sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Sunnuntaimusiikkia: Massive Attack


Tämän viikon perjantailevy päätyi pitkittyneen työviikon vuoksi sunnuntaimusiikiksi, ja oivallisesti se tähän jääkylmään päivään sopiikin. Kyseessä on Massive Attackin Mezzanine, joka on Collected-kokoelman jälkeen ensimmäinen omistamani Attack-levy. Yhtye on nyt hiljalleen nousemassa suosikkilistani kärkipaikoille, vaikka olen jo muutaman vuoden yrittänyt löytää sen hienouden. Nähtävästi joidenkin bändien kohdalla pitää vain odottaa hieman kärsivällisemmin.

Albumilta löytyy yksi hienoimmista vähään aikaan kuulemistani kappaleen aloituksista. Joskus 90-luvulla paljon soinut Teardrop onnistuu joka työmatkalla keskittämään ajatukset vain korvissa kuuluvaan musiikkiin, mitä tahansa ympärillä sitten tapahtuukaan. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi unettava maanantai? Kappaleen ehdottomasti parhaimmat hetket ovat siis ensimmäiset 60 sekuntia, vaikka eihän loppuosassakaan tietenkään mitään moitittavaa ole.

Lisäbonuksena on vaikkapa sitten alkavan viikon kunniaksi Karmacoma, joka on oma henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan löydy Mezzaninelta, vaan on ilmestynyt Protection-albumilla. Kappaleella on myös aika jännä video.

M4A Massive Attack – Teardrop
Massive Attackin albumilta Mezzanine (1998).

M4A Massive Attck – Karmacoma
Massive Attackin albumilta Protection (1994).

2 kommenttia:

Solja kirjoitti...

iih, mikä video! ootko muuten kuullut josé gonzálezin versioo teardropista? son loistava sekin.

Salla kirjoitti...

en muuten oo! sun pitää laittaa se joskus.