
Works in Progressille päätyneen musiikin kirjo on suuri. DM Stith sooloilee melankolisesti kitaransa kanssa, Ermasse afroilee letkeästi suoraan Burkina Fasosta ja Osson jousikvartetti julkaisee viimein ihkaomaa materiaaliaan soitettuaan eri muodoissa muun muassa Amiinan, Kanye Westin, Jens Lekmanin sekä Antony and the Johnsonsin kanssa. Shannon Stephensin tulkinta kuulostaa mielestäni kovasti Sufjan Stevensiltä, kuten myös Welcome Wagonin duon - ei mikään ihme, he kun ovat aiemmin ottaneet osaa herra Stevensin levytyksiin. Paketin päättää I Heart Lung, jonka kokeellisuus on minulle vähän liikaa ja siten porukan heikoin lenkki. Mutta kuunnelkaapa itse. Ilahduttavaa on, että musiikin lisäksi Asthmatic Kitty julkaissee jatkossa lisää myös painettua taidetta. Seitsemäs kiinnitys tähän joukkoon on nimittän kuvittaja Laura Park, jonka minisarjiksen voi ostaa levy-yhtiön nettikaupasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti