torstai 31. tammikuuta 2008

Duffy

Jos on viime aikoina kuunellut radiota tai lueskellut blogeja, ei ole voinut välttyä kuulemasta Duffysta. Duffy on 23-vuotias walesilainen laulaja, jonka debyyttialbumi Rockferry ilmestyy kovasta kohinasta huolimatta vasta 3. maaliskuuta. Albumia on työstetty yhdessä Sueden entisen kitaristin Bernard Butlerin kanssa ja sen samaista nimeä kantava ensimmäinen sinkku julkaistiin viime joulukuussa. Seuraavaksi radiosoitoon pääsee 25. helmikuuta Mercy, jonka CD-versiolta löytyy myös Hot Chipin tekemä remix. Uu jee. Jos Amy Winehousia on uskallettu verrata Dusty Springfieldiin niin Duffyn 60-lukulainen musiikkityyli vaaleilla kutreilla koristeltuna se vasta jotain onkin. Upea, upea ääni.

MP3 Duffy - Mercy
Duffyn albumilta Rockferry (2008).

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

The Cardigans - Best of

Eräs tämän viikon uusista julkaisuista on yksien lempiruotsalaisteni eli The Cardigansien Best of-kokoelmalevy. Minun ja The Cardigansien suhde on kestänyt vahvana jo iät ja ajat, niin elämän ylä- kuin alamäissä. Välillä se on jäänyt melko vähälle huomiolle mutta aina kun ne levyt löytävät tiensä stereoihin niin oi miten hyvältä se kuulostaa. The Cardigansithan ovat musisoineet jo yli 14 vuoden ajan, joten ehkä syy meidänkin pitkään suhteeseemme on bändin kyky uusiutua lähes jokaisen albumin kohdalla. Tuotannosta löytyy oikeastaan jo jotain joka tilanteeseen. Ehkä kuitenkin suosikikseni on jäänyt toiseksi uusin levy Long Gone Before Daylight, jonka lämmin sointi on lähellä sydäntäni ja sanoituksetkin Ninan parhaasta päästä.

Näin monen vuoden jälken on nähtävästi koittanut se aika, jolloin on julkaistava joka bändille pakollinen kokoelmalevy. Ilokseni tämä Best of on kasattu ihan ajatuksen kanssa. Tarjolla on sekä tuplalevy faneille että normaali koruton versio asiaan vihkiytymättömille. En ollut ajatellut hankkivani tätä ollenkaan, koska kaikki albumit jo hyllystäni löytyvät, mutta piru vie kun tuolle kakkoslevylle on ripoteltu kaikkea mielenkiintoista. Hyvältä kuulostavat muun muassa demot After All... ja I Figured Out vuodelta 1993 sekä sinkkujen B-puolet Laika ja Deuce. Ykköslevykin on koottu sopivan vaihtelevista kappaleista, vaikka totta kai mös Lovefoolit ja muut hitit siltä löytyvät. Hyvä valinta on etenkin War, joka kai aikaisemmin löytyi vain elokuvan 10 Things I Hate About Youn soundtrackilta. Tällä julkaisulla siitä on sekä normaaliversio että "first try"-nauhoitus: tässä kuunneltavaksi se tavallinen. Toivon kovasti, että The Cardiganseilta olisi lähitulevaisuudessa myös luvassa jotain ihan uutta.

MP3 The Cardigans - War
The Cardigansien kokoelmalta Best of (2008).

maanantai 28. tammikuuta 2008

Ranskalaisannos: Nouvelle Vague & Julie Delpy

Haluan ehkä isona Julie Delpyksi. Delpy on näytellyt hienoissa elokuvissa, näistä muutamia esimerkiksi Kieślowskin Kolme väriä-trilogia, Rakkautta ennen aamua, Rakkautta ennen auringonlaskua sekä Broken Flowers. Lisäksi Delpy musisoi ja julkaisi vuonna 2003 omaa nimeään kantavan albumin. Viime vuonna hän päätti yhdistää kaikki kykynsä yhteen projektiin; tuloksena syntyi elokuva 2 päivää Pariisissa. Delpy hoiti leffan ohjauksen, käsikirjoituksen, pääosaroolin, tuotannon, leikkauksen sekä musiikin sävellyksen. Jos ei Julie Delpy ole supernainen niin kuka on?

Pidin tietysti elokuvasta alusta alkaen aina lopputeksteihin asti. Lopun kruunasi Julie Delpy yhdistettynä toiseen ranskalaissuosikkiini, Nouvelle Vagueen, kappaleen LaLaLa muodossa. Nouvelle Vaguen ydinjäseniä ovat Marc Collin ja Olivier Libaux, joiden lisäksi vaihtuvat naissolistit esittävät uuden aallon ja punk-musiikkia bossa nova-tyylisinä tulkintoina. Hyvältä kuulostaa Delpyn ja Nouvelle Vaguen yhdistelmä, ja jos ei elokuvaa ole nähnyt, ehtii sen vielä hetken aikaa käydä teatterissa katsomassa.

MP3 Nouvelle Vague & Julie Delpy - LaLaLa
Elokuvan 2 päivää Pariisissa soundtrackilta (2007).

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Sunnuntaimusiikkia: Jimmy

Tässä taitaa tulla tämän viikon ensimmäinen kover-annos, joten tarjoillaan se siitä syystä tuplana. Tuplana siinä mielessä, että of Montreal on tehnyt oman version M.I.A:n kappaleesta Jimmy, joka puolestaan oli uusintaversio Bollywood-elokuva Disco Dancerin kappaleesta Jimmy Jimmy Jimmy Aaja, esittäjänä tuolloin Parvati Khan.

Kun yhdistää päässään Jimmyn, tuon todellisen diskohelmen, of Montrealin Kevin Barnesin ruumiillistamaan psykedeliaan, voisi lopputuloksen kuvitella olevan jotain suorastaan tajunnan räjäyttävää. Bändi on kuitenkin lähtenyt ihan toiselle tielle eli laskenut kappaleen tempoa asteen verran hitaammaksi ja yhdistänyt siihen Barnesin huokailevan laulusuorituksen. Lopputulosta voisi kuvailla vaikkapa vietteleväksi ja se on mielestäni loistava sunnuntaiversio tästä diskoklassikosta; kuunnelkaa vaikka.

MP3 of Montreal - Jimmy

lauantai 26. tammikuuta 2008

Soittolistalta

Kun on töissä paikassa, jossa televisio on päällä käytännössä tauotta, on aika todennäköistä saada yliannostus monestakin asiasta. Olen valinnut pienemmän pahan ja katson non stoppina mieluummin musiikkivideoita kuin tv-chattia. Koko jutussahan ei olisi mitään ongelmaa, jos nykyisten musiikkikanavien tarjonta ei olisi niin yksipuolista. Valitettavasti totuus on kuitenkin se, että samaa videota saa katsella pahimmillaan kolme kertaa päivässä viikkotolkulla. Siinä tahdissa nerokkainkin kappale kuluu loppuun aika nopeasti.

Kukaan on tuskin voinut viime aikoina välttyä Timbalandin uusimmalta tuotokselta, One Republicin kanssa tehdyltä Apologizelta. Teen ehkä karhunpalveluksen siitä täällä puhuessani, mutta teenpä sen silti. Vihani kappaletta kohtaan nimittäin kasvoi loppusyksyn mittaan yhtä paljon kuin sitä soitettiin, kunnes tämän vuoden puolella tajusin sen hienouden. Nykyään kappale on yksi niistä hartaimmin odotetuista työpäivän aikana. Apologize kuulostaa ihan samalta kuin kaikki muukin, mihin Timbaland koskee, mutta väliäkö tuolla. Ainakaan en halua heittää televisiota ulos ikkunasta joka kerta sen kuullessani.

MP3 Timbaland – Apologize (feat. One Republic)
Timbalandin albumilta Shock Value (2007).

perjantai 25. tammikuuta 2008

Perjantailevy: Smokey Rolls Down Thunder Canyon

Devendra Banhartin Smokey Rolls Down Thunder Bay oli yksi niistä monista viime vuoden julkaisuista, jotka rajallisten varallisuuksien vuoksi jäivät hankkimatta. Kiitos silti, opintotuki, ja kiitos nyt levyale, että sain kyseisen albumin lopulta hyllyyni.

Devandra Banhartin musiikista on käytetty muun muassa nimityksiä happo- ja friikkifolk, eikä kumpikaan näistä termeistä ole kaukana totuudesta. Banhartilla on todellakin oma tyylinsä tehdä unenomaista folk-perinteeseen nojaavaa musiikkiaan, usein sitä paitsi niin pitkinä ja massiivisina kokonaisuuksina, etten aiemmin ole jaksanut keskittyä yhteenkään hänen levyynsä alusta loppuun. Smokey Rolls koostuu sekin kuudestatoista laulusta ja ylittää kestoltaan 70 minuuttia, mutta tällä kertaa jaksoin rauhoittua sen äärelle.

