn materiaalin uudelleen konserttilavoille, ja nämä esiintymiset Schnabel (Perhonen lasikuvussa) dokumentoi elokuvaksi. Hienoa, että tämän pääsee näkemään teatterissa valkokankaalta.

Aion käydä huomenna ostamassa muutamat elokuvaliput, joten toivottavasti niitä ei ole kauhealla ryntäyksellä myyty heti alkuunsa loppuun. Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään 5.-9.3.2008.

MP3 Lou Reed - Sad Song
Lou Reedin albumilta Berlin (1973).

Vuoden elokuva: There Will Be Blood

Ensin on ehkä annettava varoituksen sana siitä, että seuraava saattaa sisältää hiukan liikaa ylisanoja ja päätöntä ihailua. Huikea on nimittäin vähättelevin adjektiivi, jolla osaan kuvata perjantaina Suomen ensi-iltansa saanutta There Will Be Blood –elokuvaa. Jotenkin se vain upposi minuun kuin veitsi voihin, ja koko viikonlopun olen elänyt jossakin 1900-luvun alun Kalifornia-kuplassa. Mieletöntä.

Elokuvan musiikista vastannut Jonny Greenwood vakuutti lahjakkuudellaan ainakin minut, joka en ole Radioheadista koskaan suuremmin innostunut. Mieshän soittaa kyseisessä yhtyeessä kitaraa, mutta on paljon enemmän kuin vain tavallinen rivimuusikko. Greenwood on nimittäin tehnyt soundtrackin muutamaankin elokuvaan sekä toiminut säveltäjänä BBC:n siiven alla. Kanssabloggaajan sanoin There Will Be Bloodin musiikki on elokuvallista mutta myös aika modernia. Kaikki ne hyytävät jouset ja kilkatukset istuvat mielestäni vanhaan ympäristöönsä kuitenkin niin hyvin, että saan niistä kylmiä väreitä vielä kotisohvallakin. Elokuvassa kuullaan muuten myös Arvo Pärtin kynänjälkeä, jonka nimen näkyminen lopputeksteissä oli asiasta mitään tietämättömällekin ilahduttava yllätys.

Ihan pakko on myös mainita pääosaa esittävän Daniel Day-Lewisin roolisuoritus, jota on jo lähes joka arvostelussa ylistetty. En vain voi olla ihmettelemättä, kuinka niin sympaattisen oloinen ihminen saa itsestään irti tuollaisia sävyjä. Kyseistä herraa katsoessa ymmärtää aika nopeasti, mitä erinomainen näyttelijäntyö on. Huh.

Kerrankin odotan muuten jännityksellä, mikä elokuva saa tänä iltana sen kirkkaimman Oscarin. Oman henkilökohtaisen palkintoni annan ihan suosiolla There Will Be Bloodille, niin harvoin tällaisia elokuvia saa kokea. Mutta nyt, Oscarit, here I come.

MP3 Jonny Greenwood - Open Spaces
Elokuvan There Will Be Blood soundtrackilta (2007).

MP3 Jonny Greenwood - Proven Lands
Elokuvan There Will Be Blood soundtrackilta (2007).

MP3 Jonny Greenwood - There Will Be Blood
Elokuvan There Will Be Blood soundtrackilta (2007).

Sunnuntaimusiikkia: Gilmore Girls

Tänään päättyy maailman ylivoimaisesti paras sunnuntaisarja, Gilmoren tytöt. Hömppää, hempeilyä, epärealistista tyttöilyä - kyllä, kyllä. Kaikista näistä syistä olen seurannut sarjaa aivan alusta asti, eli hurjat kuusi vuotta. Huh. Parasta Gilmoren tytöissä on ailahtelevista draaman käänteistä riippumatta aina ollut dialogi. Puhetta on runsaasti, se on nopeatempoista ja mikä parasta, se on tungettu täyteen viittauksia (etenkin pop-) kulttuuriin; elokuviin, kirjallisuuteen, televisioon sekä ehkä tärkeimpänä, musiikkiin.

Musiikki on kaikin puolin merkittävässä asemassa. Kunkin päähenkilön musiikkimaku on jossain sarjan vaiheessa ruodittu, ja useissa tapauksissa, Loreleita, Rorya sekä Lanea lukuun ottamatta, huonoksi tuomittu. Stars Hollow'n musiikista vastaa kaupungin ikioma Grant-Lee Phillipsin esittämä trubaduuri, joka kuudennella tuotantokaudella houkuttelee kilpailijoikseen muun muassa Yo La Tengon, Sonic Youthin Thurston Mooren ja Kim Gordonin sekä Sparksit. Sarjassa on vieraillut tunnettuja muusikoita muissakin rooleissa: sen tunnusmusiikin varta vasten uudestaan tyttärensä kanssa levyttänyt Carole King on esittänyt useassa jaksossa paikallisen musiikkiliikkeen omistajaa. Skid Row'n Sebastian Bachin esittämä Gil puolestaan liittyy neljännellä tuotantokaudella kitaristiksi Lanen bändiin Hep Alieniin. Mainitsemisen arvoinen on myös Lorelein koira Paul Anka, joka kuudennella tuotantokaudella kohtaa yhdessä omistajansa kanssa oikean Paul Ankan.

Gilmoren tyttöjen varsinainen musiikki on Sam Phillipsin käsialaa, eikä sarjaa voisi millään kuvitella sitä ilman. Phillipsin sävellysten lisäksi muutakin sarjalle ominaista musiikkia julkaistiin vuonna 2002 Our Little Corner of the World-soundtrackilla. Tuolloin Yhdysvalloissa oli näytetty vasta kaksi ensimmäistä tuotantokautta, joten kovin hyvin levy ei Gilmoren tyttöjä kokonaisuudessaan edusta. Ihan mukava kokoelma se kuitenkin The Shinseineen (joiden keikalla Rory ja Paris neljännellä tuotantokaudella kävivät), PJ Harveyneen sekä John Lennoneineen on.

Ensi sunnuntaista eteenpäin Björk-lumiakkojen rakentamiset sun muut pitää siis halutessaan katsoa DVD:ltä. Onneksi tällä katsomisekierroksella apuna kaikken nokkelien referenssien ymmärtämiseksi toimivat Gilmore-ism -oppaat (2, 3, 4, 5). Rorya, Loreleita, Lukea, Lanea, Kirkiä ja kaikkia muita vanhoja tuttuja viimeisen kerran tänään TV1:lla klo: 17.10 jaksossa Hyvää matkaa.

MP3 Sam Phillips - Getting Married
Gilmoren tyttöjen soundtrackilta Our Little Corner of the World (2002).

MP3 Yo La Tengo - My Little Corner of the World
Gilmoren tyttöjen soundtrackilta Our Little Corner of the World (2002).

MP3 Komeda - It's Alright, Baby
Gilmoren tyttöjen soundtrackilta Our Little Corner of the World (2002).

Feistia miksattuna

Miksauksista puheen ollen: Feistin viime viikolla julkaistulta I Feel It All-sinkulta löytyy kappaleesta kaksi remixiä. Toinen on Spoonin Britt Danielin riisuttu, basson ja tamburiinin tahdittama versio ja toinen Feistin vanhan tutun Gonzalesin pidemmälle viety, syntikkapainotteinen miksaus. Molemmat ovat itse asiassa todella toimivia. Feistin kappaleista tehdyt remixit eivät ole mikään harvinaisuus, sillä niitä ilmestyi Let It Die-albumin jälkeen täysi levyllinen Open Seasonin muodossa. Näistä suosikkejani ovat ainakin totaalisesti Postal Servicelta kuulostava Mushaboom sekä Do Right Musicin Gatekeeper. Muitakin tanssittavia remixejä Feistin musiikki on synnyttänyt, osa niistä enemmän ja osa vähemmän onnistuneita. Alkuperäiskappaleet ovat minun korvissani niin täydellisiä, että miksaamalla ne on melko helppo pilata. Mutta hei, jos tällä tapaa saan diskossa tanssahdella Leslien tahtiin, niin antaa mennä vaan.

MP3 Feist - I Feel It All (Britt from Spoon Remix)
Feistin sinkulta I Feel It All (2008).

MP3 Feist - Mushaboom (Postal Service Remix)
The Postal Servicen miksaus Feistin julkaisulta Open Season (2006).

MP3 Feist - Gatekeeper (Do Right Remix)
Do Right Musicin miksaus Feistin julkaisulta Open Season (2006).

MP3 Feist - My Moon My Man (Boys Noize Remix)
Boys Noizen miksaus.

MP3 Feist - 1234 (Vanshe Technologic Remix)
Vanshe Technologicin miksaus.

MP3 Feist - Sealion (Chromeo Remix)
Chromeon miksaus.

MP3 Feist - Inside and Out (The Audience "Honey" Remix)
The Audiencen miksaus.

Perjantailevy: Once More With Feeling

Kokoelmien ja 90-luvun brittisuosikkien jatkoksi sopii oivallisesti Placebo, jonka Once More With Feeling on päivän soundtrack. Kyseinen kokoelma on vähän ristiriitainen kokonaisuus, sillä siltä löytyy muutama kummallinen versio vanhoista kappaleista, jotka toimivat rutkasti paremmin alkuperäisinä. Placebon albumikokonaisuudet ovat mielestäni muutenkin aina olleet kovin epätasaisia, ja hienojen singlejen vastapainona on ollut ihan uskomatonta huttua. Siksipä kokoelma sopii tälle bändille kuin nyrkki silmään. Toinen syy sille, miksi Once More With Feeling on aina vähän väliä kaivettava hyllystä on se, että se on ainoa, jolta löytyy huikea Twenty Years. Tuosta kappaleesta ei paatuneinkaan Placebo-vihaaja (krhm krhm) voi olla edes hiukan pitämättä.

Ja niin, löytyyhän tältä Once More With Feelingiltäkin se standardi-remix-levy. Sille ei mielestäni ole kuitenkaan siunaantunut mitään mainitsemisen arvoista, ainakaan jos ei satu pitämään altsurockin ja diskojumputuksen risteytyksestä.

MP3 Placebo – Twenty Years
Placebon albumilta Once More With Feeling (2004).

Manicsista ja remixeistä

Manic Street Preachersin hupaisan Rihanna-coveroinnin innoittamana päädyin taas kuuntelemaan bändin vanhempaa tuotantoa. Manicsithan ovat omistaneet tekemilleen covereille ihan oman levynsä, mutta tänään ahkerammassa soitossa on ollut aikoinaan Forever Delayed –kokoelmalla ilmestynyt remix-lätty. Omista suosikeistani ainakin Nine Inch Nails on pukannut remixejä ulos lähes joka levyn jälkeen, ja tuon bändin vaikutuksesta olenkin alkanut kuunnella uusia versiointeja tarkemmalla korvalla.

Forever Delayedin kappaleista suosikkini on David Holmesin If You Tolerate This Your Children Will Be Next –tulkinta, sillä siinä tiivistyvät juuri remixien parhaimmat ominaisuudet. Kappaleessa voi kuulla jo itsessään melko täydellisen If You Toleraten upean melodian ja kaiun, mutta se ei kuitenkaan vyöry päälle kuten rock-kappaleet joskus tekevät. Pohjois-irlantilaisen Holmesin tekele sopii erinomaisesti taustakuunneltavaksi ja lisäksi siitä saa nauttia lähes puolet pidempään kuin alkuperäisestä. Kummallekin on paikkansa.

MP3 Manic Street Preachers – If You Tolerate This Your Children Will Be Next
Manic Street Preachersin albumilta This Is My Truth Tell Me Yours (1998).

MP3 Manic Street Preachers – If You Tolerate This Your Children Will Be Next (David Holmes Remix)
Manic Street Preachersin albumilta Forever Delayed (2002).

Hellsongs hevaroi

Ranskalainen Nouvelle Vague bossanova-tyylisine punk- ja new wave-kovereineen on jo vanha tuttu, mutta nyt ruotsalaiset ovat keksineet jotain uutta: muusiikkityylin nimeltä loungemetal. Hellsongs on kolmehenkinen yhtye, joka on vuodesta 2004 lähtien esittänyt akustisia, lounge-henkisiä versioita vanhoista metalliklassikoista. Vuonna 2006 bändi julkaisi EP:nsä Lounge, jolla muun muassa Black Sabbathin Paranoid, Judas Priestin Breaking the Law, Iron Maidenin Run to the Hills sekä Van Halenin Jump pistettiin uuteen uskoon. Tänään Hellsongsilta ilmestyy ensimmäinen kokopitkä albumi Hymns in the Key of 666, jolta löytyy muutaman EP:ltä tutun kappaleen lisäksi esimerkiksi AC/DC:n Thunderstruck ja Slayerin Seasons in the Abyss. Loistavasti onnistunut koveriprojekti, sillä Hellsongs todistaa, miten hienoja biisejä nuo hassut metallirenkutukset oikeasti ovat.

MP3 Hellsongs - Breaking the Law
Hellsongsin albumilta Hymns in the Key of 666 (2008).

Anna Järvinen Suomen kiertueelle huhtikuussa

Jeij! Anna Järvinen tulee tänne iloksemme keikkailemaan huhtikuussa. Innolla odotan hänen näkemistään ja kuulemistaan, harmikseni kun missasin (loppuunmyydyn) Tavastian keikan joulukuussa. Luvatut paikat ja ajat ovat nähtävästi seuraavat:

9.4. Valoklubi / Klubi, Tampere; mukana Astrid Swan
10.4. Polte-klubi / Tavastia, Helsinki; mukana Pintandwefall
11.4. Jyrock-festarit, Jyväskylä
12.4. Klubi, Turku

Uteliaat voivat lisäksi katsella Annaa TV2:n Inhimillisessä tekijässä 5.3. klo 22.55.

Laura Sippola

Tässä viime aikojen ruotsalaisuuden vastapainoksi hieman kotimaista musiikkia. Laura Sippola on ollut monessa mukana: hän on muun muassa säveltänyt ja sanoittanut musiikkia Rajattomalle, Club for Fivelle & Laura Malmivaaralle sekä soittanut pianoa Maritta Kuulan ja Tuure Kilpeläisen kokoonpanoissa. Sahara-esikoislevynsä jatkeeksi häneltä ilmestyi viime viikolla Mieli EP, joka koostuu kolmen oman kappaleen lisäksi Pieni ja hento ote-koverista. Minun kiinnostukseni herätti radiossa soinut Koko väki koossa, joka on kuultavissa Lauran MySpace-sivulla. Kappaleen tarina lapsuuden kesistä oli pakko kuunnella keskittyneesti alusta loppuun; mielenkiintoinen suomenkielinen musiikki ilahduttaa aina.

Sunnuntaimusiikkia: Nina Simone

Nina Simone, ah, mikäpä päivä ei olisi hänen musiikilleen sopiva - myös sunnuntai. Simonea kutsutaan soulin ylipapittareksi (muista se, Beyoncé). Titteli on ehkä turhan mahtaileva, mutta laulajan uraa sekä elämää tutkiskeltuani en ihmettele miksi se on hänen harteilleen laskettu. Simone syntyi Eunice Kathleen Waymonina vuonna 1933 ja opiskeltuaan klassista pianonsoittoa New Yorkin arvostetussa Juilliard School of Musicissa hän ajautui lähes vahingossa viihdealalle. Vuosien varrella hän levytti uskomattomat runsaat 40 albumia, tyylilajien vaihdellessa sulavasti aina klassisesta gospeliin sekä jatsista poppiin.

Simone oli siinä määrin ajalleen tyypillinen amerikkalaismuusikko, että hän mustana naisena oli 60- ja 70-luvuilla aktiivisesti mukana Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeessä. Tämä heijastui myös häneen musiikkiinsa ja sävellyksiin kuten Four Women tai Mississippi Goddam. Toinen tyypillinen piirre Simonessa muusikkona on, että hänen sopimuspuolensa oli melkoista sekasotkua: jopa siinä määrin, että hän myi aikoinaan huippumenestyneen debyyttialbuminsa Little Girl Blue oikeudet 3000 dollarilla.

Musiikkiteollisuuden kiekurat eivät muutenkaan jaksaneet kiinnostaneet Nina Simonea, ja hänellä oli aikanaan hankalan diivan maine. Oli miten oli, loistava esiintyjä hän tuntuu olleen. Ajan hengen mukaan Simonesta on jäänyt jäljelle paljon live-taltiointeja, eikä ole epäilystäkään etteikö hän olisi musiikillaan ja persoonallaan täyttänyt lavaa kuin lavaa. Hän oli tietenkin taitava pianisti, mutta ei aina tyytynyt istumaan paikallaan sen takana vaan viihdytti kuuntelijoita musiikkiin liittyvillä tai liittymättömillä tarinoilla.

Simone menehtyi rintasyöpään vuonna 2003 elettyään vuosikymmeniä julkisuudelta piilossa monessa maailman kolkassa Barbados ja Ranska mukaan lukien, mutta kuten sanottua, hienoa musiikkia hän jätti jälkeensä valtavan määrän. Tunnetuimpia kappaleita ovat varmaankin I Put a Spell on You, Don't Let Me Be Misunderstood, I Loves You Porgy sekä My Baby Just Cares for Me. Olen kuitenkin niin viehättynyt Simonen itse kirjoittaman laulun Mississippi Goddam live-versioon, että jaan sen tässä teidän kanssanne. Siirrytään vuoteen 1964 ja New Yorkin Carnegie Halliin.

MP3 Nina Simone - Mississippi Goddam (live)
Nina Simonen albumilta Nina Simone in Concert (1964).

Ruotsista taas

Viikon lauantaibändinä on tänään ruotsalainen Hästpojken, jonka levyä silmäni jäivät taannoin kaupassa tutkailemaan. Harmi, etten tuolloin päässyt kassalle asti, mutta ehkä asia saadaan vielä korjattua. Hästpojken kuulostaa ainakin minun korvaani aika peruskitaroinnilta, siis juuri sellaiselta, mitä joka toinen uusi, viileä indiebändi nykyään tekee. Mutta koska kielenä on ruotsi, en voi olla pitämättä. Uuden levyn kappaleita voi kuunnella ainakin bändin MySpace-sivulla, ja ehkä hieman keskeneräisille (mutta sitäkin ilahduttavammille) kotisivuillekin saapuu jossakin vaiheessa lisää kuunneltavaa. Bändissä soittaa muuten Broder Danielissa rumpuja kilistellyt, mielenkiintoa herättävän nimen omaava Poplars. Yhtäläisyyksiä löytyy mielstäni soittajien lisäksi myös musikkista. Kerrassaan intressant.

Perjantailevy: Cease to Begin

Band of Horsesin viimeisin julkaisu Cease to Begin on yksi niistä albumeista, joiden ostaminen tuntuu jotenkin epäilyttävältä. Jokainen kuulemani kappale vaikuttaa aivan täydelliseltä pop-kappaleelta; niin täydelliseltä, että ne saavat minut kyseenalaistamaan albumin pitkäikäisyyden. Cease to Beginin kohtalo selviää vain yhdellä tavalla, ja jos se on parin vuoden päästä unohtunut niin ainakin hetken aikaa se tarjoaa mahtavia tunnelmia.

Levyn kansi (vaikkakin melko nightwishmainen) maalailee musiikin kanssa samoja kauniin melankolisia maisemia, jotka sopivat täydellisesti talven pimeydessä kuunneltavaksi. Levy alkaa Is There a Ghostilla, jonka hiljainen kitarointi räjähtää pian aivan joksikin muuksi ja laulaja Ben Bridwell toistelee rivejä "I could sleep / when I lived alone / is there a ghost in my house?" Voiko tässä vaiheessa muka perääntyä? Ode to LRC:ssä Bridwell laulaa "the world is such a wonderful place" kuulostamatta lainkaan hölmöltä ja kolmas raita No One's Gonna Love You on valtavan kaunis. The General Specific tuo vahvasti mieleen The Shinsit ja Cigarettes, Wedding Bandsin kautta albumin päättää Band of Horsesin asteikolla hidastempoinen Window Blues.

