
Bird on kirjoittanut viime maaliskuusta lähtien New York Timesiin blogia Oh No -kappaleensa työstämisestä. Kovin aktiivisesti kuulumisia ei ole jaettu, mutta sen sijaan sivuilla voi kuunnella lopullisen kappaleen lisäksi esimerkiksi näytteitä aikaisemmista versioista. Mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin, on blogissa mukana myös liuta muita muusikoita omine tarinoineen. Oh No löytyy uudelta Noble Beast -levyltä eikä kuulosta korvaani lainkaan hassummalta. Levy ilmestyy Euroopassa 2. helmikuuta.