Nyt olen kastanut jalkani kevättalven ruotsalaislevyjen julkaisuaaltoon. Oikeastaan ensikosketus tapahtui jo kuukausi takaperin A Campin Colonian myötä, mutta vasta nyt ollaan pääsemässä itse asiaan. Kunnon panoksiin. Ja vielä parempaahan on luvassa, tai näin ainakin toivon.On varmaankin täysin oikeutettua sanoa, että Jenny Wilsonin Hardships! -levyä oli jo odotettu. Debyytti Love and Youth nousi kuin salaa vuonna 2005 kaikkien suosikiksi, ja vielä toissakesän Flow'ssakin kiitolliselle suomalaisyleisölle oli tarjota vain esikoisen materiaalia. Nyt oli korkea aika uusille kuvioille. Jos Love and Youth kertoi melko yksiselitteisesti nimensä mukaisista teemoista, on Wilson haastatteluissa kertonut halunneensa käsitellä tällä albumilla äitiyttä. Se yhdistää melko lailla kaikkia levyn kappaleita, joista nimikkoraita kiteyttää sen oleellisimman.
Myös musiikillisesti Hardships! on yhtenäinen kokonaisuus, jonka tyyliä on kutsuttu ruotsalaiseksi souliksi. Wilson oli jo aivan musiikkiuransa alussa halunnut tehdä Nina Simone-henkisen albumin, mutta sen toteutus luonnistui vasta nyt. Simone-estetiikkaa onkin toteutettu levykansia myöten. Tyylipuhtaudesta Wilsonille on annettava täydet pisteet. Hänellä on sekä kirjoittajan että kuvataiteilijan tausta, ja se huokuu läpi kaikista hänen tekemisistään. Tärkeintä on tietenkin kaikesta huolimatta musiikki. Hienoja kappaleita Hardships! -albumilta löytyy, aina Pass Me the Saltin Beyoncé-pyörityksestä Motherhoodin hymnimäisyyteen. Toukokuussa kaikki keikoille uutta materiaalia kuuntelemaan, viimeinkin.