Aika lailla täydellinen paketti siis. Sisältö voisi olla hieman tukevampaa, mutta tällaisenaankin Cease to Begin on poikkeuksellisen nautinnollinen kokonaisuus. Maaliskuussa yhtye esiintyisi Tukholmassa, mutta se taitaa jäädä tällä kertaa väliin. Tässä kuitenkin se Is There a Gost, joka muuten minun laulamanani kuulostaa aivan uskomattoman hirveältä.

MP3 Band of Horses - Is There a Ghost
Band of Horsesin albumilta Cease to Begin (2007).

Ystävänpäivämusiikkia

(kuva nataliedee.com)

Iloista ja hellää ja lempeää ystävänpäivää kaikille! Kieltäydyn juhlistamasta tätä päivää angloamerikkalaiseen tyyliin, vaikka markkinamiehet kuinka yrittäisivätkin houkutella niillä vaaleanpunaisilla, sydämen muotoisilla suklaarasioilla... Sen sijaan yritän lähettää kaikkien ystävieni suuntaan erityisen lämpimiä ajatuksia (kun eivät ne ystävänpäiväkortitkaan tällä kertaa löytäneet tietään postilaatikkoon). Tässä musiikin muodossa pieni ystävänpäivälahja kaikille tutuille ja tuntemattomille.

MP3 Regina - Pieni ystävä
Reginan albmilta Katso maisemaa (2005).

MP3 The White Stripes - We're Going To Be Friends
The White Stripesien albumilta White Blood Cells (2001).

MP3 Adem - These Are Your Friends
Ademin albumilta Homesongs (2004).

MP3 Carole King - You've Got a Friend
Carole Kingin albumilta Tapestry (1971).

MP3 LCD Soundsystem - All My Friends
LCD Soundsystemin albumilta Sound of Silver (2007).

Päässä soi soi soi

Pistetään vahinko kiertämään. Tiedän tältä valtavan kokoiselta ruotsalaisbändiltä vain yhden kappaleen, joka tulee aina joskus mieleeni eikä suostu sitten millään lähtemään. Ehkä se näin siirtyy pois minun päästäni ja jonkun muun päähän. Nanananananananananana...

MP3 I'm From Barcelona - We're From Barcelona
I'm From Barcelonan albumilta Let Me Introduce My Friends (2006).

Ihanaa kamalaa

Viikonloppu Tukholmassa oli siinä mielessä lompakolle huono asia, että Suomen levyalen jälkeen tarjolla oli Ruotsin levyale. Kai siellä länsinaapurissakin osittain samat levyt pyörivät, mutta tällä keralla mukaan tarttuivat ainakin Weeping Willows sekä Broder Daniel, joita en ole Suomen alelaareissa tavannut. Broderista Solja jo ihan vähän aikaa sitten kirjoittikin, mutta päätinpä silti nostaa sen nyt uudestaan parrasvaloihin. Bändin musiikki on vaan niin ihanan kamalaa ja masentunutta, etten voi olla kuuntelematta sitä tässä ystävänpäivän korvilla. Kaikki on niin julmaa, kuollutta, saavuttamattomissa tai muuten vain huonosti. On jännä huomata, että joku ruotsalainenkin osaa olla kunnon pessimisti.

Melko täydellisenä vastapainona Broder Danielille onkin sitten bändistä jo muutamaan otteeseen lähtenyt Håkan Hellström, joka on minulle aina edustanut ehkä iloisinta aktiivisesti kuuntelemaani musiikkia. Itselleni Hellström ei ihan parhaiten toimi näin helmikuussa, mutta voi olla, että nykyisessä Ruotsi-fanituksessani asia tulee vielä muuttumaan. Sopivimmalta tämä silti kuulostaa heinäkuussa auringon paistaessa ja tuulen hulmutessa ympärillä. Melkein jo sain itseni pitämään kesästä.

MP3 Broder Daniel – Cruel Town
Broder Danielin albumilta Cruel Town (2003).

MP3 Håkan Hellström – Kom igen Lena!
Håkan Hellströmin albumilta Det är så jag säger det (2002).

Benni Hemm Hemm soitti Tukholmassa

Viikonloppuretki Tukholmaan johti perjantaina islantilaisen Benni Hemm Hemmin keikalle Debaseriin. Bändin ydin on laulaja-kitaristi Benedikt Hermann Hermannsson, jonka ympärillä musisoi vaihteleva kokoonpano pasuunoineen, trumpetteineen ja kellopeleineen - parhaimmillaan jopa 16 henkeä. Tällä kertaa "Pohjoismaiden kiertueelle" oli lähtenyt oranssilla pakettiautolla matkaan rumpali, kitaristi ja basisti sekä nelihenkinen puhallinsektio, jotka täyttivät mukavasti Slussenin pienehkön konserttilavan.

Benni Hemm Hemmiltä on ilmestynyt kaksi pitkäsoittoa, joista ensimmäinen Benni Hemm Hemm oli valtaosin englanniksi ja toinen Kajak kokonaan islanniksi. Tukholmalaisille Benni esitti enemmään uudempia kappaleitaan, joten yleisö sai arvailla, mistä islanninkielisissä biiseissä laulettiin. Väliäkö tuolla tosin: Benni on itsekin sanonut, että joko sitä on Bob Dylan tai sitten ei - itse hän kuitenkin yrittää olla jotain tuolta väliltä. Folk-perinteen vaikutteet pilkahtelevat toisinaan esiin musiikin lisäksi myös Bennin sanoituksissa, joista esimerkiksi Ég á bát ottaa kantaa Islannin luontoa tuhoavien alumiinisulattojen rakentamiseen.

Sanoituksia vahvempia ovat Bennin sävellykset, jotka ovat mehukkaimmillaan koko orkesterin yhtyessä soitantaan. Etenkin Kajakin biiseistä useat alkavat perinteisestä kitaroinnista, rakentuen vähitellen suuremmiksi ja suuremmiksi, huipentuen kaikkien instrumenttien suureelliseen yhteissoittoon tai lopulta jopa kaaokseen. Tätä kelpaa kuunnella elävänä, joten olisikin toivonut, että useampi tukholmalainen olisi tullut paikalle. Suomeen asti Bennin ja bändin pakettiauto ei tällä kertaa päässyt, joten tässä yllä mainittu Ég á bát sekä kaikkien suosikki I Can Love You in a Wheelchair Baby.

MP3 Benni Hemm Hemm - Ég á bát
Benni Hemm Hemmin albumilta Kajak (2006).

MP3 Benni Hemm Hemm - I Can Love You in a Wheelchair Baby
Benni Hemm Hemmin albumilta Benni Hemm Hemm (2005).

Hip Hoppii, osa II

Aiemmin blogissa on tullut käsiteltyä ulkomaista hip hop –musiikkia. Nyt onkin sitten luonnollisesti koittanut Suomen vuoro. Moni on varmasti samaa mieltä kanssani, kun sanon, että tuossa musiikkityylissä hienointa ja oleellisinta on äänenkäyttö. Kiinnityn musiikissa muutenkin usein ihmisten ääniin ja kappaleisiin, joissa laulu ei ole vain tasaista virtaa. Valitettavan moni räppäri tuntuu kuitenkin sortuvan tuohon vikaan.

Ilahduttavan poikkeuksen tähän tekevät ainakin kaksi suomalaista artistia, joista ensimmäisenä mainittakoon Asa. Avaimenakin tunnettu Asa on kirjoittajana ihan mielettömän kekseliäs ja nokkela suomen kielen käyttäjä. En ole varmasti vieläkään löytänyt jokaista jippoa, jonka Asa on teksteihinsä piilottanut, sillä aina jaksan innostua jostakin sanaväännöksestä tai ajatuksesta. Hidastaa-kappale ei ehkä edusta nokkelinta Asaa, mutta on muuten mielestäni blogimerkinnän arvoinen.

Toisena ansioituneena suomalaisena mainittakoon Paleface, joka kirjoittaa riiminsä tietenkin englanniksi. Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgrenin ohella Paleface taitaa englannin mielestäni yhtä hyvin kuin Asa suomen. Näiden rinnalla saisi kalveta moni alkuperäiskielinenkin. All I Need Is Just a Lil’Time –kappale tarjoaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä Palefacen debyyttialbumilla ilmestyneellä kappaleella räppää artistin itsensä lisäksi se DJBB:n Tommy Lindgren.

MP3 Asa – Hidastaa
Asan albumilta Leijonaa metsästän (2005).

MP3 Paleface – All I Need Is Just a Lil’Time
Palefacen albumilta The Pale Ontologist (2001).

Viikon koveri: Shoreline

Edellisestä koverista on jo vierähtänyt hetkinen, joten tässä helpotusta siihen nälkään. Tämä versiointi ei ole millään tapaa ajankohtainen, mutta minulle se on ihan uusi. En ole kuunnellut Broder Danielia enkä Anna Ternheimiä kuin aivan satunnaisesti enkä ollut yhdistänyt, että molemmat ovat levyttäneet kappaleen Shoreline. Angstinen alkuperäisversio on tietysti Broder Danielin viimeisimmältä albumilta Cruel Town, ja uudempi, hidastettu balladi, nuoremman ruotsalaisartistin Ternheimin Somebody Outsidelta. Tällä(kin) kertaa on todettava, että molempi parempi.

MP3 Broder Daniel - Shoreline
Broder Danielin albumilta Cruel Town (2003).

MP3 Anna Ternheim - Shoreline
Anna Ternheimin albumilta Somebody Outside (2004).

Lykke Li on sittenkin loistava

On se melkoinen tapaus tuo Lykke Li. Muusikkoperheen kasvatti, 21-vuotias ja todellakin koko nimeltään Lykke Li Timotei Zachrisson. Viime vuonna hän ennätti julkaista ensimmäisen EP:nsä Little Bit oman levy-yhtiönsä LL Recordings kautta ja keskiviikkona kauppoihin ympäri maailman saapui ensimmäinen pitkäsoitto Youth Novels. Ties mitä ehtii vielä tapahtua ennen kuin Lykke Li täyttää 22 vuotta.

Näin Lykke Lin esiintyvän livenä joulukuussa kun hän lämmitteli The Magic Numberseja Helsingissä. Ero näiden kahden esiintyjän välillä oli melkoinen. Toisin kuin illan pääesiintyjä tekee, Lykke Lin musiikki ei nojaa lainkaan klassisen kitararokin perinteeseen. Hänen lavaesiintymisessään ei myöskään ollut samaa suoruutta ja välittömyyttä mikä The Magic Numberseista huokuu alusta alkaen. Tämän vuoksi koko Lykke Li hiusnutturoineen ja koreine silkkipaitoineen jäi melko luotaantyöntäväksi kokemukseksi.

Musiikki kuitenkin pesiytyi päähäni. Kun kuuntelin uuden levyn kappaleita uudestaan, en voinut kuin myöntyä niiden hienoudelle. En oikein keksi muuta adjektiivia niitä kuvailemaan kuin raikas - Lykke Li tekee todellakin jotain aivan omanlaistaan enkä tiedä mihin häntä vertaisi. Melkoisen riemukasta poppia, eikä tuottaja Björn "Peter Bjorn and John" Yttlingin käsiala jää huomaamatta. Kappaleiden sävellykset ovat sinällään yksinkertaisen toimivia, minkä huomaa kun Lykke Li esittää ne yksin tai vaikkapa akustisesti kitaristin kanssa (videoita tästä löytyy netistä useita, yksi täältä). Tämän kaiken ihastelun lomassa on vaikea valita kappaleista parhaita, mutta tässä Little Bit ja I'm Good, I'm Gone.

MP3 Lykke Li - Little Bit
Lykke Lin albumilta Youth Novels (2008).

MP3 Lykke Li - I'm Good, I'm Gone
Lykke Lin albumilta Youth Novels (2008).

Juno-soundtrack

Viime perjantain ensi-iltaelokuvista eniten odottamani oli Juno. Sen kaava kuulosti melko lailla täydelliseltä: kyseessä on Fox Searchlight Pictures-elokuva, mikä jo sinällään on jonkinlainen laadun tae ottaen huomioon tuotantohtiön edelliset tuotokset kuten Little Miss Sunshine tai Garden State. Sivuosissa esiintyvät Sukuvika-ohjelmasta erinomaiset Michael Cera ja Jason Bateman - joka muuten vahvisteli äskettäin huhuja Sukuvika-elokuvasta, jeij! Juno on saanut rutkasti kehuja suunnalta jos toiseltakin ja keräsi jopa Oscar-ehdokkuudet parhaasta elokuvasta, naispääosasta (Ellen Page), ohjauksesta (Jason Reitman) sekä alkuperäisestä käsikirjoituksesta (Diablo Cody).

Musiikki on Junossa keskeisessä osassa. Teiniraskauden yllättämä 16-vuotias Juno kertoo lempibändinsä tittelin jakautuvan tasapuolisesti Iggy and the Stoogesille, Patti Smithille ja The Runawaysille. Ohjaaja Reitman oli kuulemma kysynyt Ellen Pagelta, mitä musiikkia Juno kuuntelisi, ja tämä oli maininnut edellisten lisäksi muun muassa The Moldy Peachesin. Lopulta suurimman osan elokuvan musiikista onkin peräisin The Moldy Peachesin Kimya Dawsonilta, jonka kappaleet sopivat söpöytensa puolesta elokuvaan täydellisesti. Myös elokuvan suomentajan mielestä kappaleet muodostivat oleellisen osan tarinankerronnasta, sillä hän oli tekstittänyt Dawsonin laulut. Muuten ne saattaisivatkin mennä suomalaiskatsojalta ohi.

Dawsonin lisäksi soundtrackilta löytyvät klassikkoyhtyeet kuten The Kinks, Buddy Holly, Sonic Youth, The Velvet Underground ja Belle & Sebastian, sekä viime aikoina joka toisessa elokuvassa soinut Cat Power. Hyvä kokonaisuus siis, vaikka ei ihan soundtrackien parhaimmistoa. Toiset eivät niistä pidä lainkaan, mutta minä kyllä kuuntelen mielelläni sopivan mielenkiintoisia elokuvalevyjä kuten tuo eilen mainitsemani Broken Flowers tai useat Wes Andersonin ja Sofia Coppolan soundtrackit. Oma lukunsa ovat tietysti varsinaiset elokuvasävellykset, joista Danny Elfmanin (Big Fish) ja Yann Tiersenin (Amélie) tuotantoa sekä kotimaisista Kerkko Koskista (Nousukausi) on tullut kuunneltu eniten.

Hyvä soundtrack tukee tunnelmillaan elokuvaansa, ja sen Juno tekee. Itse elokuva oli aivan ihastuttava ja sen musiikkia sopii kuunnella DVD-julkaisua odotellessa. Amerikkalaiset ihastuivat levyyn jopa siinä määrin, että se on tällä hetkellä maan albumilistan ykkösenä. Tässä Kimya Dawsonin söpöily Tire Swing ja The Moldy Peachesin kappale Anyone Else But You elokuvan tähtien Ellen Pagen ja Michael Ceran esittämänä.

MP3 Kimya Dawson - Tire Swing
Alunperin Kimya Dawsonin albumilta Remember That I Love You (2006).

MP3 Ellen Page & Michael Cera - Anyone Else But You
Elokuvan Juno soundtrackilta (2007).

Sunnuntaimusiikkia: Mulatu Astatke

Eilen mainitsin tietämättömyyteni afrikkalaisen pop-musiikin suhteen, mutta vielä vähemmän tunnen afrikkalaista jazzia. Ainoa kontaktini on Mulatu Astatke (ranskalaisittain Astatqé), johon monen muun tavoin tutustuin Bill Murrayn tähdittämän Broken Flowers-elokuvan myötä. Etiopialainen Astatke kouluttautui Lontoossa, New Yorkissa sekä Bostonissa ja työskenteli jo 70-luvulla muun muassa Duke Ellingtonin kanssa. Musiikkiinsa hän on kuitenkin aina yhdistänyt etiopialaisia vaikutteita, enkä keksisikään nimittää Broken Flowersissa esiintyneitä kappaleita jazziksi. Astatken käyttämistä aineksista syntyy jotain täysin omaleimaista, tyylikästä ja tunnelmallista, jota mielelläni kuuntelisin enemmänkin kuin tuon omistamani soundtrackin verran. Jos jollain on antaa suosituksia muista afrikkalaismuusikoista niin mielelläni otan niitä vastaan. Tässä kuitenkin tämän laskiaissunnuntain iltaan Astatken Yekermo Sew.

MP3 Mulatu Astatke - Yekermo Sew
Mulatu Astatken albumilta Ethiopiques vol. 4: Ethio Jazz & Musique Instrumentale, 1969-1974.

Viikonlopuksi Vampire Weekend

(kuva dazzling velours)

Tämä bändi ihan itse pakottaa tulla kutsutuksi viikonloppumusiikiksi, siis ainakin jos kirjoittajalla ei ole minkäänlaista mielikuvitusta. New yorkilaisesta Vampire Weekendistä on povattu vuoden indie-tapausta, ja musiikin tarttuvuusaste on kyllä sitä luokkaa, että ei mikään ihme. Bändi yhdistelee kuulemma musiikissaan vaikutteita klassisesta musiikista ja afrikkalaisesta pop-musiikista, mutta pakko myöntää etten ole perehtynyt etenkään tuohon jälkimmäiseen, joten tyydyn mieluummin yhtyeen omiin genrenimityksiin: "Cape Cod Kwassa Kwassa", "Upper West Side Soweto", "Campus" ja "Oxford Comma Riddim". Uuden uutukainen esikoisalbumi Vampire Weekend ilmestyi aiemmin tällä viikolla, ja ainakin Pitchfork piti siitä. En ole vielä käynyt ostamassa levyä omakseni mutta kyllä tuo iTunesin repeat-nappi on jäänyt siihen malliin päälle, että...

MP3 Vampire Weekend - Oxford Comma
Vampire Weekendin albumilta Vampire Weekend (2008).

Perjantailevy: Hetket ennen minua

Sen kunniaksi, että Kent esiintyy näinä päivinä jossain päin Suomea, enkä minä ole taaskaan kuulemassa, on perjantailevynä tänään helsinkiläisyhtye Soman Hetket ennen minua. Rinnastus Kentiin siksi, että varsinkin yhtyeen debyyttilevyllä on melko selvästi kuultavissa ruotsalaisten vaikutus. Sittemmin bändin soitanta on kehittynyt itsenäisempään suuntaan, eivätkä esikuvat ole enää niin vahvasti esillä. Soman musiikkia on soinut muutamassakin kotimaisessa elokuvassa, ja parhaillaan uutta Vaeltajasydän-kappaletta voi kuulla Sooloilua-elokuvassa. Silti bändi on mielestäni saanut lahjakkuuteensa nähden liian vähän huomiota. Tähän mennessä yhtyeeltä on ilmestynyt kaksi albumia, joista Hetket ennen minua on ensimmäinen. Tekeillä on kuitenkin myös uutta materiaalia, jota voi kuunnella bändin MySpace-sivulla. Toivottavasti uutta levyä pukkaa pian kauppoihin.

MP3 Soma – Niin kuin minä
Soman albumilta Hetket ennen minua (2004).