Annie Telakalla 28.05.08

Ken olisi odottanut tämän kevään ja kesän konserttiyltäkylläisyyden taitekohtaan kokonaista Annie-minikiertuetta? En minä ainakaan. Eilen tuo Tampere-Turku-Helsinki -kolmio kuitenkin käynnistyi täältä sisämaasta, Telakan piskuiselta lavalta. Paikka on ehdottomasti suosikkini Tampereella, mutta mitäköhän järjestäjän mielessä oli pyörinyt tuodessaan Annie tanssimusiikkeineen sinne? Ei se onneksi suuresti haitannut, kelpasi keikkaa kuunnella istualtaankin meidän, jotka emme suoraan Annien nenän eteen uskaltaneet mennä ketkuttamaan.

Annien uusi albumi Don't Stop julkaistaan vasta syyskuussa, mutta materiaali lienee kaikesta päätellen valmista ja sitä eilisellä keikalla kuultiin runsaasti. Illan käynnisti aina yhtä loistava Chewing Gum, mutta sitä seurasivat (esittelemättä jääneelle) bändillekin vielä uuden jähmeät kappaleet. I Know UR Girlfriend Hates Me olikin jo ennestään tuttu ja sen lisäksi etenkin What Do You Want For Breakfast jäi päähän tömisemään. Kappale alkoi western-tunnelmissa, äityen loppua kohti varsinaiseksi rytmi-ilotteluksi iskulauseensa tahdittamana. Mieleenpainuva uusista biiseitä oli myös Heaven and Hell (tai jotain sinne päin), jota voisi luonnehtia suorastaan Phil Spectorin tyttöryhmämäiseksi.

Uudet laulut iskivät yleisöön yllättävän hyvin. Onko jopa mahdollista, että aloituskappaleen lisäksi vanhoista kuultiin vain Heartbeat ja Greatest Hit? Eilinen enteili Don't Stopista hienoa kakkosalbumia, vaikka tietenkin livesovitukset bändi taustallaan ovat aivan eri maata kuin elektronisemmat alkuperäisversiot. Aivan pakko huokaista lopuksi, että on se Annie vaan niin ihana. En tiedä millaisia paikkoja Dynamo tai Kuudes Linja ovat, mutta toivottavasti niissä pääsee tanssimaan hänen kanssaan diskopallon tuikkeeseen.

Sigur Rós - Með suð í eyrum við spilum endalaust

Sigur Rós paljasti eilen suurieleisin menoin uuden albuminsa tärkeimmät detaljit: se julkaistaan 23. kesäkuuta ja kantaa sigurróslaisittain pitkää nimeä Með suð í eyrum við spilum endalaust. Levyn nimi on vain yksi esimerkki yhtyeen selvästä uudesta suunnasta. Oleellisimmin sitä havainnollistaa ilmaisena latauksena eilen sigurros.comiin laitettu Gobbledigook. Kyllä, Gobbledigook. Mitään Sigur Rósille luonteenomaista ei ole jäljellä - on vain rummut. Ja hitto vie, mitkä älyttömät rummut. Tällaista en kuuna päivänä osannut odottaa.

Ennen kuin kukaan pillastuu, on huomautettava, ettei Með suð... kuulemma tule kokonaisuudessan olemaan Gobbledigookin kaltainen. Silti jo sen tekeminen on poikennut Sigur Rósin aiemmista albumeista. Ensinnäkin levy on nauhoitettu kokonaan tämän vuoden puolella ja sisältää ainoastaan uutta materiaalia, toisin kuin aiemmat, joiden kappaleita saatettiin ennen levyttämistä soittaa keikoilla vuosikausia. Yhtye poistui tällä kertaa Álafossin studiostaan muun muassa New Yorkiin, Lontooseen sekä Havannaan, saaden silti nauhoitukset päätökseen poikkeuksellisen nopeasti, ilman tavanomaista venymistä ja tuskastumista. Sen tuotti Flood eli Mark Ellis, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Depeche Moden, U2:n, PJ Harveyn, Goldfrappin, The Killersin sekä Nick Caven kanssa. Með suð... saatiin valmiiksi vain kuukausi sitten ja levy (erikoispainoksia lukuun ottamatta) saatetaan kauppoihin mahdollisimman nopeasti.

Erityisen ilahduttavaa tässä vaiheessa, kun uutta musiikkia ei ole vielä kuullut, on levyn kielivalinta. Suurin osa sen kappaleista on islanniksi. Seassa on yksi biisi siansaksaksi eli hopelandiciksi ja toinen, nimeltään All Alright, englanniksi. Itse en olisi jaksanut taas yhtä levyllistä foneettisesti yksipuolista hopeandic-ääntelyä, joten kiitän tätä ratkaisua. Muutenkin Með suð... tuonee Sigur Rósista esiin hieman helpommin lähestyttävän puolen epätäydellisyyksineen, akustisine kitaroineen ja iloisimpine kappaleineen. Hienoa, että aiemmin melko jähmeä yhtye on kyennyt näinkin laajalla mittakaavalla uudistautumaan ja löytämään uusia puolia musiikistaan.

Lopuksi vielä muutama kaunis sana albumin kansitaiteesta, joka sekin poikkeaa täysin aiempien levyjen tyylistä. Kuvat ovat amerikkalaisen valokuvaajan Ryan McGinleyn, jonka kanssa Jónsi työskenteli jo kuutisen vuotta sitten. Kansiin valitut kuvat ovat osa McGinleyn I Know Where the Summer Goes -näyttelyä, joiden inspiroimina Arni & Kinksi ohjasivat Gobbledigookille hullun riemastuttavan musiikkivideon. Sen voi käydä katsomassa sigurros.comissa. Olen aika täpinöissäni.

MP3 Sigur Rós - Gobbledigook
Sigur Rósin albumilta Með suð í eyrum við spilum endalaust (2008).

Broken Social Scene Tavastialla 26.05.08

(kuva Solja)

Broken Social Scenen piti alkuperäisissä suunnitelmissaan esiintyä heinäkuussa Turun Ruisrockissa, mutta onneksemme festarilava vaihtui lopulta toukokuiseen klubikeikkaan savukoneineen ja spottivaloineen. Yhtye soitti eilen Tavastialla seitsenhenkisenä kokoonpanona, johon kuuluivat Kevin Drew'n ja Brendan Canningin lisäksi Do Make Say Thinkin Charles Spearin, Starsin Amy Millan ja Evan Cranley sekä Justin Peroff ja Sam Goldberg. Kolme viikkoa kestäneen Euroopan kiertueensa Helsinkiin päättäntyt yhtye palkitsi ensivierailullaan hytkyvien suomalaiskuulijoiden odotuksen ruhtinaallisella kaksituntisella setillä.

Konsertti potkaistiin vakavissaan käyntiin suosikkikappaleella 7/4 (Shoreline), jonka polvia tutisuttava iskevyys pasuuna- ja trumpettikohotuksineen osoitti heti, mistä Broken Social Scene -keikalla on kyse. Vaikka yhtyeestä puhutaan paljon kollektiivina ja monella sen jäsenellä on omat, menestyksekkäät projektinsa BSS:n ulkopuolella, ovat lukemattomat yhteiset kiertueet hioneet Tavastiallakin nähdystä porukasta saumattomasti yhteen soittavan bändin. Hämmästyttävintä onkin, miten viimeksi kolme vuotta sitten uutta materiaalia julkaisseelle yhtyeelle riittää yleisöä niin maanosalla kuin maanosalla. Uusia tuulahduksia ovat tietenkin tuoneet Kevin Drew'n ja Brendan Canningin Broken Social Scene Presents... -albumit, joilta molemmilta esitettiin eilen muutamia kappaleita. Parasta oli saada kuulla alkuperäistulkinta Drew'n Fucked Up Kidistä, jonka puoli vuotta sitten näin Broken Social Scenestä ponnistaneen Feistin esittämänä. Molemman BSS:n perustajajäsenen soolomateriaali istui täydellisesti yhteen yhtyeen varsinaisten laulujen lomaan.

Tavastian yleisö oli maanantaitunnelmasta huolimatta yllättävän vastaanottavainen, mutta siitäkin huolimatta yhtyeen ja kuulijoiden välisestä vuorovaikutuksesta vastannut Drew jaksoi toistamiseen päivitellä yleisön hiljaisuutta - kappaleiden aikana, ei niiden välissä. Eikö häntä oltu varoitettu? Yhtyeelle keskittynyt tunnelma tuntui kuitenkin sopivan mitä parhaiten, antaen tilaa esimerkiksi Canningin sekä Spearin väliselle eteeriselle kitaratunnelmoinnille. Kyseistä välinumeroa lukuun ottamatta bändin jäsenet eivät sortuneet puuduttavaan jammailuun. Reilusti yli kaksituntinen kokonaisuus jaksoi helposti pitää kuulijan innostuksen yllä ensimmäisestä alkuiskuista viimeiseen loppukumarruksiin asti, ja enemmänkin.

MP3 Kevin Drew - Fucked Up Kid
Kevin Drew'n albumilta Spirit If... (2007).

Viisuista

On jälleen koittanut aika juhlistaa eurooppalaisen musiikin parhaimmistoa. Illalla 25 finaaliin yltänyttä maata kilpailee Belgradissa katsojien äänistä ja Euroviisuvoittajan tittelistä, mukana taistossa tietenkin ikioma Teräsbetonimme. Televisiottomana en ole lainkaan perillä tällä viikolla järjestettyjen semifinaalien menoista ja meiningeistä, mutta pienen briiffauksen jälkeen olen täysin valmis illan show'hun. Suosikkikin on jo valittuna: sehän on Ranska ja Sébastien Tellier. Totta kai.

Valinta ei ollut kovin vaikea - etenkään, kun sen tekee viisun viisua kuulematta. Ranska on tänä vuonna murtanut Euroviisu-käyttäytymistä niin omalta osaltaan kuin yleisestikin. Tellier on ensinnäkin ainoa esiintyjä, jonka (noh, myönnettäköön, Charlotte Perrellin lisäksi) tunnistan edustajien joukosta. Toisekseen Ranska vavisuttaa kaikkia perinteitään lähettämällä kisoihin ensimmäisen englanninkielisen viisunsa niiden iänikuisten ranskankielisten balladien sijaan. Luonnollisesti ratkaisu ehti jo aiheuttaa maassa kansallisen hätätilan.

Kamalan ryppyotsainen ratkaisu Tellierin kannattaminen on, mutta teen sen sillä varauksella, ettei edes minun huumorintajuni välttämättä riitä 23 euroviisukuraesityksen katsomiseen. Oikeudet muutoksiin siis pidätetään. Ja kävi Sébastienin miten tahansa, takuulla käyn katsomassa häntä Flow'ssa elokuussa. Häntä ja hänen partaansa.

MP3 Sébastien Tellier - Divine
Sébastien Tellierin albumilta Sexuality (2008).

Reykjavik to Helsinki -festivaali 1.-4.10.08

Jos Reykjavikiin ei hintavien lentojen vuoksi ole menemistä, on Reykjavikin tultava luo. Näin tapahtuu lokakuussa, jolloin Reykjavik to -festivaali tuo Islannin pääkaupungin neljäksi päiväksi Helsinkiin. 1.-4.10. kaupunkiin vieritetään kaksi tanssi- ja seitsemän musiikkiesitystä. Teemana ovat islantilaiset "laptop-muusikot": Ben Frost, Kippi Kaninus sekä Steintryggur (3.10.) sekä Runar Magnusson, Vindva Mei ja Evil Madness (4.10.), jotka esiintyvät Nosturissa. Tanssiesityksiä voi käydä ihastelemassa Zodiakissa, ja Temppeliaukion kirkossa pidettävien avajaisten ohjelmisto julkaistaan myöhemmin.

Reykjavik to Helsinki -festarin kaksoistapahtuma järjestetään samoina päivinä Tallinnassa. Esitysten tarkoitus on tietenkin edistää islantilaista kulttuurivientiä ulkomailla ja tuoda esiin etenkin tuntemattomampia taiteen tekijöitä. Tuntemattomia yllä mainitsemani muusikot Suomessa ovatkin, ja hyvä niin - islantilaista musiikkia on muutenkin tarjolla tänä kesänä Helsingissä maan kolmen kärkinimen (Björk, Sigur Rós, múm) voimin. Pianhan olemme samassa jamassa kuin Kööpenhamina: Reykjavik to -festari jouduttiin siellä perumaan islantilaisten kulttuuritapahtumien ylitarjonnasta johtuen. Rotterdamissa festivaali on puolestaan järjestetty jo kahdesti, hienolla menestyksellä. Marraskuussa siellä esiintyivät muun muassa múm, Seabear, Apparat Organ Quartet, Rökkuró sekä Lost in Hildurness. Lisäksi festareilla näytettiin islantilaisia lyhytelokuvia ja paljon suitsuttamaani Heimaa.

Minun musiikkimaullani maistellen Helsingin artistivalinnat kalpenevat Rotterdamin rinnalla, mutta mielenkiintoisia iltamia ne varmasti tarjoavat. Ohjelma tarkentuunee ajankohdan lähestyessä, joten siihen asti, tässä kaksi koepalaa lokakuisilta festarivierailta.

MP3 Kippi Kaninus - Dropping Jaw

MP3 Runar Magnusson - Ixidental Quark Variation
Runar Magnussonin nettijulkaisu Ixidental Quark Variation (2007).

Uutta musiikkia Beckiltä: Chemtrails

Beck on samanlainen kameleontti kuin Björk, ehkä jopa miespuolinen vastike tuolle Islannin ihmeelle. Suhteeni molempaan taiteilijaan on yhtä lailla kaksijakoinen: arvostan heidän työtään ja persooniaan aivan huimasti, mutta levyjä jaksan kuunnella vain hyvin valikoiden. Midnite Vulturesilta löytyy päättömän hyviä kappaleita, mutta kokonaisuutena jatkuvassa kuuntelussa on ehdottomasti Sea Change. Beckin viimeisintä, kaksi vuotta sitten ilmestynyttä The Informationia en sitä vastoin ole jaksanut kuunnella lainkaan, vaikka levyn mukana tulleet värikkäät tarrat houkuttelevia olivatkin.

Nyt näyttää siltä, että Beck seuraa musiikkiteollisuuden uusinta trendiä ja meinaa julkaista uuden albumin aivan salavihkaa. Hieman siitä on yrityksistä huolimatta jo ehditty pihistä. Rolling Stone raportoi viikko sitten, että Modern Guiltiksi hienosti ristitty levy julkaistaan alkukesästä. Sen on tuottanut Gnarls Barkleysta tuttu Brian Burton eli Danger Mouse, joka kuulemma jakaa Beckin innostuksen "60- ja 70-luvun vaihteen psykedeeliseen rockiin sekä folkiin, elektroniseen minimalismiin ja orkestrointiin". Eilen Beckin nettisivuille ilmestyneen Chemtrails-kappaleen (alla) perusteella lausuma pitää tyystin paikkansa: se voisi olla suoraan joltain Pink Floyd-albumilta. Chemtrails ei kuulemma ole virallinen single, mutta edustanee melko hyvin Beckin uusinta tyyliä. Kuulostaa ehdottomasti hyvältä. Modern Guilt saattaa albumikokonaisuutena päätyä sinne Sea Changen seuraan.

Sunnuntaimusiikkia: Kings of Convenience

Vaikka MySpace menetti jo aikoja sitten suurimman viehätyksensä - hei, en enää edes jaksa käydä Feisbuukissa joka viides minuutti - ovat monet muusikot jääneet sinne lorvimaan. Ja syystäkin. Siinä missä suurin osa heistä tarvitsee jonkin sortin avustajan nettisivujensa ylläpitoon, on MySpace edelleen helpoin tapa postata uusia biisejä (keskeneräisiäkin), päättömiä blogimerkintöjä, nettikamerakuvia ja ties mitä muuta. Sitä kautta olen myöskin viime aikoina löytänyt itseni ajattelemasta lempibergeniläiskaksikkoani, Kings of Conveniencea.

Kings of Convenience debytoi vuosituhannen alussa saaden huimaa menestystä albumillaan Quiet Is the New Loud (2001). Pyörityksen laannuttua Erlend Øye toteutti Koneisto-festareilla Timo Kaukolammen kanssa keksityn ideansa ja matkusti maailman ympäri nauhoittaen valituissa kaupungeissa valittujen kavereiden kanssa sooloalbuminsa Unrest (2003). Sittemmin Øye kotiutui Berliiniin ja keskittyi DJ-hommiin muun muassa DJ-Kicks -julkaisunsa muodossa. Tällä välin Eirik Glambek Bøe sai psykologian opintonsa loppuun Bergenin yliopistossa, ja vaikka odotettavissa olisi ehkä ollut yhtyeen kuoppaaminen, ilmestyi duolta vuonna 2004 seuraava pitkäsoitto Riot on an Empty Street.

Sen jälkeen Kings of Conveniencesta ei paljoa ole kuulunutkaan. Yksi keikka siellä (yleensä Norjassa), toinen täällä (tavallisesti toisella maanosalla). Øyea pitää kiireisenä Whitest Boy Alive ja Glambæk Bøe on kerännyt kasaan vanhat bändikaverinsa Kommoden muodossa. Hieman huvittavaa on, ettei kumpikaan kokoonpano musiikillisesti poikkea Kings of Conveniencesta korviinpistävällä tavalla. Mutta kaipaan silti Eirikiä ja Erlendiä, yhdessä! Siksi ilahduin kun huomasin, että tämänvuotisten Korean keikkojensa lomassa herroilla on ollut puhetta tekeillä olevasta levystä. Mitään ei kuulemma vielä ole äänitetty, mutta toivon mukaan sekin aika koittaa ennemmin tai myöhemmin. Yllä oleva kuva ilmestyi MySpaceen jo viime vuoden puolella, joten "myöhemmin" kuulostaa ajankohdista todennäköisemmältä. Varmasti kaikki uusi tieto tulevasta levystä ilmestyy sinne samaiseen paikkaan.

Uuden Kings of Conveniencen puutteessa on kuunneltava vanhaa materiaalia: tässä kestosuosikkini Homesick. Täydellistä sunnuntaimusiikkia, eikö. Jos harvinaisemmat KoC-äänitykset kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti käydä vierailulla Kings of Convenience Appreciation Pagella. Sieltä löytyy esimerkiksi norjankielisiä joululauluja - hyvää myöhästynyttä Norjan kansallispäivää, siis. Hurra for syttende mai!

MP3 Kings of Convenience - Homesick
Kings of Conveniencen albumilta Riot on an Empty Street (2004).

Perjantailevy: Santogold

Viime viikolla kirjoitin Santogoldin tarttuvista biiseistä tarttuvimmista, Lights Out. Laulajan esikoisalbumi ilmestyi Suomessa tällä viikolla, joten nyt ne muutkin ovat liimamaisesti jumittuneet aivoni sopukoihin. Korvamadoiksi näitä jotkut kutsuvat. Santi Whiten musiikkitausta kuuluu albumilla läpikotaisin. Ennen Santogoldina ilmentymistään hän istui lauluntekijän, tuottajan sekä levy-yhtiön tuotantopäällikön palleilla, joten musiikkiteollisuuden rakenteet ovat hänelle tuttuakin tutumpia. Sanoituksissa tämä nousee esiin erityisen vahvasti, mutta oleellisempaa on, että White osoittaa taitavansa erinomaisten pop-kappaleiden kirjoittamisen.

Whiten yhteydessään muistetaan usein mainita tämän muusikkokollega M.I.A., mikä on perusteltua, mutta ei kerro Santogoldista koko totuutta. Siinä missä M.I.A.:n musiikki perustuu taitavaan samplaamiseen ja tuotantoon, Santogoldilla myös melodiat ja laulaminen nousevat tärkeämpään osaan. Creatorin tyyppiset kappaleet venkuilevat samaan rytmiin Kalan biisien kanssa, mutta esimerkiksi I'm A Lady kuulostaa aivan joltain muulta. Siinä tuulahdukset tulevat new waven puolelta, Shove It:ssä puolestaan reggaesta. Jossain viitattiin 2 Tone -genresekoitukseen, ja totta se on: Santogoldilla vivahtaa milloin missäkin ska ja punk, ja aina se läsnä oleva pop. En mielläkään Santogoldia lainkaan periamerkkalaisen kuuloiseksi artistiksi, vaan lähinnä juuri brittiläiseksi - vaikka ei kai nykymusiikin alkuperällä oikeastaan ole väliä. Santogoldin kunniaksi näillä vivahteilla on tällä kertaa taas luotu jotain hienon omaleimaista.

MP3 Santogold - Lights Out
Santogoldin albumilta Santogold (2008).

Sigur Rós elokuussa Kulttuuritalolle

(kuva Solja)

Tämän päivän konserttiuutinen sai aikaan kihelmöintiä vatsanpohjassani: Sigur Rós esiintyy elokuussa Helsingin Kulttuuritalolla. Hip hei! Kyllä, bändi on tullut nähtyä useaan otteeseen suotuisista maantieteellisistä sattumista johtuen, mutta jokaiseen uuteen mahdollisuuteen tartun kaksin käsin. Sigur Rós -keikat ovat kerrassaan koukuttavia kokemuksia. Fullsteam tuo yhtyeen iloksemme 24. elokuuta osana neljännen kerran järjestettävää Pitkä kuuma kesä -tapahtumasarjaa, jonka muita tapauksia ovat Lagwagon (30.6.), The Gutter Twins (6.8.), Mad Caddies (9.-12.7.), Saul Williams (6.-8.7.) sekä Atmosphere (24.8.). Lipunmyynti alkaa viikon päästä, torstaina 22. päivä Tiketissä. Kaltaiseni intoilijat voivat maksaa hieman ekstraa ja varmistaa lippunsa jo nyt bändin Klink-nettikaupasta. Varmaa on, että Tiketin liput myydään ensi viikolla loppuun ennen kuin kissaa ehtii sanoa.

Sanottava on nyt ja tässä, miten ennen näkemätön keikkakesä eteemme on lykätty. Sigur Rós, Björk, Interpol, The National, Broken Social Scene, MGMT, Bonnie Prince Billy, Annie, Håkan Hellström, The Roots, CSS, Múm... Mahtavaa, että jossain koneiston osassa palat ovat loksahtaneet kohdalleen, järjestäen mielenkiintoiset artistit keikkalavoille ja toivon mukaan myös yleisön paikan päälle. Aivan toisella tavalla ihmeellisiä ovat tulevan kesän megahyperkonsertit - Celine Dion, Bob Dylan - taivasta hipovine lippuhintoineen. Miten näihin tapahtumiin riittää kymmeniätuhansia kävijöitä? Eikö viiden miljoonan mahdollisen konserttikävijän rajallisuus pian jo tule vastaan? Toivottavasti siinä taistossa häviävät menneiden vuosikymmenten radionovasuosikit eivätkä aidosti ajankohtaiset esiintyjät.

MP3 Sigur Rós - Heima (live, Helsinki 30.9.07)

Perjantailevy: Serkut rakastaa paremmin

Tv-Resistorilaiset ovat uumoileet jo jonkin aikaa, että uusi levy olisi pian tulossa. Viime kesänä tuon levyn nimeksi oli päätetty Waha-la-lu-lei, waha-la-lu-laa, kini-wakapoola ja tammikuussa se oli muuttunut muotoon Ehkä oot pallo mun jalassa, mut voi mikä pallo sä ootkaan!. Uusinta nimeä en tiedä, mutta yhtyeen nettisivuilla todetaan, että "levy tulee syyskuussa ja se on meidän paras levy".

Tähän mennessä parasta Tv-Resistoria on vuonna 2006 ilmestynyt Serkut rakastaa paremmin. Niin sanotut lo-fi -soundit ovat kohdallaan, melodiat tarttuvaa poppista ja sanoituksissa albumin nimen kaltaisia totuuksia. Ohesta löytyy Kontraposto, joka nousee muita ylemmäksi ihan vaan siksi, että emo-sanan luovasta käytöstä saa aina lisäpisteitä. Bändin keikoilla voi käydä tanssahtelemassa tänään Tampereen ja huomenna Turun Klubilla.

MP3 Tv-Resistori - Kontraposto
Tv-Resistorin albumilta Serkut rakastaa paremmin (2006).

Annie - I Know Ur Girlfriend Hates Me (Get Shakes Remix)

Bergenin suunnalla on alkanut kuplia. Ihastuttava Annie on pitkin kevättä antanut MySpace-sivullaan vienoja lupauksia tulevasta, ja nyt nuo ajat ovat käsillä. Ensin tuli puolitoistaminuuttinen pätkä kappaleesta I Know Ur Girlfriend Hates Me (tai pelkkä Girlfriend), sitten sille tehty musiikkivideo, joka pian kuitenkin poistettiin YouTubesta. On myös olemassa erinäisiä huhuja Don't Stop-nimisen albumin heinäkuisesta julkaisupäivämäärästä: sen tuottajina ovat toimineet Timo Kaukolampi, Richard X sekä Xenomania ja vierailevia muusikoita ovat muun muassa tyttöbändi Girls Aloud sekä Franz Ferdinandin Alex Kapranos. Hm. Mielenkiintoisin huhu löytyy mielestäni Ravintola Telakan ohjelmistosta keskiviikolta 28. toukokuuta, jolloin Annie esiintyisi siellä, kynttilänvalossa, kahdeksalla eurolla. Ken tietää.

Konkreettisuuden tähän merkintään tuo Discodustista löytynyt miksaus Annien (todennäköisesti) ensimmäisestä singlestä I Know Ur Girlfriend Hates Me. Remix on brittiläisen Get Shakes-kaksikon jälkeä ja pistää kappaleeseen uutta terää. Mieluusti ottaisin siitä alkuperäisestäkin laulusta kokopitkän version, kiitos.

MP3 Annie - I Know Ur Girlfriend Hates Me (Get Shakes Remix)

Santogoldin Lights Out & CSS:n Rat Is Dead (Rage)

Santogold ja CSS ovat molemmat saaneet oman osansa (blogi)hypetyksestä. Cansei de Ser Sexy ponnahti esiin kolmisen vuotta sitten, kun taas kuhina Santogoldin ympärillä lisääntyi lisääntymistään mitä lähemmäksi tämän esikoisalbumin julkaisupäivämäärä kävi (Suomessa vasta 14. toukokuuta). Indie-tanssahtelustahan molemmissa on kyse, joten äärimmäisen läheltä ensimmäisen musiikki toista liippaa.

Vaan tutustukaamme hieman tarkemmin Santogoldiin, eli Santi Whiteen. White toimi Epic Recordsin tuotantopäällikkönä vuosituhannen alkuun asti, kunnes jätti pestinsä kirjoittaakseen ja tuottaakseen Resin esikoisalbumin How I Do (2001). Menestystä ei herunut, joten White jatkoi laulamalla muun muassa punk-bändissään Stiffed sekä Mark Ronsonin menestysalbumilla Version (2007). Hiljalleen alkoi koittaa Santogoldin aika. White tunsi epäilemättä alan ihmisiä siinä määrin, ettei hänen tarvinnut kahdesti kysyä saadakseen albumilleen apua esimerkiksi M.I.A.:lta, Diplolta ja Bad Brainsin Chuck Treeceltä. Lopputulosta on tarkoituksenmukaisesti tiputeltu internetiin pala palalta, miksaus miksaukselta, kunnes levy lopulta saapuu Suomeenkin kaupan hyllyyn.

Tarttuvin Santogoldin pop-kappaleista on ehkä Lights Out, joka hipoo tarttuvuudessaan kuta kuinkin täydellisyyttä. Alussa mainitulta CSS:ltä olen puolestani kuunnellut biisiä Rat Is Dead (Rage), jonka voi ladata ilmaiseksi bändin nettisivuilta nyt kun sen seuraavan pitkäsoiton Donkey julkaisuun on aikaa reilu kuukausi. Kappale on vähemmän elektroninen ja enemmän kitarainen kuin mitä CSS:ltä on totuttu kuulemaan, ja toisin kuin yleensä, Lovefoxxx ihan laulaa, melko nätistikin vielä. Soitin Lights Outin ja Rat Is Dead (Rage):n peräkkäin, eikä ihme, että molemmat kappaleet ovat jumittuneet päähäni: niiden melodiat kulkevat samoilla linjoilla. Molemmat ovat tietenkin ammentaneet 80-luvun new wave-musiikista, joten yllättävää tämän ei pitäisi olla. Erona on, että Lights Out nousee ilmavuudessaan ja keveydessään sinne jonnekin, minne Rat Is Dead (Rage):n riitasoinnut eivät sitä päästä. Mutta ah, seuraavaksi onkin päätettävä kumpi laulajista voittaa pinkeimpien trikoiden taiston: Lovefoxxx vai Santogold?

MP3 Santogold - Lights Out
Santogoldin albumilta Santogold (2008).

MP3 CSS - Rat Is Dead (Rage)
CSS:n tulevalta albumilta Donkey (2008).

Flow Festivalin ohjelma julki

Flow Festival julkaisi tänään odotetusti elokuisten kinkereidensä ohjelman. Suurimpina ulkomaisina niminä listalla komeilevat The Roots, Martha Reeves & The Vandellas, Suomessa tiheästi keikkaillut CSS, Jamie Lidell sekä jo viime vuonna huhuttu Múm. Ihan kivoja artisteja, mutta yksikään ei saanut minua hihkumaan innosta. Toki esiintyjälista jatkuu yhtyeellä jos toisellakin: Sébastien Tellier (jonka piti esiintyä Flow'ssa jo viime vuonna), Detektivbyrån, Ane Brun sekä kotimaisista 22-Pistepirkko, Asa & Jätkäjätkät, Joose Keskitalo, ja niin edelleen. Ohjelmisto täydentyy kesän aikana, joten toivoa sille jollekin erityiselle vielä on. Oli miten oli, varmasti viihdyn Flow'ssa tänäkin vuonna, etenkin nyt kun Suvilahden festarialuetta on laajennettu ja käytännön järjestelyiden pitäisi sujua mutkattomammin. Kyseessä ovat kuitenkin Suomen parhaat festarit.

Uutta musiikkia Asthmatic Kitty Recordsilta

Asthmatic Kitty Records, eli Sufjan Stevensin sekä My Brightest Diamondin talli, on julkaissut ilmaisen Works in Progress -samplerin, eli MP3-kokoelman. Kokoelmalla voi tutustua kuuteen uuteen levy-yhtiön suojiin haalittuun artistiin ja yhtyeeseen. Se on ladattavissa täältä, mutta vielä hauskempaa on, että kokonaisuus löytyy myös Muxtapena. Jeij uusien teknillisten mahdollisuuksien hyödyntämiselle!

Works in Progressille päätyneen musiikin kirjo on suuri. DM Stith sooloilee melankolisesti kitaransa kanssa, Ermasse afroilee letkeästi suoraan Burkina Fasosta ja Osson jousikvartetti julkaisee viimein ihkaomaa materiaaliaan soitettuaan eri muodoissa muun muassa Amiinan, Kanye Westin, Jens Lekmanin sekä Antony and the Johnsonsin kanssa. Shannon Stephensin tulkinta kuulostaa mielestäni kovasti Sufjan Stevensiltä, kuten myös Welcome Wagonin duon - ei mikään ihme, he kun ovat aiemmin ottaneet osaa herra Stevensin levytyksiin. Paketin päättää I Heart Lung, jonka kokeellisuus on minulle vähän liikaa ja siten porukan heikoin lenkki. Mutta kuunnelkaapa itse. Ilahduttavaa on, että musiikin lisäksi Asthmatic Kitty julkaissee jatkossa lisää myös painettua taidetta. Seitsemäs kiinnitys tähän joukkoon on nimittän kuvittaja Laura Park, jonka minisarjiksen voi ostaa levy-yhtiön nettikaupasta.

Sunnuntaimusiikkia: Nouvelle Vague

Pitkän ja helteisen vappulomani ääniraidaksi muodostui vanha tuttu Nouvelle Vague. Kun rantakalliolla makailee sisiliskon tavoin, raajat kevätauringosta lämmenneinä, aaltojen liplatus taustamusiikkina, eivät yhtyeen sävelet riko autuasta tunnelmaa. Niiden avulla voi oikeastaan kuvitella loikoilevansa ranskalaisen jahdin kannella, aurinkolasit nenältä laiskasti valahtaneina ja samppanjalasi kädessä kuplivana. Mieluummin silti jäisin sinne rantakalliolle, havupuun katveeseen - niin sekaisin lämpö on minunkin pääni pistänyt.

Viimeisin Nouvelle Vague -julkaisu, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, oli viime vuoden Nouvelle Vague Presents New Wave. Levyllä ei tosin kuultu edes Marc Collinia tai Olivier Libaux'ta, vaan se oli parivaljakon keräämä kokoelma uuden aallon artistien levyttämiä, perinteisiä rock-kovereita: Joy Division versioi Velvet Undergroundin Sister Rayta, Silicon Teens The Kinksien You Really Got Me:tä ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, onko uusia Nouvelle Vague -levyjä vielä tulossa; jossain vaiheessa konsepti alkaa takuulla kyllästyttää. Mutta ei aivan vielä. Kesällä ranskalaisyhtye kiertää Euroopan festareita ja oi miten hienoa olisikaan saada se Suomeenkin esiintymään. Yleensä suosin klubikeikkoja, mutta aamuyön hennossa valossa, kasteisten peltojen ympäröimänä - sinne Nouvelle Vaguen rytmit kuuluvat.

MP3 Nouvelle Vague - In a Manner of Speaking
Nouvelle Vaguen albumilta Nouvelle Vague (2004).