maanantai 15. joulukuuta 2008

If I Had a Heart

On koittanut Fever Rayn (lähes) ensijulkaisun aika. Tästä päivästä lähtien Karin Dreijer Anderssonin uuden levyn ensimmäisen singlen, If I Had a Heartin voi ostaa digitaalisesti joistakin nettiputiikeista. Jos kuitenkin suhtautuu musiikkiin yhtä materialistisesti kuin minä, eikä vieläkään ymmärrä, miten hienoa on ostaa miljoona yksittäistä kappaletta ilman cd-levyä tai mitään muutakaan kosketeltavaa formaattia, on tyydyttävä odottamaan maaliskuun kahdeksattatoista, jolloin päivänvalon näkee itse debyyttilevy. Jos kolmen kuukauden odotus silti tuntuu epäinhimillisen pitkältä, voi helpotusta hakea MySpacesta tai kotisivuilta, joilla on jo hetken aikaa ollut kuunneltavissa kappaleen instrumentaaliversio. Niin tai näin, ei uusi materiaali ainakaan tämän perusteella liene kovin kauaksi The Knifesta pudonnut. Me likes.

Ei kommentteja: