Vuoden ensimmäisestä elokuvateatterikokemuksesta sai kunnian vastata amerikkalaisklassikko Where the Wild Things Are. Maurice Sendakin lastenkirjaan perustuva elokuva on juuri sellainen, kuin sen pitääkin olla: riehakas, suloinen ja vähän synkkä.Kiitosta ansaitsee muiden ohella elokuvan soundtrack, jonka pääasiallinen säveltäjä on Yeah Yeah Yeahsin Karen O. Juuri kun pääsin edellisessä kirjoituksessani haukkumaan bändiä, joudun heti vähän pyörtämään sanojani ja toteamaan, että kyllä se Karenkin jotain osaa. Keskittyisi vain sympaattisten ja pieneleisten elokuvasoundtrackien tekemiseen, sanon minä. Mukana sävellystyössä on muuten lopputekstien mukaan ollut myös Imaad Wasif. Ei mikään turha tyyppi siis hänkään.
2 kommenttia:
Kävin itekin tsekkaa ton jokunen viikko sitten ja tykkäilin kyllä ihan älyttömästi. Hieman häiritsi tosin, kun olin just kattonu urakalla Sopranosia joululomalla, että James Gandolfini oli yhden hirviön ääni :) Sekotti päätä ajoittain kun Tony Soprano leikkii karvapuku päällä..
Ja musiikki oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Oli jotenkin outoa olla teatterissa, kun näytös oli täynnä alakoululaisia ja sit me :D
Jee, kiva että joku muukin on tykännyt. Gandolfinista tuli kyllä vähän skitsofreeninen olo, mäkin katsoin illalla myöhemmin Sopranosia ja jotenkin se mafia-imago ei oikein sopinut karvamöykky-imagoon. Mutta oli sillä mielestäni tosi passeli ääni tuohon elokuvaan. Ja mitä tulee teatteriyleisöön, niin yleensä ne on parhaimpia elokuvia joissa katsojat on alle kymmenvuotiaita. :)
Lähetä kommentti