Taustamusiikkina kuunneltuna levystä on vaikea löytää tarttumapintaa. Välillä soitetaan todella hiljaa ja hennosti, ja hienot kohdat on silloin helppo missata. Välillä Banhart sen sijaan yltyy vetelemään vastustamatonta latinopoppia, mikä tietysti kumpuaa hänen Venezuelassa viettämästään lapsuudesta. Espanjaa albumilla lauletaan useammallakin raidalla, heti alusta alkaen näyttelijä Gael García Bernalin avustuksella(!) kauniissa Cristobalissa. Klassista rockia tarjoilee monitahoinen, kahdeksanminuuttinen Seahorse ja Lover muistuttaa, miksi Banhartin yhteydessä usein mainitaan T.Rexin Mark Bolanin nimi. Toisin sanoen Smokey Rolls tarjoilee tyylilajeja laidasta laitaan, onnistuen silti mielestäni muodostamaan yhtenäisen kokonaisuuden. Usein täysin erilaisia tunnelmia ja tyylejä yhdisteltäessä tulee mieleen, voiko artisti olla täysin vilpitön molempien ääripäiden suhteen. Uskon Devendran olevan: kuunnelkaa vaikkapa villi boogie Lover ja kaunistakin kauniimpi My Dearest Friend.

MP3 Devendra Banhart - Lover
Devendra Banhartin albumilta Smokey Rolls Down Thunder Canyon (2007).

MP3 Devendra Banhart - My Dearest Friend
Devendra Banhartin albumilta Smokey Rolls Down Thunder Canyon (2007).

torstai 24. tammikuuta 2008

Hip Hoppii, osa I

Levyalen siivittämänä olen minäkin taas päätynyt kaatamaan vähän liikaa rahaa kauppojen kassoihin. Yksi viime aikoina hankkimistani levyistä on Kanye Westin Late Registration vuodelta 2005. En ole mikään suunnaton amerikkalaisen hip hopin ystävä, ja mielestäni suurin osa maan arvostetuimmista rap-artisteista tekee melko yhdentekevää musiikkia. Aina silloin tällöin joukosta löytyy kuitenkin yksi helmi, joka on ostamisen arvoinen. Kanye Westia voin suositella lämpimästi.

Soittimessani pyöri pitkään single Diamonds from Sierra Leone, jonka kuuluisasta samplesta pidän kovasti. Late Registrationilla on kappaleesta kuitenkin myös remix-versio, jolla vierailee toinen suuri tähti, Jay-Z. En ole vielä päättänyt, kummasta pidän enemmän, mutta tuovatpahan ainakin vaihtelua.

Yhdysvalloista onkin sitten luonnollista siirtyä Euroopan puolelle. Brittiläinen The Streets eli käytännössä Mike Skinner on mielestäni maan ehdottomasti mielenkiintoisin hip hop –artisti. Skinneria kritisoitiin viimeisimmän The Hardest Way to Make an Easy Living –albumin aikoihin musiikin tylsistymisestä, mutta itse en vain voi olla rakastamatta sitä brittiaksenttia. Sen kuullakseni voin sulattaa aika paljon, vaikka myönnettävä on, että aikaisemmissa levyissä on ehkä hieman enemmän tarttumapintaa. Konseptilevyksi kutsuttu A Grand Don’t Come For Free on käytännössä yhden miehen tarina, joka toimii niin kokonaisuutena kuin kappaleittainkin. Siltä löytyvän Fit But You Know Itin cockney on ihan mahtavuutta.

Ja kun tälle linjalle on lähdetty, mainitaan vielä Dry Your Eyes -video, joka on ilmeeltään ihanan valokuvauksellinen ja brittiläinen. Ruotsalaisen (tietysti) Johan Renckin ohjaustyö muistuttaa allekirjoittanutta vähän aikaa sitten ilmestyneestä Control-elokuvasta, joka sekin oli upeaa katsottavaa. The Streets kyllä taitaa videoiden teon.

MP3 Kanye West featuring Jay-Z - Diamonds from Sierra Leone (Remix)
Kanye Westin albumilta Late Registration (2005).

MP3 The Streets - Fit But You Know It
The Streetsin albumilta A Grand Don’t Come For Free (2004).

Koska Leslie Feist on ihana ja sädetikut parhautta

Nih. Tässä Feistin upouusi musiikkivideo laululle I Feel It All. Tykkään tanssahdella myös muiden Feistin videoiden tahtiin. Talvista torstaita!

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

The Electric Soft Parade - The American Adventure

Ensimmäinen alennusmyynneistä mukaan lähtenyt levy oli The Electric Soft Paraden viiden vuoden takainen The American Adventure. Se ei todellakaan ollut sallittujen levyjen listalla (joka jo sinällään on tarpeeksi pitkä), mutta kappale Bruxellisation on jostain syystä ollut koneellani jo vuosia ja olen kuunnellut sen ainakin miljoonasti. Ajattelin siis, että on korkea aika tutustua bändiin lähemmin.

Yhtyeen debyyttialbumi Holes in the Wall ilmestyi vuonna 2002 ja kiinnitti heti jopa Suomen valtamedian huomion - jostain syystä tämä on mennyt minulta ohi ihan tyystin. Albumi sai jopa arvostetun Mercury Music Prize-ehdokkuuden. The Electric Soft Paraden muodostavat pääasiassa brightonilaiset veljekset Tom (rummut) ja Alex (laulu & kitara) White, jotka - haluaisin vain huomauttaa - olivat tuolloin 17- ja 20-vuotiaita. Nuorena kun aloittaa niin ehtii paljon muutakin: pojat ovat ystäviensä British Sea Powerin kanssa perustaneet kakkosbändin Brakes. Lisäksi Whiteilla on tiettävästi jollain tapaa ollut sormet pelissä toisen brightonilaisbändin, The Pipettesien, menestyksessä.

En tosiaan ollut kuullut The American Adventurelta kuin loistavan kakkosraidan Bruxellisation (suunnilleen miljoona kertaa), jonka perusteella odotin albumilta suhteellisen ilmavaa, ehkä hieman elektrovaikutteista indiepoppia. Bruxellisation osoittautui kuitenkin yhdeksästä raidasta poikkeukselliseksi: muissa kappaleissa soivat välillä hyvinkin mureat kitarat ja perinteiset brittirockmaiset melodiat. Ei siis ihan sitä, mitä olin odottanut. Jokaisella kuuntelukerralla levy alkaa kuitenkin kuulostaa paremmalta ja paremmalta, ja olen varmasti kuullut ainakin Lose Yr Frownin ja Things I've Done Beforen aiemmin. Tai ehkä kyse on ilmiöstä, jossa loistava popmelodia yhdistää kaikkia aiemmin sävellettyjen popmelodioiden aineksia aina 60-luvulta nykypäivään asti luoden jotain omaa mutta kuulostaen silti etäisesti tutulta.

Tiedä häntä, mutta pitänee jatkaa perehtymistä The Electric Soft Paraden sävellyksiin. Yhtye on hyvinkin elossa julkaistuaan viime vuonna kolmannen pitkäsoittonsa No Need to Be Downhearted. Kiertueellakin he ovat parhaillaan, tosin vain saksalaisten iloksi. Uudempia kappaleita voi käydä lataamassa vaikkapa bändin Last.fm-sivulta, mutta tässä se suursuosikkini jota jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan: Bruxellisation.

MP3 The Electric Soft Parade - Bruxellisation
The Electric Soft Paraden albumilta The American Adventure (2003).

tiistai 22. tammikuuta 2008

Päivän konserttiuutiset

Tänään on uutisoitu Suomen tulevasta keikkakesästä. Foo Fighters Provinssirockin pääesiintyjäksi, Rihanna ensimmäistä kertaa Helsinkiin 14. maaliskuuta, Juanes toista kertaa 31. heinäkuuta ja kanadalainen "laulaja-lauluntejikä" Avril Lavigne maassamme 30. kesäkuuta. Öh, pitäisikö tässä nyt sitten innostua?

Epämääräiset huhut saavat minut tätä iloisemmaksi: Leonard Cohen lähtee kesällä konserttikiertueelle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen! Cohenin keskustelupalstalla Jarkko Espoosta(?) tiedottaa, että tarkemmista USA:n, Kanadan ja Euroopan päivämääristä kerrotaan helmikuussa. Voi pojat, Leonard!

maanantai 21. tammikuuta 2008

John McGregor - Maa ei oo pimee

(kuva Denis Vinokur)

Helpotusta kaamokseen tuo tänään levy, joka nimensä puolesta on hieman liiankin ilmiselvää lääkettä synkkyyden aiheuttamia oireita vastaan: Maa ei oo pimee. Se on John McGregorin toinen albumi, joka ilmestyi viime vuonna Joki-debyytin jatkoksi. Tällä kertaa mukana on enemmän instrumentteja kuin esikoisella, jota kannatteli pitkälti McGregorin ääni ja kitara. Sävellykset ovatkin tämän levyn vahvuus ja banjot sekä jouset istuvat niihin komeasti. Levyn sanoituksia vaivaa mielestäni toisinaan kielikuvien runsaus ja siitä aiheutuva kornius, vaikka muuten McGregorin musisoinnista välittyy kyllä sellainen aitous ja rehellisyys ettei ole tosikaan. Sitä kannattaa todellakin mennä katsomaan keikalle, jos on mahdollisuus. Tällaista herkkää folk-musiikkia ei Suomessa turhan paljon tehdä. Ja psst, Maa ei oo pimee näyttää juuri nyt olevan yksi levyalen vakiotuotteista, kannatta käydä sieltä hakemassa. Tässä levyn nimikkokappale.

M4A
John McGregor - Maa ei oo pimee
John McGregorin albumilta Maa ei oo pimee (2007).

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Sunnuntaimusiikkia: People Get Ready

Gospelhenkinen People Get Ready on Curtis Mayfieldin käsialaa ja ilmestyi ensimmäisen kerran tämän The Impressions-yhtyeen levyttämänä vuonna 1965. Curtis Mayfield, ah, siinä taas yksi sielukas mies. Kerrotaan, että Mayfield kirjoitti kappaleen Martin Luther Kingin vuotta aiemmin pitämän I Have a Dream-puheen innoittamana. Tuolloin ihmisiä yhdisti laulu We Shall Overcome (jonka voi myös kuulla linkittämäni puheen alussa) ja jälkeenpäin People Get Readyä on laulettu monissa samankaltaisissa tilanteissa. Sitä on myös seurannut lukematon määrä uusia versiointeja, muun muassa Bon Dylanin, Bob Marleyn (One Love) sekä Eva Cassidyn toimesta. People Get Ready oli tarinan mukaan suosittu laulu monissa yhdysvaltalaisissa kirkoissa 60-luvulla, mutta yllättävää kyllä, kappaleen viimeiset rivit you don't need no ticket, you just thank the Lord muutettiin neutraalimpaan muotoon everybody wants freedom, this I know. Kaunis laulu ja kaunis sanoma.

MP3 Curtis Mayfield - People Get Ready (live)
Curtis Mayfieldin albumilta Curtis/Live (1971).

lauantai 19. tammikuuta 2008

Levyale

Levyale on täällä taas! Levy-yhtiöiden ja -kauppojen yhteinen kampanja toteutettiin ensimmäisen kerran viime vuonna ja menestys oli niin suuri, että alet ovat peräti laajentuneet. Nyt mukana on 340 myymälää ympäri maata ja eilen alkanut kampanja jatkuu aina 9. helmikuuta asti - tai niin kauan kuin levyjä hyllyissä riittää. Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajien ÄKT ry:n mukaan alan kappalemyynti nousi viime tammikuussa 24 prosenttia pistäen samalla Suomen virallisen listan sekaisin. Esimerkiksi Metallican Metallica-albumi vuodelta 1991 nousi sijalle seitsemän. Alen vaikutus tulee varmasti tänäkin vuonna näkymään selvästi, which is nice. Ehdin tänään äkkiä pyörähtää erään tavaratalon levyosastolla ja siellä porukkaa oli niin paljon että peräännyin suosiolla. Pitää mennä maanantaina katsomaan, sitten kun normaalit ihmiset ovat töissä tai koulussa, buhaa. Tämä kampanja saattaa koitua kohtalokseni...

perjantai 18. tammikuuta 2008

Perjantailevy: Spare Time Machine

Hohoi, taas on perjantailevyn aika. Soittimessa pyörii tänään Pepe Deluxén Spare Time Machine, joka julkaistiin viime vuoden puolella. James Spectrumin sekä JA-Jazzin kokoonpano vierailevine artisteineen kiinnitti huomioni luonnollisesti vasta kuluvana vuonna, mutta parempi kai nyt kuin vuoden päästä. Kaikenlaisia vaikuttimia ja ääniä levyllä on kuultavissa, elektronisuus tietenkin kaiken pohjana. Jotenkin ilahduttavaa, että Suomessakin tehdään Pepe Deluxén kaltaista musiikkia. Koko juttu kuulostaa niin ruotsalaiselta.

Pepe Deluxé esiintyy tänään myös Tampereen Klubilla. Valitettavasti en ole mukana.

M4A Pepe Deluxé – The Mischief of Cloud Six
Pepe Deluxén albumilta Spare Time Machine (2007).

torstai 17. tammikuuta 2008

Maailman Paras Video

Kun on katsellut neljä jaksoa Sopranosia putkeen, on ehkä vaihtelun vuoksi hyvä siirtyä YouTuben puolelle musiikkivideoiden äärelle. Se on erittäin loistavaa ajanvietettä. Tänään hilpeyttä on jälleen kerran aiheuttanut Blurin Coffee & TV, jonka voisin melkein jo kruunata parhaaksi koskaan tehdyksi videoksi. Blur on ainakin Kentin ohella yksi niistä bändeistä, joilla on mielestäni tasaisen tasokas videohistoria takanaan. Coffee & TV –videon tähtenä loikkiva maitopurkki on jopa saanut omat fanisivunsa, joilla ei tosin ilmeisesti ole ollut paljoakaan elämää viime vuosina. Kertovatpahan kuitenkin jotakin siitä, kuinka suurta suosiota video on nauttinut. Parempaa odotellessa.

Ryan Adams YouTubettaa

Yltiötuottelias Ryan Adams on nyt löytänyt uuden tavan kanavoida luovuttaan: YouTube, tuo kotivideonikkaroinnin luvattu maa. Hän esiintyy siellä nimellä D R Adams ja kertoo itsestään käyttäjänimen HORIZON47 alla näin:

I make movies because i am lonely a lot, a busy body, and i love to learn. i am not much at filmmaking but i like having the chance to share, even if it only pleases that one person at that one moment where they get a nice chuckle when they need it. some feel sad. some feel good.
they all come from a place of love.
thank you if you took the time.
peace
D R Adams


Materiaalin tyylilaji vaihtelee laidasta laitaan, osa on enemmän videotaiteilua ja osassa Adams soittaa uusia ja vanhoja kappaleitaan sängyn laidallaan. En tiedä minkä voimalla tämä kaikki pursuaa ulos, mutta hauska silti katsella videoita ihan kuin ne olisivat kenen tahansa youtubettajan. Kenties tämä tasoittaa hieman julkaistavan materiaalin määrää, Adamsiltahan on ilmestynyt viime vuosina keskimäärin kolme levyä vuodessa. En ole enää ihan pysynyt perässä mutta enpä valitakaan, arvostusta vaan näin luovalle tekijälle.

Tässä kaksi taidepläjäystä Adamsin YouTube-sivulta. Ensimmäinen on uusi kappale Like Yesterday "kuvitteelliselle albumille" (lisätty 14. päivä) ja toinen järisyttävää, öh, rytmimusiikkia, A Crystal Ball! (lisätty eilen). Katsokaa ja ihmetelkää.


D R Adams - "Like Yesterday" Advertisiment for Fictional Album


D R Adams - I Am Holding "A Crystal Ball!"

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Festareita

Kyllä, tammikuuta on eletty vasta kaksi viikkoa ja festarit haluavat jo nyt herätellä kävijöitään. Kesäfestareihin on sentään aikaa enää vaivaiset kuutisen kuukautta, mutta tuskin ovat edelliset Iceland Airwavesit päättyneet kun tietoa pukkaa jo seuraavista kekkereistä. Kenties luvassa on jotain erityisen mahtavaa: juhliihan festari kymmenvuotisjuhliaan 15.-19. lokakuuta. Merkatkaa kalentereihinne! Viime vuonna lavoille kipusivat muun muassa !!!, Grizzly Bear, of Montreal, Bloc Party ja Loney, Dear sekä islantilaiset suosikit Ultra Mega Technobandið Stefán, Seabear, GusGus...noh, siis kaikki islantilaiset bändit.

Myös Roskilde aloitti jo joulukuussa nimien julkistamisen vaatimattomasti Radioheadilla lisäten listaan tänään muun muassa The Chemical Brothersit ja Efterklangin. Tämän vuoden Roskilde alkaa varsinaisesti 165 päivän päästä eli 3. kesäkuuta.

Muutamat eurooppalaiset festarit sijoittuvat kesän alkuun toukokuun puolelle, joten näiden kohdalla ohjelmiston julkistaminen alkaa olla oikeutettua. All Tomorrow's Parties järkätään 9.-11.5. ja 16.-18.5. ja luvassa on aimo läjä esiintyjiä, niistä nyt jo tiedossa esimerkiksi Explosions in the Sky, Broken Social Scene, Iron & Wine, Animal Collective, Jens Lekman, The National, Battles, Marissa Nadler, Hot Chip ja niin edelleen. Barcelonan Primavera Sound kuulostaa myös lupaavalta kun lavalla tulevat olemaan Portishead, Okkervil River, Scout Niblett ja Holly Golightly. Tämä kaikki 29.-31.5.

Oijoi. Oijoi.

Moto Boy

(kuva Adam Lunderg)

Yksi tämän viikon uusista julkaisuista on (jälleen ruotsalaisen) Moto Boyn samaa nimeä kantava esikoisalbumi. Moto Boy on Oskar Humlebo, joka kuvailee MySpace-sivullaan esiintyvänsä metal-kitaransa kanssa korkokengissä ja meikattuna. Tällaisen kuvan antaa myös hänen levynkantensa, mutta kuunneltuani levy-yhtiön tarjoamat kaksi laulua eivät ulkoinen olemus ja musiikki mielestäni aivan kohtaa. Moto Boy laulaa kauniisti nuoresta rakkaudesta - vaikka miksipä niin ei voisi tehdä myös kajalit silmillä. Uteliaat voivat käydä tarkastamassa asian 22. helmikuuta Tampereen Telakalla, jolloin siellä esiintyy ravintolan omien sivujen mukaan myös Teitur. Moto Boy kuuluu Reginan kanssa levy-yhtiöön Songs I Wish I Had Written (suosikkini levy-yhtiönimistä) ja heidän sivuiltaan löytyvät myös alla olevat kappaleet Young Love sekä Blue Motorbike.

MP3 Moto Boy - Young Love
Moto Boyn albumilta Moto Boy (2008).

MP3 Moto Boy - Blue Motorbike
Moto Boyn albumilta Moto Boy (2008).

tiistai 15. tammikuuta 2008

Clare & the Reasons

Jos ei ketään haittaa, siirryn mieluusti tänäänkin musiikillisesti johonkin toiseen maailmaan kuin tuohon pimeään, ikkunasta näkyvään. Eskapismia parhaimmillaan tarjoaa Clare & the Reasons, jonka musiikki kuulostaisi 40-luvun elokuvallisromanttiselta, vaikka heidän esikoislevyään ei olisikaan nimetty The Movieksi ja promokuvissa pukeuduttu salapoliisimaisiin trenssitakkeihin. Clare on Geoff ja Maria Muldaurin tytär, joten musikaalisista geeneistä ei ole ollut pulaa. Lisäksi viime vuonna ilmestynyttä esikoisalbumia on työstetty muun muassa Sufjan Stevensin ja legendaarisen Van Dyke Parksin kanssa, ja lopputulos onkin oikein ilahduttava. Musiikkia on verrattu The Caridganseihin, eikä suotta. Claren ääni ja ihanan naiivi pop muistuttavat välillä Nina Perssonia Emmerdalen ja Lifen aikoihin. Tässä kuunneltavaksi The Movien aloitusraita Pluto, jossa surkutellaan tuon taivaankappaleparan kohtaloa, jota aikoinaan vielä planeetaksi kutsuttiin.

MP3 Clare & the Reasons - Pluto
Clare & the Reasonsien albumilta The Movie (2007).

maanantai 14. tammikuuta 2008

Detektivbyrån

Tänä sateisena maanantaina olen kuunnellut ruotsalaista Detektivbyrånia. Yhtye koostuu yllä olevan kuvan kolmikosta, joka on kotoisin Värmlandista mutta tekee nykyään musiikkia Göteborgista käsin. Heidän ainoa kunnollinen julkaisunsa on Hemvägen-EP vuodelta 2006 , mutta bändi on paraikaa studiossa ja ensimmäisen pitkäsoiton pitäisi siis ilmestyä myöhemmin tänä keväänä. Jos tuota EP:tä ei levykaupasta löydy, niin sen voi kätevästi tilata suoraan bändin kotisivulta - nopsa toimitus suoraan kotiovelle! Detektivbyrånin musiikissa kuuluu selkeitä vaikutteita Yann Tierseniltä, pienellä elektrovivahteella höystettynä. Täydellistä siis, jos haluaa siirtyä mielikuvissaan jonnekin muualle tästä tammikuisesta synkkyydestä. Alla on linkit kahteen Hemvägenin kappeleeseen, lisää löytyy bändin nettisivuilta. Mukavaa viikon alkua!

MP3 Detektivbyrån - E18
Detektivbyrånin EP:ltä Hemvägen (2006).

MP3 Detektivbyrån - Dansbanan
Detektivbyrånin EP:ltä Hemvägen (2006).

perjantai 11. tammikuuta 2008

Perjantailevy: The Sopranos

Tämä bloggaaja on viime aikoina keskittynyt ahkerasti Sopranosin katseluun levyjen kuuntelemisen sijaan. Siitä syystä viikon perjantailevy on sarjasta koottu soundtrack, joita onkin jo ilmestynyt ainakin kaksin kappalein.

