Perjantailevy: Älä kysy kuolleilta, he sanoivat

Väkivalta on taas tällä viikolla noussut ajankohtaiseksi puheenaiheeksi niin mediassa kuin kahvitauoillakin. Samoissa teemoissa liikkuu Eleanoora Rosenholm, jonka 10.9. julkaistu levy Älä kysy kuolleilta, he sanoivat pyöri stereoissani aina keskiviikkoiseen Yo-talon keikkaan asti. Sitten herkkä mieleni järkkyi, eikä levyn soimaan laittaminen juuri nyt tunnu miellyttävältä ajatukselta.

Esikoislevyllä aloitetut tarinat Eleanoora Rosenholmista ja muista murhamysteereistä jatkuvat tyylikkäästi tälläkin julkaisulla. Niiden yhdistäminen oivaltaviin syntikkapoppisovituksiin on konseptina yksi nerokkaimmista, minkä suomalainen kevyen musiikin historia tietää. Kokonaisuus on viime vuoden Vainajan muotokuvasta hioutunt tunnelmaltaan yhä hyytävämmäksi, joka heijastuu myös yhtyeen iskevään live-esiintymiseen.

Keskiviikkona kappaleet lähtivät piskuisella lavalla lentoon vauhdikkaammin kuin levyllä koskaan, ja Noora Tommilan teatraalinen esiintyminen piti taas tunnelman kohdallaan. Niinpä silpomiset, seivästämiset ja aseella uhkaamiset kävivät minullekin juuri nyt liian konkreettisiksi. Kunpa niiden käsitteleminen jäisikin vain mielikuvituksekkaan porilaisyhtyeen levyjen sisällöksi.

Perjantailevy: Mämmilärock

Viime päiviin asti kuulokkeissani oli soinut lähinnä vain englanninkielinen Laakso. Yllätys oli kuitenkin positiivinen, kun Ruotsin-kaipuussani päädyin viimein hankkimaan bändin suomenkielisen Mämmilärock-albumin. Jos Markus Krunegårdin nerokkaan melankolisiin sanoituksiin olisi tehnyt musiikin mikä tahansa suomalainen bändi, olisivat pääosassa varmaankin ne ainaiset hevikitarat. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan lopputulos on kaikessa skitsofreenisuudessaan erittäin laaksomainen. Siis vastustamattoman ehana.

MP3 Laakso – Avara maa
Laakson albumilta Mämmilärock (2007).

Suoraan vuodelta 2005: Franz Ferdinand

Kuluneella viikolla heräsin siihen karuun tosiasiaan, että levyhyllystäni löytyy auttamattoman vähän ruotsinkielistä musiikkia. Vaihtoehtoja oli lähinnä kaksi, joista Kent tuntui seitsenpäiväisen putken jälkeen liian masentavalta ja Håkan liian iloiselta. Yritin korjata asiaa huonolla menestyksellä päätyen kävelemään levykaupasta ulos tyhjin käsin. Lompakolle asia varmasti sopi erinomaisesti, mutta itse jään kaiholla odottamaan jotakin sopivan ruotsalaista syysmusiikkia. Kuvaukseen osuvia suosituksia otetaan vastaan.

Sen sijaan toisessa liikkeessä pyörähtäessäni korviini osui tuttu kappale, jonka esittäjää piti jonkin aikaa kaivella mielen syövereistä. Sieltä se kuitenkin löytyi, ja tajusin kaupan soittavan viime aikoina piilossa elänyttä Franz Ferdinandia. Bändi taisi ensilevynsä aikoihin kärsiä siitä kuuluisasta valtavasta hehkutuksesta, jonka vuoksi onnistuneen toisen levyn tekeminen on lähes mahdotonta, useammista puhumattakaan. Hyvältä Franzin levyt mielestäni kuitenkin edelleen kuulostavat, vaikka varsinkin You Could Have It So Much Better on jäänyt valitettavan tuntemattomaksi. Bändi tulee kuitenkin muuttumaan lähiaikoina taas ajankohtaisemmaksi, sillä kolmannen levyn pitäisi ilmestyä vuodenvaihteessa. Tiedossa myös kiertue, joka ulottuu marraskuussa ainakin Tukholmaan asti. Sitä ennen voi edellä mainitun liikkeen innoittamana tanssahdella vuoden 2005 sointujen tahtiin.

MP3 Franz Ferdinand – The Fallen
Franz Ferdinandin albumilta You Could Have It So Much Better (2005).