Mitä olisikaan musiikkiblogi ilman Joy Divisionia? Siispä asian kimppuun, tulihan yhtye mainittua viimeksi eilen. Joy Division voisi oikeastaan olla musiikkia millä tahansa aikaa määrittävällä etuliitteellä, mutta koska se kuulostaa erityisen hyvältä juuri tänään, kutsutaan sitä sunnuntaimusiikiksi.En enää pysy perässä sen kokoelmien määrän kanssa, joita Joy Divisionilta on julkaistu. Uusin taitaa olla viime vuodelta, mutta jostakin kumman syystä epäilen, että lisää on vielä luvassa hamassa tulevaisuudessa. Tosin mitäpä tuosta, enemmän mieltäni vaivasi vielä hetken aikaa sitten se, että jokaisesta levykaupasta tuntui löytyvän vain Collector’s Editioneita yhtyeen perusalbumeista. On superfanille varmaankin ihan mukavaa, että lempibändin levyn mukana saa kasan ylimääräistä sälää, mutta tällaisena peruskuuntelijana välillä ihmetyttää, miksi Special Editioneita pukkaa nykyään joka levyn kyljessä. Ilmiö muuttui jo valovuosia sitten erikoisuudentavoittelusta rahastukseksi ja lienee taas yksi levy-yhtiöiden säälittävistä yrityksistä pelastaa cd täydelliseltä kuolemalta. Onni oli kuitenkin suuri, kun hyllyn J-kirjaimen kohdalta viimein löytyi se alkuperäinen, normaali Joy Division –levy ja vieläpä alennettuna. Kiitos Swamp!
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni pitäisi varmaankin vielä sanoa jotakin aiheeseen liittyvää. Vaan eipä tästä kovin rationaalisia perusteluja löydy, Joy Division nyt vain on niin hyvä. Ken tykkää, ken ei.
MP3
Joy Divisionin albumilta Unknown Pleasures (1979).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti