Håkan vanhenee, vaan ei muutu. Mikä helpotus.Uutinen Håkan Hellströmin viidennen albumin För sent för Edelweissin julkaisusta tuli minulle muutamia viikkoja sitten yllätyksenä. Viime vuoteni ovat olleet melko håkanittomia. Känn ingen sorg för mig Göteborgia sekä Det är så jag säger detiä tuli aikoinaan kuunneltua ihan hirveästi, mutta viimeisimmät levyt ovat seisseet levyhyllyssäni lähes koskemattomina. En oikeastaan tiedä miksi: Ett kolikbarns bekännelser on täynnä loistavia kappaleita. Olin päässyt unohtamaan.
För sent för Edelweissin kuuntelemisen myötä muistan taas. Levy alkaa suorastaan täydellisesti, tuttuuden tunne on voittamaton. "94 hade jag ett fast jobb / På pååls bagerier / Tills jag började med tequila / Och blev trummis i en ny orkester", Håkan laulaa sillä ihanan kamalalla äänellään. Fiskekyrkankin mainitaan. Tästähän tässä on kyse. Sanoitukset ovat aina olleet Håkanissa parasta - niiden avulla on jopa sanakirjan kanssa opiskeltu ruotsia - ja jälleen hän näyttää taitonsa kertoa niin isoista asioista kuin pienistä yksityiskohdista neliminuuttisen pop-kappaleen aikana. Näkökulma on tietysti muuttunut sitten ensilevyjen, ja mukana on jopa hieman nostalgiaa. Sambarytmit ovat poissa, ne ovat vaihtuneet perinteiseen rautalankarokkiin.
Kaikkea uudella levyllä en niele pureskelematta, mutta myönnettävä on, että levy paranee jokaisella kuulemalla. Myönnettävä on myös, jollei se ole ilmiselvää, että olen valmis Håkanin kohdalla tekemään paljon myönnytyksiä. Raskas Zigenarliv Dreamin tekee melkein mieli jättää kuuntelematta, mutta sitten päälle kolahtaa Kärlek är ett brev skickat tusen gånger, jonka nimi jo kertoo kaiken. Kär i en ängelin hempeily ei myöskään ole mielestäni levyn parasta antia, mutta sitä edeltävän För sent för Edelweissin vahvuus kantaa mukanaan heikommankin kappaleen. Ja niin edelleen.
Kuuleeko Göteborg? Jos ei näillä kehuilla saa Håkania Suomen keikkalavoille, niin en tiedä miten. Lienee pakoo lähteä elokuussa herran luokse Way Out West -festareille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti