
Yhtyeen debyyttialbumi Holes in the Wall ilmestyi vuonna 2002 ja kiinnitti heti jopa Suomen valtamedian huomion - jostain syystä tämä on mennyt minulta ohi ihan tyystin. Albumi sai jopa arvostetun Mercury Music Prize-ehdokkuuden. The Electric Soft Paraden muodostavat pääasiassa brightonilaiset veljekset Tom (rummut) ja Alex (laulu & kitara) White, jotka - haluaisin vain huomauttaa - olivat tuolloin 17- ja 20-vuotiaita. Nuorena kun aloittaa niin ehtii paljon muutakin: pojat ovat ystäviensä British Sea Powerin kanssa perustaneet kakkosbändin Brakes. Lisäksi Whiteilla on tiettävästi jollain tapaa ollut sormet pelissä toisen brightonilaisbändin, The Pipettesien, menestyksessä.
En tosiaan ollut kuullut The American Adventurelta kuin loistavan kakkosraidan Bruxellisation (suunnilleen miljoona kertaa), jonka perusteella odotin albumilta suhteellisen ilmavaa, ehkä hieman elektrovaikutteista indiepoppia. Bruxellisation osoittautui kuitenkin yhdeksästä raidasta poikkeukselliseksi: muissa kappaleissa soivat välillä hyvinkin mureat kitarat ja perinteiset brittirockmaiset melodiat. Ei siis ihan sitä, mitä olin odottanut. Jokaisella kuuntelukerralla levy alkaa kuitenkin kuulostaa paremmalta ja paremmalta, ja olen varmasti kuullut ainakin Lose Yr Frownin ja Things I've Done Beforen aiemmin. Tai ehkä kyse on ilmiöstä, jossa loistava popmelodia yhdistää kaikkia aiemmin sävellettyjen popmelodioiden aineksia aina 60-luvulta nykypäivään asti luoden jotain omaa mutta kuulostaen silti etäisesti tutulta.
Tiedä häntä, mutta pitänee jatkaa perehtymistä The Electric Soft Paraden sävellyksiin. Yhtye on hyvinkin elossa julkaistuaan viime vuonna kolmannen pitkäsoittonsa No Need to Be Downhearted. Kiertueellakin he ovat parhaillaan, tosin vain saksalaisten iloksi. Uudempia kappaleita voi käydä lataamassa vaikkapa bändin Last.fm-sivulta, mutta tässä se suursuosikkini jota jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan: Bruxellisation.
MP3
The Electric Soft Paraden albumilta The American Adventure (2003).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti