The Streets: The Escapist

Hip hip hei! Rukouksiini on vastattu, sillä luvassa on vanhojen tuttavuuksien uusia tuotoksia. Olen jo jonkin aikaa kasaillut mielessäni listaa artisteista, jotka saisivat vähitellen aktivoitua levynjulkaisurintamalla. Mew on ilmeisesti edelleen sävellystyön touhussa ja aina yhtä luotettavan Wikipedian mukaan näin tekee myös Röyksopp. Lupauksia on siis ainakin esitetty, mutta niiden täyttyminen taitaa olla toinen kysymys. Yksi toiveeni kuitenkin toteutuu 15. syyskuuta, kun The Streets julkaisee neljännen levynsä. Everything Is Borrowedista saa halutessaan esimakua lataamalla The Escapist –kappaleen täältä. Biitit tuntuvat vähän rauhoittuneen sitten edellisen levyn, ja ainakin tämä kuuntelija tykkää valtavasti. Onnea lisää se, että myös indie-hengellä tehty video jatkaa tuttua Streets-linjaa. Toisin sanoen se on erittäin paljon katselemisen arvoinen.

Devendra Banhart - Carmensita (video)

Devendra Banhart ja Natalie Portman ovat yhdistäneet voimansa muuhunkin kuin koiran ulkoiluttamiseen. Banhart on keksinyt kuvata musiikkivideon Smokey Rolls Down Thunder Canyon -biisille Carmensita ja Bollywood-tyylisessä pätkässä on mukana myös tyttöystävä. Laulajan pöksyt ovat luvattoman alhaalla, vartalomaaleja on käytetty ja koreografioitakin yritetty - mikä ettei.

Herrat Anderson ja Cocker yhteistyöhön

Tässä parituksessa herra Jarvis Cockerin seurana ei ole herra Andersoneista Brett, vaan Ameriikan serkku Wes. Kyse on melko fantastisen kuuloisesta projektista: Wes Anderson ohjaa Roald Dahlin kirjasta Kekseliäs kettu eli The Fantastic Mr. Fox animaatioversion, jonka ääninäyttelijöiksi huhutaan Bill Murrayta, Cate Blanchettia, George Clooneyta, Jason Schwartzmania sekä Anjelica Hustonia. Huu. Andersonin elokuvamaailma on tähänkin asti ollut niin kiinnostava, että animaation keinoihin siirryttäessä lopputuloksen luulisi olevan vielä askeleen jännittävämpi. Ainakin Roald Dahlin tarinat tarjoavat siihen kaikki mahdollisuudet. En ole Kekseliästä kettua lukenut, mutta aiemmat elokuvasovitukset, Jali ja suklaahtehtaan molemmat versiot sekä Tim Burtonin Jaakko ja jättipersikka, ovat olleet kerrassaan mahtavia. Kekseliäässä ketussa tulee varmasti näkymään Andersonin kädenjälki, senhän huomaa jo hänen luottonäyttelijöidensä läsnäolosta. Anjelica Hustonille tämä Roald Dahl -projekti on sitä paitsi jo toinen: vuonna 1990 hänellä oli pääosa elokuvassa The Witches (Kuka pelkää noitia).

Mutta ei tässä vielä kaikki - nyt siihen musiikkipuoleen. Aina yhtä tyylikäs Jarvis Cocker kertoi Time Out Chicago -lehdelle säveltäneensä kolme-neljä kappaletta Kekseliäs kettu -elokuvaa varten. Niiden kohtalo on vielä hieman epäselvä, mutta ajatuksen tasolla Cockerin elokuvamusiikkitaitojen kuuleminen on herkullinen. Toki siitä on jo vuonna 2005 häivähdys nähty: Cockerhan oli tuolloin mukana Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuvassa. Hän sävelsi siihen kolme The Weird Sisters -biisiä ja esiintyi itse elokuvassa yhtyeen laulajana yhdessä muun muassa Radioheadin Jonny Greenwoodin ja Phil Selwayn sekä Pulpin Steve Mackeyn kanssa. Kekseliään ketun tapauksessa Cockeria itseään elokuvakankaalla tuskin nähdään - vaikka melko kettumaisia piirteitä miehessä kyllä on löydettävissä. Tätä voimme spekuloida vielä jonkin aikaa. Elokuva tullee teattereihin aikaisintaan joulukuussa 2009.

Perjantailevy: Youth

En ole mikään reggaen, saati juutalaismusiikin korkein asiantuntija, mutta yhdysvaltalainen Matisyahu on silti aina kolahtanut. Tänään pienen tauon jälkeen miehen levyn soittimeen iskettyäni vakuutuin taas siitä, kuinka sopivaa kesämusiikkia Matisyahu on. Jotenkin nuo reggaerytmit vain toimivat oivallisimmin kesäilmastossa, jos tätä sateen sävyttämää heinäkuuta siksi voi kutsua.

