Rufus tulee sittenkin!

Pitäisiköhän kaikista keikkahuhuista puhua ääneen? Toissapäivänä olin jo haudannut toiveet Rufus Wainwrightin Kulttuuritalolle tulemisesta, kunnes tänään aamulla - tadaa - avasin Nyt-liitteen ja siellähän se komeili! Oikein värikuvana, mainos huhtikuun ensimmäisen päivän konsertista: Radio Helsingin tarjoama Ilta ystävien seurassa. Liput tulevat myyntiin torstaina, sitä odotellessa siis. Hyvää perjantaita!

With Every Heartbeat/För varje hjärtslag

Tässä päivän koveriannos; jatketaan nyt tällä linjalla kun sille on lähdetty. Ihanainen Anna Järvinen (en kai ole vielä käyttänyt tätä adjektiivia hänen yhteydessään?) ja Annika Norlin, joka on levyttänyt englanniksi nimellä Hello Saferide ja ruotsiksi nimellä Säkert!, esittivät joulukuussa Ruotsin televisiossa Robynin kappaleen With Every Heartbeat. Alkuperäinen versio näyttää ja kuulosta tältä, ja alla linkki tähän ruotsinkieliseen versiointiin. On kyllä pakko todeta, että hämmästyn aina kun Robynin ura vain jatkuu ja jatkuu - omistin kyllä sen vuoden 1995 hittilevyn Robyn Is Here, mutta en ajatellut että hänestä kohistaisiin vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Vaan ei se mikään ihme ole, jos laulettavana on näin upeita pop-biisejä. Tämäkin taipuu vaikka mihin sovitukseen ja vaikka mille kielelle, tässä yksi esimerkki.

MP3 Anna Järvinen & Annika Norlin - För varje hjärtslag (live)
Anna Järvisen ja Annika Norlinin esiintymisestä SVT:n ohjelmassa Musikbyrån.

Keikkailua

(kuva James Wainwright)

Last.fm-sivustolla oli useamman kuukauden ajan pystyssä oma kohta Rufus Wainwrightin keikalle, joka oli tapahtuva 1. huhtikuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Joku toiveikas käyttäjä oli pystyttänyt sen sinne epävirallisen, netistä löytyneen kiertuekalenterin perusteella. Vähän myöhemmin artistin virallisella nettisivulla varmistettiin lähes 30 näistä kiertuepäivämääristä - muun muassa Reykjavik sekä Ruotsin Ystad (Ystad!) - mutta ei sitä Helsinkiä. Että kiitti, Rufus.

Muutenkaan kevään keikkatarjonta ei ulkomaalaisten esiintyjien kannalta näytä kovin lupaavalta, vielä. Ehkä jotain herkkuja on luvassa, vaikka Jens Lekmankin skippaa meidät tällä kertaa. Ja jos ei onni osu kohdalle, niin ainahan on Tukholma. Jos asuisin siellä, olisin merkannut kalenteriini ainakin seuraavat:

22.1. Iron & Wine + Barr, Södra Teatern,
8.2. Benni Hemm Hemm, Debaser Slussen,
6.3. Band of Horses + The Cave Singers, Debaser Medis

ja kyllä,

5. ja 6.4. Rufus Wainwright, Dramaten.

Onneksi on siis Tukholma ja ihana Viikkari. Rufukset on käsittääkseni jo myyty loppuun mutta nuo muut voisi varmuuden vuoksi katsastaa. Syksyn Feist & of Montreal olivat ainakin sellaiset keikkakokemukset, etten olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Ja lohduksi olemattomasta Kulttuuritalon konsertista, tässä Rufus Wainwright esittää Judy Garlandia kesäkuussa 2006 Carnegie Hallissa. Lisää kovereita siis, jesh.

MP3 Rufus Wainwright - Zing! Went the Strings of My Heart
Rufus Wainwrightin albumilta Rufus Does Judy at Carnegie Hall (2007).

Kovereita

Jostain syystä minulla on selittämätön mieltymys kovereihin. Niitä on maailma pullollaan, mutta hyvät koverit ovat harvassa. Onnistunut koveri tuo alkuperäiseen kappaleeseen jotain uutta, ja yleensä mitä yllättävämpi laulu yhdistettynä esittäjään, sen parempi. Joskus koveri saattaa jopa peitota alkuperäisversion, ainakin tunnettavuudessaan, ja ainakin tietyille sukupolville. Vai tuleeko sinulle mieleen The Man Who Sold the Worldista David Bowie vai Nirvana? Respectistä Otis Redding vai Aretha Franklin? Comfortably Numbista Pink Floyd vai Scissor Sisters? I Will Always Love Yousta Dolly Parton vai Whitney Houston?

Eilen kuulin uutisen uudesta kover-levystä, jota odotan suurella mielenkiinnolla: Matti Johannes Koivu julkaisee 27.2. tribuutin Irwin Goodmanin lauluista. Irwiniä en ole kyllä koskaan tahallisesti kuunnellut, mutta radiossa soinut Ei tippa tapa Koivun versioimana yllätti minut niin, että luvassa on varmasti jotain hienoa. Tuo kyseinen laulu on kuultavissa Koivun MySpace-sivulla, joten sinne kaikki äkkiä. En ollut koskaan edes kiinnittänyt laulussa huomiota muuhun kuin kertosäkeistöön, mutta Koivun tulkinnassa tulee esille sanoitusten synkempi puoli. Hienoa, hienoa.

Toinen pysähdyttävän hieno koveri, jota olen lähiaikoina kuunnellut, on My Morning Jacket-laulajan Jim Jamesin ja Calexicon yhteinen Goin' to Acapulco. Kappale on levytetty I'm Not There-elokuvan soundtrackia varten, eikä Bob Dylanin alkuperäisversio ole korviini koskaan kuulostanut niin kauniilta kuin tämä uudempi. Soundtrack on ehdottomasti hankintalistalla, siltä löytyy kahden levyllisen verran Dylania kiinnostavien artistien koveroimana.

Lopuksi vielä sananen José Gonzálezista, joka on oikea kovereiden mestari. Pari päivää sitten Salla kirjoitti Massive Attackin ehkä parhaasta kappaleesta, Teardropista, ja sehän löytyy Gonzálezin versioimana tämän uusimmalta In Our Nature-albumilta. Alkuperäistä laulua, niin hieno kuin se on, on vaikea päihittää, mutta ainakin González on tehnyt laulusta omansa. Näin oli jo The Knifen Heartbeatsin kanssa, jonka lisäksi hän on keikoilla soittanut Kylie Minoguen Hand on Your Heartia ja Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartia. Ainakin minä osaan arvostaa koveroimisen jaloa taitoa. Siitä lisää viimeistään kun olen hankkinut tuon I'm Not There-soundtrackin.

MP3 Jim James & Calexico - Goin' to Acapulco
Elokuvan I'm Not There soundtrackilta (2007).

MP3 José González - Teardrop
José Gonzálezin albumilta In Our Nature (2007).

Ja käykää kuuntelemassa Matti Johannes Koivu - Ei tippa tapa.

Vanhoja aarteita, osa I

Trip hoppailulla jatketaan, kun siirrytään Bristolin Massive Attackista suomalaiseen Kemopetroliin. Sillä nimikkeellä bändiä aikoinaan ainakin kuvattiin, paikkansapitävyydestä en osaa sanoa. Syynä aihevalintaan on viime aikoina tapahtunut vanhojen levyjen löytäminen. Kun siirtää levyhyllyään uuteen soittimeen, löytää kaikenlaisia unohdettuja helmiä.

Kemopetrol taisi olla suosionsa huipulla vuosituhannen vaihteessa, mutta jatkaa nettisivujensa perusteella toimintaansa edelleen melko aktiivisesti. Itse omistan yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia, Slowed Downin sekä Everything’s Finen, joista huokuu aivan omanlaisensa rauhallinen tunnelma. Sen sijaan kolmas tuotos, Play for Me, oli mielestäni aikanaan askel väärään suuntaan. Edellisten levyjen kylmä ja etäinen äänimaailma muuttui lämpimämpään ja ehkä vähän rokkaavampaan suuntaan, mikä ei vain ollut mieleeni. Toisaalta tuolloin bändi sai positiivista huomiota myös ulkomailta, mikä on tietysti iloinen asia. Joka tapauksessa arvostukseni yhtyettä kohtaan on edelleen suuri ja parin vuoden jälkeen olen taas alkanut kuunnella omistamiani levyjä yllättävän ahkerasti. Kappaleet voisivat olla tänä vuonna kirjoitettuja, niin tuoreilta ja sujuvilta ne kuulostavat. On ihana löytää vanha, kuuntelematon bändi, josta huomaa edelleen pitävänsä.

Niistä kahdesta levystä olen aina pitänyt Everything’s Finea kokonaisuutena ehjempänä, mutta jos sitä trip hop –henkeä etsii, kannattaa ehkä kääntyä Slowed Downin puoleen. Kappaleiden perusteella voi sitten itse päätellä, mitä lajia bändi edustaa.

M4A Kemopetrol – African Air
Kemopetrolin albumilta Slowed Down (2000).

Blood Music

Vielä tähän mennessä ruotsalainen musiikki ei ole ollut yliedustettuna tämän blogin kirjoituksissa, mutta eiköhän siihen suuntaan pian käännytä. Blood Music on yhden miehen eli Karl-Jonas Winqvistin projekti, jolta on ilmestynyt kaksi albumia: Sing a Song Fighter! (2005) sekä Don Quite (2007). Aiemmin Karl-Jonas lauloi ja soitti koskettimia First Floor Powerissa eli samaisessa yhtyeessä, josta ihanainen Jenny Wilson lähti soolouralleen. Ei siis ihme, että joulukuussa Jenny oli yleisössä Blood Musicin Tukholman keikalla, ja lavalle hän oli lainannut myös basistinsa Andreas Söderströmin (kuva yllä).

Jotain samaa Blood Musicin, First Floor Powerin ja Jenny Wilsonin musiikissa kuuluukin. Ehkä se on vain tekemisen ilo, joka välittyy kuulijalle asti. Karl-Jonas kuvaileekin MySpace-sivullaan, että koko projekti alkoi improvisoiduista keikoista, uusien asioiden kokeilemisesta ja soittamisen hauskuudesta erinäisten kavereiden seurassa. Musiikkia kuunnellessa mieleen tulee myös Jens Lekman, jonka kanssa Blood Musicilta onkin ilmestynyt yhteinen single. Jens Lekmanin tavoin Blood Musickaan ei ole yltiöiloista indiepoppia, vaan mukana on myös melankolia. Kai kaikki kiteytyy kuitenkin siihen, mitä The Hair-kappaleessa lauletaan: ain't it good to be around?, ain't it good to be alive? Alla kaksi laulua Blood Musicin ensimmäiseltä albumilta, ne on ladattavissa bändin nettisivuilta.

MP3 Blood Music - There Is a War in Almost Every Corner
Blood Musicin albumilta Sing a Song Fighter! (2005).

MP3 Blood Music - The Hair
Blood Musicin albumilta Sing a Song Fighter! (2005).

Sunnuntaimusiikkia: Massive Attack

Tämän viikon perjantailevy päätyi pitkittyneen työviikon vuoksi sunnuntaimusiikiksi, ja oivallisesti se tähän jääkylmään päivään sopiikin. Kyseessä on Massive Attackin Mezzanine, joka on Collected-kokoelman jälkeen ensimmäinen omistamani Attack-levy. Yhtye on nyt hiljalleen nousemassa suosikkilistani kärkipaikoille, vaikka olen jo muutaman vuoden yrittänyt löytää sen hienouden. Nähtävästi joidenkin bändien kohdalla pitää vain odottaa hieman kärsivällisemmin.

Albumilta löytyy yksi hienoimmista vähään aikaan kuulemistani kappaleen aloituksista. Joskus 90-luvulla paljon soinut Teardrop onnistuu joka työmatkalla keskittämään ajatukset vain korvissa kuuluvaan musiikkiin, mitä tahansa ympärillä sitten tapahtuukaan. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi unettava maanantai? Kappaleen ehdottomasti parhaimmat hetket ovat siis ensimmäiset 60 sekuntia, vaikka eihän loppuosassakaan tietenkään mitään moitittavaa ole.

Lisäbonuksena on vaikkapa sitten alkavan viikon kunniaksi Karmacoma, joka on oma henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan löydy Mezzaninelta, vaan on ilmestynyt Protection-albumilla. Kappaleella on myös aika jännä video.

M4A Massive Attack – Teardrop
Massive Attackin albumilta Mezzanine (1998).

M4A Massive Attck – Karmacoma
Massive Attackin albumilta Protection (1994).

Sunnuntaimusiikkia: Try a Little Tenderness

Löydettyäni Otis Reddingin levyn The Otis Redding Dictionary of Soul joulun jälkeisestä, rahapussille tuhoisasta levy-alesta, olen pistänyt sen soiman aina kun olen kaivannut Reddingin sielukasta ääntä. Talven pimeydessä, kotona istuessa sellaisia hetkiä on tullut paljonkin, ja aina hienoimmalta kuulostaa kappale Try a Little Tenderness. Hyvää sunnuntaita!

MP3 Otis Redding - Try a Little Tenderness (live)
Alkuperäinen versio löytyy Otis Reddingin albumilta The Otis Redding Dictionary of Soul (1966).

Black Kids

Lauantaimusiikki on sellaista, että sitä kuunnellessa tulee pakottava tarve vetäistä tanssikengät jalkaan. Siksi tänään kuunnellaan floridalaista bändiä Black Kidsiä. Poppoolla on ovela nimi, kuten myös sen kappaleilla, mutta saamansa hypetyksen se on kerännyt musiikkinsa ansiosta. Kamalasti uutta se ei ehkä tarjoa, mutta yhdistää riemukkaalla tavalla aineksia Arcade Firesta The Cureen ja Achitecture in Helsinkiin. Black Kids julkaisi EP:nsä Wizard of Ahhhs elokuussa nettisivuillaan, mistä se on yhä ladattavissa, ja jatkoa on epäilemättä luvassa. Nyt ne tanssikengät esiin ja one! I'm biting my tongue, two!...

MP3 Black Kids - I'm Not Gonna Teach Your Boyfriend How to Dance With You
Black Kidsien EP:ltä Wizard of Ahhhs (2007).

Perjantailevy: In Rainbows

Tunnustetaan se nyt heti: en ole koskaan omistanut yhtäkään Radioheadin levyä. En OK Computeria, en Kid A:ta enkä Amnesiaciakaan. Tietysti olen seurannut bändin nousua oman genrensä tärkeimmäksi yhtyeeksi ja musiikistakin olen pitänyt. Mutta aivan täysin meillä ei ole klikannut. Olen varmasti jäänyt jostain paitsi, jos en muusta niin Radiohead-kuuntelijoiden fanaattisuudesta. In Rainbowsin julkaiseminen viime lokakuussa tuntui nimittäin herättävän sellaisia reaktioita, ettei suoranainen hysteria ollut kaukana.

Minäkin latasin levyn koneelleni 10. lokakuuta eli heti kun se oli internetissä saatavilla. Bändi oli onnistunut herättämään julkaisutempuillaan minunkin huomioni: digitaalinen versio, josta sai maksaa haluamansa hinnan nollasta punnasta ylöspäin. "You decide". Lataajia oli ensimmäisenä päivänä noin 1,2 miljoonaa ja he maksoivat levystä keskimäärin £3.88 eli 5,30 euroa. Päätin olla maksamatta mitään, sillä en tiennyt pitäisinkö uudesta Radioheadista enkä ole tottunut maksamaan digitaalisesta musiikista.

Radioheadin temppu kuitenkin onnistui. In Rainbows soi mp3-soittimessani aina jalkautuessani kaupungille ja aloin pitää sitä suorastaan loistavana. Minulla ei ollutkaan mitään yhteyen aikaisempaa teosta, mihin verrata, toisin kuin faneilla ja arvostelijoilla. Vuodenvaihteessa albumista ilmestyi kauppoihin käsin kosketeltava versio, ja sen kävin tänään hakemassa hyllyyni. Tykkään hiplailla kansilehtisiä, ja ne ovatkin tässä pahvikansiin pakatussa kokonaisuudessa kiitoksen arvoiset. En tiedä mitä Thomille ja kumppaneille tästä nyt jäi käteen, ehkä se 0,90 euroa jos 94 % tuotosta menee levy-yhtiölle. Mutta kenties pääsen vihdoin sisälle Radiohead-kulttiin - ja ainahan on se uusi box set...

Tässä levyn viimeinen kappale ja Thom Yorkin henkilökohtainen suosikki, Videotape.

MP3 Radiohead - Videotape
Radioheadin albumilta In Rainbows (2007).

PSL

Löysin Ruotsin yleisradion SVT:n sivuilta osaston, joka kantaa nimeä PSL (pe ess ell). En tiedä onko kyse tv-ohjelmasta vai pelkästä nettijulkaisusta, mutta sivustolta löytyy iso kasa mielenkiintoisia videoita, kaikkea tuoreista haastatteluista ja inserteistä (muun muassa Iceland Airwaves-festarilta) vanhaan arkistomateriaaliin. Katselin putkeen vaikka kuinka monta videota, joissa bändin esittävät akustisesti tuttuja ja tuntemattomampia kappaleita - Vapnet, of Montreal, Seabear, CocoRosie, Kate Nash, Okkervil River, múm ja monet muut. Tässä kaksi suosikkiani, Sprengjuhöllin ja Lykke Li. Sprengjuhöllin saavutti kotimaassaan huiman suosion julkaistuaan viime vuonna ensimmäisen levynsä Tímarnir okkar - bändi siis laulaa islanniksi, ihanaa. Lykke Li puolestaan työstänee parhaillaan ensimmäistä albumiaan ja kävi Helsingissä joulukuun lopulla lämppäämässä The Magic Numberseja. Olkaapa hyvät:

Sprengjuhöllin - Verum í sambandi


Lykke Li - Little Bit

Vaihtoehtoiset vuoden levyt 2007

Menneen vuoden summaaminen on niin oleellinen osa uutta vuotta, että kai minunkin on se tehtävä, vaikka uudet kuviot vyöryvätkin jo päälle. Olen yleensä kai aika huono ostamaan juuri uunista tulleita levyjä, joten tasan vuosi sitten päätin hankkia vähintään yhden vastailmestyneen levyn joka kuukausi. Heinäkuun jälkeen lakkasin jostakin syystä laskemasta, mutta siitä huolimatta sain kuin sainkin kokoon 12 vuonna 2007 ilmestynyttä levyä. Se on pieni määrä tunnolliselle musiikkibloggajalle, mutta suuri saavutus minulle. Näistä levyistä olen nyt valinnut mainittavimmat.

Vuoden hienoimmat uudet tuttavuudet olivat LCD Soundsystem albumillaan Sound of Silver sekä The Good, the Bad & the Queen nimikkoteoksellaan. Ensimmäinen näistä sisältää useita mahtavia kappaleita, kun taas jälkimmäinen on kokonaisuutena ihan ensiluokkaisen tunnelmallinen. The Good, the Bad & the Queen on yksi Blur-yhtyeestä tutun Damon Albarnin projekteista, jotka ovat mielestäni kaikki tyyliltään ihailtavan erilaisia. Jos ette usko, verratkaa tätä vuoden 2007 tuotosta vaikkapa Blurin Parklifeen tai Gorillazin Feel Good Inc.iin. Jos ette siltikään usko, niin, no, älkää sitten.

Vanhemmista suosikeista Manic Street Preachers oli lievä pettymys. Send Away the Tigers on kovin tasapaksu, mutta en toisaalta odottanutkaan, että walesilaiset voisivat enää tehdä mitään entisen tasoista. Sen sijaan Nine Inch Nailsin Year Zero oli tarinoineen, nettisivuineen ja ajatuksineen aika mielenkiintoinen kokonaisuus, ja voin kyllä sanoa pitäväni levystä. Ei tämäkään parhainta NIN:ia ole, mutta parempaa kuin moni muu.

Kirjoittajalle vuoden ehkä kokonaisin levy oli suomalaisen Lapkon Young Desire, jolla ei ole yhtäkään ylimääräistä tai muuten heikkoa kappaletta. Se on melko harvinaista ja ansaitsee mielestäni tunnustuksen. Lapko on kolmen levynsä aikana aina vain parantanut soitantaansa, joten on melko mielenkiintoista nähdä, miltä seuraava levy kuulostaa.

Lopulta mainittavaksi jää vielä Interpolin Our Love to Admire. Moni pitää debyytti Turn on the Bright Lightsia (2002) yhtyeen kirkkaasti parhaimpana levytyksenä, mutta itselleni keskimmäinen Antics (2004) on aina ollut rakkaampi. En voi olla pitämättä uusimmastakaan levystä, joka luultavasti ansaitsee ykköspaikan omalla vuoden 2007 listallani, jota en kuitenkaan osaa tai halua sen tarkemmin laatia.

Vuosi 2007 lienee nyt uusien levyjen osalta loppuun käsitelty, vanhoista mahdollisesti lisää myöhemmin. Ohessa muutama kappale niiltä parhaimmilta albumeilta.

