maanantai 24. maaliskuuta 2008

MGMT

Jos olisin toteuttanut suunnitelmani ja alkanut kuunnella radiota kun digitalisaatio pimensi telkkarini, olisin ehkä kuullut MGMT:tä esimerkiksi YleX -kanavan viikon tehona kuukausi takaperin. Vaan koska radion kuuntelu ei vieläkään istu rutiineihini, olen pääsiäisen aikaan muuten vaan ottanut MGMT:n tehokuunteluun. Entinen The Management, nykyinen MGMT, kuului niihin bändeihin, joista viime vuoden loppupuoliskolla luvattiin tämän vuoden isoa nimeä; tai ainakin yhdeksi niistä. Hesarikin tykkäsi.

MGMT julkaisi vuonna 2005 EP:nsä Time to Pretend, joka toi sille levytyssopimuksen ja sen myötä tuottajaksi Mercury Rev- sekä The Flaming Lips-yhteyksistä tunnetun Dave Fridmannin. Nämä nimet antavat hyvin osviittaa yhtyeen psykedeelisen syntikkapopin suunnasta, kuten myös bändi, jonka kanssa se kiersi jo EP:nsä julkaisun aikoihin: of Montreal. Jos Kevin Barnes tykkää, olen minäkin melko varmasti myyty - näiden kahden yhteistyönä on jopa syntynyt musiikkia nimellä Blikk Fang.

Hirmuisen tarttuvia kappaleita MGMT:n Ben Goldwasser ja Andrew VanWyngarden kirjoittavat. Eniten soittoja on saanut radiostakin tuttu Time to Pretend, jonka lisäksi Electric Feel iskeytyy aivoihin heti ensikuulemalta. Sille voi sitä paitsi luoda haluamansalaisen videon interaktiivisessa musiikkivideopelissä. Siitä siis vaan räpeltämään, ja tammikuussa julkaistu albumi Oracular Spectacular kotistereoihin soimaan.

MP3 MGMT - Time to Pretend
MGMT:n albumilta Oracular Spectacular (2008).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

MGMT Tavastialla 23.6
vika chäänssi lippuihin, myyn omani huuto.netissä; Kohdenumero 80388087