keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Blur

Tämä bändi ei voisi kai enää yhtään epäajankohtaisempi olla, vaikka se olisi jo kuollut ja kuopattu. Brittiläinen Blur on nimittäin elänyt hiljaiseloa viimeiset viisi vuotta, vaikka jonkinlaisesta paluusta tasaisin väliajoin puhutaankin. Graham Coxonia moni odottaa takaisin sen jälkeen, kun tämä viimeisimmällä Think Tank –levyllä lähti kävelemään. Mies tuntuu kuitenkin keskittyvän lähinnä omiin projekteihinsa, ja niin tekee myös solistin ja laulunkirjoittajan virassa toiminut Damon Albarn. Gorillaz sekä The Good, the Bad & the Queen ovat vain näkyvin osa siitä kaikesta, missä Albarn näinä päivinä vaikuttaa. Taitaa olla parempi, että Blur pysyy siellä 90-luvulla. Aikansa kutakin.

Uuden tuotannon puute ei kuitenkaan estä kertaamasta vanhoja levyjä, joita Blurille on kerääntynyt ihan kohtalainen määrä. Tämänpituisen uran varrelta alkaa jo löytää hassuja tapoja, jotka toistuvat levy levyltä. Liekö sitten mielikuvituksen puutetta, mutta kuultavaksi ovat päätyneet muun muassa kappaleet Mellow Song, Good Song, Sweet Song, Swamp Song sekä tietenkin se kerrassaan nerokas Song 2. Huvittavampi samankaltaisuus on kuitenkin aina ollut se, miten lähes jokaiselta Blurin levyltä löytyy yksi hölmö punkhenkinen rallatus, jonka pituus on korkeintaan se pari minuuttia. Kappaleiden tasosta ei aina ole takuuta, mutta se ei liene tarkoituskaan. Miltäköhän nämä kuulostaisivat yhdelle levylle koottuina? Pahalta?

MP3 Blur – Bank Holiday
Blurin albumilta Parklife (1994).


MP3 Blur – Globe Alone
Blurin albumilta The Great Escape (1995).

MP3 Blur – Chinese Bombs
Blurin albumilta Blur (1997).

MP3 Blur – We’ve Got a File on You
Blurin albumilta Think Tank (2003).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Varsinkin noihin Blurin ensimmäisiin levyihin saa kivasti lisämaustetta 10-vuotis historiikista "3862 Days".

Salla kirjoitti...

Enpäs ole huomannut tällaista, kiitos siis ilmoituksesta. Mistäköhän Amazonista tuollaisen oikein etsisi.