M4A Interpol - Pace Is the Trick
Interpolin albumilta Our Love to Admire (2007).

M4A The Good, the Bad & the Queen - History Song
The Good, the Bad & the Queenin albumilta The Good, the Bad & the Queen (2007).

M4A Nine Inch Nails - The Greater Good
Nine Inch Nailsin albumilta Year Zero (2007).

M4A Lapko - Killer Whales
Lapkon albumilta Young Desire (2007).

Mikko Torvisen Viihdeorkesteri

Viihdeimperiumin kolmannelta bändiltä Mikko Torvisen Viihdeorkesterilta ilmestyi viime vuoden viimeisenä päivänä albumi Mikko Torvisen Viihdeorkesteri. Bändi on siis samaa perhettä Riston sekä Mopin ja Aivokurkiaisten kanssa, ja musiikki kuulostaa...no, nimenomaan viihdeimperiumimaiselta. Toiset tykkää, toiset ei. Itse ostin Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaan vasta viime vuonna, ja levyltä löytyy mielestäni nerokkaita sävellyksiä ja sanoituksia - tykkään siis ihan hirveästi. Mopin olen nähnyt keikalla ja muutamia kohokohtia lukuun ottamatta he eivät mielestäni yltäneet aivan Riston tasolle. Sama tunne tulee Mikko Torvisen Viihdeorkesterin kanssa. Haistakaapa vittu on kuitenkin kieltämättä tarttuva rallatus, ja Jee jee jeekin rullaa ihan mukavasti. Molemmat kappaleet voi ladata bändin MySpace-sivulta. Keikalle voisin lähteä näitä kuuntelemaan, bändi esiintyy ainakin seuraavasti:

26.01.08 Docpoint-klubi, Gloria, Helsinki w/ Op:l Bastards, Rubik
30.01.08 Vastavirta-klubi, Tampere w/ Moppi ja Aivokurkiaiset

MP3 Mikko Torvisen Viihdeorkesteri - Haistakaapa vittu
Mikko Torvisen Viihdeorkesterin albumilta Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (2007).

MP3 Mikko Torvisen Viihdeorkesteri - Jee jee jee
Mikko Torvisen Viihdeorkesterin albumilta Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (2007).

Vuoden levyt 2007

(kuva fensterbme)

Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi en ajatellut vielä miettiä mitä 2008 tuo tullessaan, vaan tehdä niin kuin uudenvuodenpäivänä usein on tapana tehdä: muistella eilistä. Kaupunki on tänään hiljaa ja kadut tyhjiä, elämä pysähtynyt. Vasta huomenna se pyörähtää käyntiin uudella vimmalla. Eli: millaisella musiikilla kasvatin levyhyllyjäni vuonna 2007?

Vuosi oli uusien levyjen kannalta suorastaan ilmiömäisen hyvä - niin hyvä, etten millään pystynyt ostamaan kaikkea, mitä olisin halunnut. Uutuuksien joukosta löytyivät muun muassa kestosuosikit Kent levyllään Tillbaka till samtiden ja Sigur Rós tupla-albumillaan Hvarf/Heim. En meinannut ensin millään lämmetä Kentin entistä elektronisemmalle tyylille, mutta kymmenen yhteisen vuoden jälkeen en halunnut heittää suhdettamme nurkkaan ja vihdoin tarkemman kuuntelun jälkeen löysin kyllä uusien kappaleiden loistavuuden - etenkin Vy Från Ett Luftslott ja Generation Ex. Sigur Rósin levyistä akustista Heimiä on tullut kuunneltua erityisen paljon, vanhat kappaleet kun kuulostavat osa hyvinkin uudenlaisilta.

Muutkin vanhat tutut kuten Arcade Fire, Jens Lekman, Björk, Interpol, Amiina, Of Montreal ja Matti Johannes Koivu julkaisivat viime vuonna uutta materiaalia. Osasta näistä en ole ehtinyt saada kunnollista kokonaiskuvaa, sillä kuuntelin sekalaisia kappaleita netistä ladattuna alkuvuoden ajan, ja vasta syksyllä Islannista palattuani ostin varsinaiset levyt. Etenkin Arcade Firen Neon Biblen ja Amiinan Kurrin olen kuunnellut läpi alusta loppuun vain muutamia kertoja.

Vuoden aikana onnistuin löytämään ilahduttavan paljon uutta musiikkia. Ólöf Arnalds sekä Anna Järvinen julkaisivat esikoislevynsä ja kuuntelin ensimmäisen kerran tarkemmalla korvalla Feistiä, LCD Soundsystemiä, The Nationalia ja Kings of Leonia. Kaikki neljä olivat niminä olleet jo kauan tuttuja, mutta en ollut osanntut yhdistää musiikkia esittäjään. The Reminder, Sound of Silver, Boxer ja Because of the Times ovat harvoin edes päässeet sinne levyhyllyyn asti kun ne ovat niin ahkerasti pyörineet stereoissa.

Vuoden loppu ja uuden alku on kaikenlaisten top-listojen aikaa, joten minäkin pistän lopuksi viisi vuoden 2007 suosikkilevyäni järjestykseen:

1. Feist - The Reminder
2. Of Montreal - Hissing Fauna, Are You the Destroyer?
3. The National - Boxer
4. Anna Järvinen - Jag fick feeling
5. Ólöf Arnalds - Við og við

Näitä levyjä on siis tullut kuunneltua eniten ja nämä muistuttavat minua vuodesta 2007. Lista olisi varmasti erilainen jos olisin vaikkapa voittanut lotossa ja saanut kantaa levykaupasta mukaan kaiken haluamani. Listapaikasta olisivat kilpailleet ainakin John McGregorin Maa ei oo pimee, Múmin Go Go Smear the Poison Ivy, PJ Harveyn White Chalk, Devendra Banhartin Smokey Rolls Down Thunder Canyon, Beirutin The Flying Club Cup, Seabearin The Ghost That Carried Us Away, Editorsien An End Has a Start, Reginan Oi miten suuria voimia!, M.I.A.n Kala, Amy Winehousen Back to Black ja Radioheadin In Rainbows. Ainakin. Joten, lauantaina...lottokuponkia täyttämään?

Tässä vielä kuunneltavaksi kolmea artistia top 5-listastani - ne kolme, joita en maininnut jo edellisessä blogimerkinnässäni. Nauttikaa vuoden parhaasta musiikista!

MP3 Of Montreal - Heimdalsgate Like A Promethean Curse
Of Montrealin albumilta Hissing Fauna, Are You the Destroyer? (2007).

MP3 The National - Fake Empire
The Nationalin albumilta Boxer (2007).

MP3 Ólöf Arnalds - Í nýju húsi
Ólöf Arnaldsin albumilta Við og við (2007).

Viimeinen

Koska allekirjoittaneen juuri hankittu Daft Punk –levy otti ja jätti itsensä kotimatkan varrelle, aloitetaan tämä blogiura nyt sitten jostakin muusta. Eilen tarkoituksenani oli ostaa ruokaa, mutta sen uuden vuoden ruuhkan nähdessäni käännyin kaupan ovelta suoraan kotiin ja eksyin matkalla – yllätys, yllätys – levykauppaan. Seurauksena kuluneen vuoden onneksi viimeinen hankita, Basement Jaxxin The Singles –kokoelma.

Tykästymisestäni kokoelmia kohtaan ehdin varmasti vielä useasti kirjoitella, joten keskitytään tässä merkinnässä vain uuteen levyyn. Yllättävän moni sen kappaleista on soinut ties missä, mikä on aina mukava huomata. Tunnistanpahan nyt kappaleiden lisäksi esittäjänkin. Kokoelmalta löytyy varmasti aika montakin tanssittavaa hittiä, mutta koska en itse pidä tanssimisesta, olen valinnut suosikikseni kappaleen nimeltä Good Luck. Ei sekään mitään tahditonta maalailua ole, mutta silti oikein erinomainen yksilö vaikkapa näin vuoden vaihtuessa kuunneltavaksi. Alunperin se on ilmestynyt Kish Kash –albumilla, joka on puolestaan julkaistu vuonna 2003. Myös sunnuntaimusiikiksi kokoelma sopii luultavasti paremmin kuin esimerkiksi se Daft Punk, joka viimeisimmän kuuntelukerran perusteella oli hieman jumputuspainotteisempaa.

Lopuksi lienee sopivaa toivottaa erittäin musiikillista sekä blogintäytteistä vuotta 2008. Basement Jaxxin tahtiin tietysti.

M4A Basement Jaxx – Good Luck
Basement Jaxxin albumilta The Singles (2005).