Väkivalta on taas tällä viikolla noussut ajankohtaiseksi puheenaiheeksi niin mediassa kuin kahvitauoillakin. Samoissa teemoissa liikkuu Eleanoora Rosenholm, jonka 10.9. julkaistu levy Älä kysy kuolleilta, he sanoivat pyöri stereoissani aina keskiviikkoiseen Yo-talon keikkaan asti. Sitten herkkä mieleni järkkyi, eikä levyn soimaan laittaminen juuri nyt tunnu miellyttävältä ajatukselta.
Esikoislevyllä aloitetut tarinat Eleanoora Rosenholmista ja muista murhamysteereistä jatkuvat tyylikkäästi tälläkin julkaisulla. Niiden yhdistäminen oivaltaviin syntikkapoppisovituksiin on konseptina yksi nerokkaimmista, minkä suomalainen kevyen musiikin historia tietää. Kokonaisuus on viime vuoden Vainajan muotokuvasta hioutunt tunnelmaltaan yhä hyytävämmäksi, joka heijastuu myös yhtyeen iskevään live-esiintymiseen.
Keskiviikkona kappaleet lähtivät piskuisella lavalla lentoon vauhdikkaammin kuin levyllä koskaan, ja Noora Tommilan teatraalinen esiintyminen piti taas tunnelman kohdallaan. Niinpä silpomiset, seivästämiset ja aseella uhkaamiset kävivät minullekin juuri nyt liian konkreettisiksi. Kunpa niiden käsitteleminen jäisikin vain mielikuvituksekkaan porilaisyhtyeen levyjen sisällöksi.
Esikoislevyllä aloitetut tarinat Eleanoora Rosenholmista ja muista murhamysteereistä jatkuvat tyylikkäästi tälläkin julkaisulla. Niiden yhdistäminen oivaltaviin syntikkapoppisovituksiin on konseptina yksi nerokkaimmista, minkä suomalainen kevyen musiikin historia tietää. Kokonaisuus on viime vuoden Vainajan muotokuvasta hioutunt tunnelmaltaan yhä hyytävämmäksi, joka heijastuu myös yhtyeen iskevään live-esiintymiseen.
Keskiviikkona kappaleet lähtivät piskuisella lavalla lentoon vauhdikkaammin kuin levyllä koskaan, ja Noora Tommilan teatraalinen esiintyminen piti taas tunnelman kohdallaan. Niinpä silpomiset, seivästämiset ja aseella uhkaamiset kävivät minullekin juuri nyt liian konkreettisiksi. Kunpa niiden käsitteleminen jäisikin vain mielikuvituksekkaan porilaisyhtyeen levyjen sisällöksi.