Brightonista ponnistava Fink on niin perustavanlaatuista mies ja kitara –kamaa, että luulisi maailman olevan jo pullollaan tällaista. Ehkä se onkin, mutta kyllä mukaan aina yksi lisää mahtuu. Eikä Fink ole edes ihan tuoreimmasta päästä, esikoislevystä on nimittäin kulunut jo, kappas, yhdeksän vuotta. Omassa soittimessani on kolmesta levystä soinut lähinnä keskimmäinen, Biscuits for Breakfast, joka taitaa jollakin mittapuulla olla myös maineikkain.Mitään maailmoja mullistavaa Finkin musiikista ei löydy, mutta jotenkin sitä on kovin helppo kuunnella. Hentoihin konetaustoihin yhdistetty akustinen kitara sekä laulu on levyn läpi kantava yhdistelmä, joka toimii varsinkin sunnuntaiaamuisin kahvin kera. Melko henkilökohtaisiksi tituleeratut tekstit ovat toisinaan aika mielikuvituksettomia, mutta oivallisimmillaan Fink onkin taustamusiikkina. Parempaa downtempoa en juuri tällä hetkellä keksi.
MP3
Finkin albumilta Biscuits for Breakfast (2006).
2 kommenttia:
FInk on aivan ihana! Löysin laulajan vasta muutama kuukausi sitten, mutta siitä on tullut yksi suosikeista!
Vai että ihana! :) Kivaa että on muitakin tykkääjiä.
Lähetä kommentti