Pari vuotta sitten julkaistu Youth on Matisyahun toinen ja samalla tuorein studiolevy, mutta villien huhujen mukaan uutta musiikkia voidaan odotella jo tämän vuoden puolella. Nähtäväksi jää, onko tulevasta levystä mihinkään. Tällaiset tapaukset kun tuntuvat usein jäävän niiksi kuuluisiksi yhden hitin ihmeiksi. En anna sen kuitenkaan vähentää Youthin tarttuvuutta ja tuoreutta, niin omalaatuinen tämä reggaen, rockin ja juutalaisuuden yhdistelmä on. Ajoittaisesta uskonnollisesta paatoksesta voi olla montaa mieltä, mutta eivät ne sanat musiikkia määritäkään, toivottavasti. Shalom aleichem siis.

MP3 Matisyahu – Fire of Heaven/Altar of Earth
Matisyahun albumilta Youth (2006).

Detektivbyrånilta uusi albumi syyskuussa myöskin

Ruotsalaiset salapoliisiystävämme Detektivbyrånissa ovat saattaneet valmiiksi debyyttiabuminsa ja ovat siitä ilmeisen innostuneita. Wermland eli kotilääninsä Värmlannin mukaan nimetty levy julkaistaan 3. syyskuuta mutta mukavaan tapaansa yhtye on jo nyt laittanut kaksi sen kappaletta nettisivuilleen ladattaviksi. Neonland ja Om du möter varg kuulostavat aivan siltä, mitä Detektivbyrån -julkaisulta odottaa saattaa. Mielenkiintoisinta on kuulla, miten kolmikon musiikki toimii jopa neljänoista kappaleen kokonaisuutena - aiemmin tänä vuonna julkaistu E18:han oli kokoelma aiemmasta materiaalista ja sitä paitsi saatavilla vain digitaalisena, yök. Tuleva albumi on yhtyeen itsensä nauhoittama, miksaama, masteroima, rahoittama sekä julkaisema. Siksi yhtye tietysti kehoittaa jokaista tilaamaan Wermlandin suoraan bändiltä itseltään. Minä puolestani kehoitan jokaista liittymään seuraani Flow'n telttalavalle lauantaina 16. elokuuta. Detektivbyrånkin on siellä.

MP3 Detektivbyrån - Neonland
Detektivbyrånin albumilta Wermland (2008).

MP3 Detektivbyrån - Om du möter varg
Detektivbyrånin albumilta Wermland (2008).

Jenny Lewisiltä uusi albumi syyskuussa

Jenny Lewis julkaisee syyskuussa seuraajan debyyttialbumilleen Rabbit Fur Coat, tietää Pitchfork kertoa. Rilo Kileyn keulakuvanakin tunnetun Lewisin ensimmäisestä soololevystä on kulunut kaksi vuotta. Tällä välillä mainio kaksikko The Watson Twins on nähtävästi pudonnut kelkasta ja uusi levy Acid Tongue kulkee vain Lewisin itsensä nimellä. Sopii hyvin tämäkin.

Minun ihastukseni Rabbit Fur Coatiin sen ilmestyessä sinetöi loistava cover-valinta, Traveling Wilburysin Handle With Care. Tietenkin versiointia on melko mahdotonta rinnastaa Dylanin, Harrisonin, Orbisonin, Pettyn ja Lynnen kokoonpanon tulkintaan, mutta hieno pop-laulu on silti hieno pop-laulu. Lewisin apuna kyseisellä raidalla musisoivat M. Ward, Conor Oberst sekää Death Cab for Cutien Ben Gibbard, joista ensin mainittu on mukana myös Acid Tonguella. Tulevan albumin vaikuttavalta vieraslistalta löytyvät lisäksi Elvis Costello, A Perfrct Circlen Paz Lenchantin, Zooey Deschanel, poikaystävä/muusikko Johnathan Rice sekä muita Lewisin perheenjäseniä.

Nähtäväksi jää, millainen herkullinen sillisalaatti syyskuussa eteemme tupsahtaa. Sitä odotellessa voi vielä palata vanhojen kappaleiden pariin ja toivoa, että luvassa olisi keikkailua vaikkapa vanhassa, hyvässä Tukholmassa.

MP3 Jenny Lewis with The Watson Twins - You Are What You Love
Jenny Lewisin albumilta Rabbit Fur Coat (2006).

Videoita: Fleet Foxes ja She & Him

Tämän viikon musiikkivideokatsaukseen olen valinnut yhden videon Fleet Foxesilta ja toisen She & Himiltä. Fleet Foxesin White Winter Hymnal on mainio vaha-animaatio, jossa ajan kulkua ja vuodenaikojen vaihtelua hallitaan vipua kääntämällä. Sen on ohjannut yhtyeen laulajan veli Sean Pecknold. She & Himin Why Do You Let Me Stay Here? -video on puolestaan kokeneen ohjaajan Ace Nortonin (Sebastien Tellier, Bloc Party, Death Cab for Cutie) kädenjälkeä ja siinä on, noh, paljon Zooey Deschanelia. Nauttikaa!

Perjantailevy: Summerteeth

Joitakin levyjä tulee kuunneltua tietyssä elämänvaiheessa niin paljon, että tuon vaiheen ohi mentyä niihin on vaikea palata. Tunneassosiaatio saattaa vain olla liian vahva, hyvässä tai pahassa. Niin ehkä kävi minulle ja Wilcon Summerteethille. Mitään kovin dramaattista siihen ei liity, mutta yhtenä kesänä kuuntelin sen niin puhki kuin levyn vain voi kuunnella. Sittemmin en ole siihen usein tarttunut.

Olin yhden kesän töissä Ahvenanmaalla. Matkaa työpaikalleni oli kymmenisen kilometriä ja se taittui - luonnollisesti - polkupyörällä. Tuolloin laukussani kulki vielä kannettava cd-soitin, jossa pyörivät sinä kesänä vuoronperään Wilco sekä The Smiths. Molempia olin ensin lainannut Maarianhaminan kirjastosta, joka muuten oli loistava, ja sittemmin ostanut Maarianhaminan levykaupasta, joka ei lainkaan hullumpi ollut sekään. Kun nyt kuuntelen Summerteethia, How to Fight Lonelinessia ja A Shot in the Armia, heijastuvat silmiini kauniit auringonnousut sekä -laskut ja voin melkein haistaa multaisesta pellosta ylös puskevat pulleat sipulit.

Summerteethin puhki pyörittäminen hidasti myös tutustumistani yhtyeen muuhun tuotantoon: sittemminhän heiltä ilmestyivät suuresti kehutut Yankee Hotel Foxtrot (2002) sekä A Ghost Is Born (2004). Meno on melko erilaista kuin Ahviksen kesätunnarilevylläni, sen tiedän. Ehkä kesiä ja talvia on nyt jo kulunut tarpeeksi monta.

MP3 Wilco - A Shot in the Arm
Wilcon albumilta Summerteeth (1999).

Musikaalimusiikkia: Once

Rakastan musikaaleja enkä voi vastustaa romantiikkaa - etenkään, kun ne on esitetty yhtä hienovaraisesti kuin elokuvassa Once. Kävin eilen elokuvateatterin pimeydessä pyyhkimässä silmäkulmastani muutaman liikutuksen kyyneleen ja nauttimassa aitoirlantilaisesta singer-songwriter -musiikista kyseisen filmin parissa. On "indie-elokuvia" (usein amerikkalaisia sellaisia) ja on indie-elokuvia, ja Once osuu kerrankin reilusti kategorioista jälkimmäiseen. Se on kuvattu pitkälti käsivaralla, amatöörinäyttelijöillä, luonnonvalossa ja kuvauslupia kiertäen, jonka seurauksena kuvaan osuu milloin sattumanvaraisia mikrofoneja, milloin ohikulkijoiden vilkauksia. Kaikkia sudenkuoppia Once ei ole pystynyt väistämään, mutta harvinaislaatuista aitoutta siinä on senkin edestä.

The Framesin laulaja Glen Hansard tapasi nuoren pianistin Markéta Irglován ensimmäisen kerran yhtyeensä Tšekin kiertueella. Muusikkokaksikko alkoi työskennellä yhdessä ja levytti Prahassa vuonna 2005 albumin nimellä The Swell Season. Levytyksestä inspiroituneena entinen The Frames -basisti John Carney pyysi Hansardia säveltämään musiikkia tulevaan elokuvaprojektiinsa, ja kaikkien mutkien kautta Hansard sekä Irglován päätyivät Oncen pääosanäyttelijöiksi. Heidän yhdessä säveltämänsä kappaleet soivat elokuvassa aina kokonaisina, kerrontaan enemmän tai vähemmän sidottuina. Vaikka aluksi näytti siltä, ettei Once pääsisi minkäänlaiseen levitykseen, saavutti se lopulta yleisönsä: helmikuussa elokuvan kaunis Falling Slowly palkittiin parhaan kappaleen Oscarilla.

Viime vuonna alkanut pyöritys on tuonut Hansardille sekä Irgloválle valtavasti uutta yleisöä. Tästä he ammattimuusikkoina ovat nauttineet nimeonomaan musiikin, eivät uusien elokuvamahdollisuuksien kautta: kuulemma jopa Bob Dylan olisi ihastunut Onceen ja pyytänyt kaksikkoa lämmittelijäksi kiertueelleen. Niin tai näin, The Frames taustabändinään he todellakin kiersivät viime vuonna itse Dylanin kanssa. Nyt edessä on omia keikkoja koko loppuvuodeksi sekä tietenkin elokuvanäytöksiä esimerkiksi täällä meillä Finnkinon kuukauden elokuvana. Katsokaa, kuunnelkaa ja ihastukaa. Niin Hansard ja Irglovákin tekivät. Toisiinsa. Oih.

MP3 Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly
Elokuvan Once soundtrackilta (2007).

Ruisrock 2008

(kuvat Salla)

Perjantailevy: Alligator

Turun sunnuntaisia festariesiintyjiä kunnioittaen kuuntelussa on paraikaa The Nationalin synkeä Alligator. Kahden veljes-Dessnerin, kahden veljes-Devendorfin sekä laulaja-Berningerin muodostama yhtye vaatii kuulijoiltaan kypsyttelyä. Näin on tapahtunut koko sen musiikillisen kaaren kanssa: jokaisen levyn myötä The Nationalista on päässyt jyvälle yhä useampi, viimeisimpänä näistä viime vuonna julkaistu Boxer. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa kuhunkin The National -albumiin. Ne avautuvat hitaasti, niiden pariin on pysähdyttävä, niiden tunnelmaan päästävä.

Alligatorin tunnelma on synkkä, sisäänpäinkääntynyt ja epätoivon värittämä. Berningerin sanoitukset sekä eläytymistä vain äärimmäisenä tehokeinona käyttävä baritoniääni ovat tämän maailman ydin. Useimmiten hän kuulostaa jo luovuttaneen, joten kun hänen laulustaan irtoaa Mr. Novemberin loppuhuipennuksen kaltaista tehoa, on sen aikaansaama efekti valtava. Muutoin Alligator kulkee aivan eri polkuja, musiikillisesti. Kitarat, jouset ja koskettimet soivat lämpiminä ja hykerryttävän epätäydellisinä eivätkä lainkaan kylmän kolkkoina, kuten voisi kuvitella. Kaiken ylitse nousee Bryan Devendorfin rumputaiteilu, joka Alligatorilla löysi voimallisuutensa ja on siitä asti kulkenut yhtyeen mukana. Se pitkälti luo koko Alligatorin äänimaiseman.

Maltan tuskin odottaa sunnuntaita, jolloin koko tämä synkkyys lipuu ennustettujen sadepilvien kera Turun Ruissaloon. Heti Kentin jälkeen ja juuri ennen Interpolia. Suurenmoista.

MP3 The National - Mr. November
The Nationalin albumilta Alligator (2005).

DeVotchKa

Tavastialla tänään esiintyvälle DeVotchKalle on syytä omistaa muutama rivi. Tämä Gogol Bordellon kaveriyhtye on sekin luonut oman tyylinsä yhdistämällä etenkin itäeurooppalaista kansanmusiikkiperinnettä amerikkalaisittain tutumpaan punkiin sekä folkiin. Slaavilaisen ja romanimusiikin lisäksi DeVotckKan sävellyksissä on kuultavissa vaikutteita esimerkiksi bolero- ja mariachi-perinteestä - varmaankin vähän kaikkialta, mikä kulloinkin sattuu yhtyejäsenten sielunmaisemaa hivelemään. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa SuperMelodrama vuonna 2000, mutta tähän mennessä suurinta huomiota se sai osakseen kaksi vuotta sitten, jolloin se yhdessä säveltäjä Mychael Dannan kanssa sävelsi musiikin elokuvaan Little Miss Sunshine. Tuohon soundtrackiin itsekin ihastuin. Tunnelmaltaan se on DeVotchKan mittakaavassa melko seesteinen, ja normaalimpaa linjaa edusti jälleen tuokokuussa julkaistu A Mad & Faithful Telling.

DeVotchKan menoa ja meininkiä verrattiin jossain juutalaisten häiden draamaan ja riemukkuuteen. Toivottavasti se siis saapuu tänään yhtyeen mukana Helsinkiin. Aikoinan bändi on ollut kiertueillaan hyvinkin visuaalinen - kiersihän se aikoinaan Dita von Teesen burlesque-show'n mukana - joten luvassa voi olla jotain erityistä. Jos ei muuta, niin ainakin lavalla tullaan näkemään soittimia, joita nimeltä tuskin tunnistan: vaikkapa theremin tai busuki. Nauttikaa!

MP3 DeVotchKa - Along the Way
DeVotchKan albumilta A Mad & Faithful Telling (2008).