Sopranosin musiikkia on kiitelty monelta taholta, ja itsekin voin olla samaa mieltä. Ehkä kappalevalintojen hienous vielä korostuu, kun ne on aina sijoitettu vain lopputekstien ajaksi. Kohtausten aikana ei tarvitse kuunnella turhanpäiväsistä pimputusta tai tunteisiin vetoavaa viulumusiikkia, vaan asiat sanotaan suoraan ja kaunistelematta. Lopussa sitten odottaa se enemmän tai vähemmän tarkoituksellinen musiikkiosa. Kerta kaikkiaan oivallisesti rakennettu sarja, jonka kummasteltu loppukohtauskin on aika täydellinen.

M4A Alabama 3 - Woke Up This Morning (Chosen One Mix)
The Sopranos -sarjan soundtrackilta The Sopranos (1999).


Rufus tulee sittenkin!

Pitäisiköhän kaikista keikkahuhuista puhua ääneen? Toissapäivänä olin jo haudannut toiveet Rufus Wainwrightin Kulttuuritalolle tulemisesta, kunnes tänään aamulla - tadaa - avasin Nyt-liitteen ja siellähän se komeili! Oikein värikuvana, mainos huhtikuun ensimmäisen päivän konsertista: Radio Helsingin tarjoama Ilta ystävien seurassa. Liput tulevat myyntiin torstaina, sitä odotellessa siis. Hyvää perjantaita!

torstai 10. tammikuuta 2008

With Every Heartbeat/För varje hjärtslag

Tässä päivän koveriannos; jatketaan nyt tällä linjalla kun sille on lähdetty. Ihanainen Anna Järvinen (en kai ole vielä käyttänyt tätä adjektiivia hänen yhteydessään?) ja Annika Norlin, joka on levyttänyt englanniksi nimellä Hello Saferide ja ruotsiksi nimellä Säkert!, esittivät joulukuussa Ruotsin televisiossa Robynin kappaleen With Every Heartbeat. Alkuperäinen versio näyttää ja kuulosta tältä, ja alla linkki tähän ruotsinkieliseen versiointiin. On kyllä pakko todeta, että hämmästyn aina kun Robynin ura vain jatkuu ja jatkuu - omistin kyllä sen vuoden 1995 hittilevyn Robyn Is Here, mutta en ajatellut että hänestä kohistaisiin vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Vaan ei se mikään ihme ole, jos laulettavana on näin upeita pop-biisejä. Tämäkin taipuu vaikka mihin sovitukseen ja vaikka mille kielelle, tässä yksi esimerkki.

MP3 Anna Järvinen & Annika Norlin - För varje hjärtslag (live)
Anna Järvisen ja Annika Norlinin esiintymisestä SVT:n ohjelmassa Musikbyrån.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Keikkailua

(kuva James Wainwright)

Last.fm-sivustolla oli useamman kuukauden ajan pystyssä oma kohta Rufus Wainwrightin keikalle, joka oli tapahtuva 1. huhtikuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Joku toiveikas käyttäjä oli pystyttänyt sen sinne epävirallisen, netistä löytyneen kiertuekalenterin perusteella. Vähän myöhemmin artistin virallisella nettisivulla varmistettiin lähes 30 näistä kiertuepäivämääristä - muun muassa Reykjavik sekä Ruotsin Ystad (Ystad!) - mutta ei sitä Helsinkiä. Että kiitti, Rufus.

Muutenkaan kevään keikkatarjonta ei ulkomaalaisten esiintyjien kannalta näytä kovin lupaavalta, vielä. Ehkä jotain herkkuja on luvassa, vaikka Jens Lekmankin skippaa meidät tällä kertaa. Ja jos ei onni osu kohdalle, niin ainahan on Tukholma. Jos asuisin siellä, olisin merkannut kalenteriini ainakin seuraavat:

22.1. Iron & Wine + Barr, Södra Teatern,
8.2. Benni Hemm Hemm, Debaser Slussen,
6.3. Band of Horses + The Cave Singers, Debaser Medis

ja kyllä,

5. ja 6.4. Rufus Wainwright, Dramaten.

Onneksi on siis Tukholma ja ihana Viikkari. Rufukset on käsittääkseni jo myyty loppuun mutta nuo muut voisi varmuuden vuoksi katsastaa. Syksyn Feist & of Montreal olivat ainakin sellaiset keikkakokemukset, etten olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Ja lohduksi olemattomasta Kulttuuritalon konsertista, tässä Rufus Wainwright esittää Judy Garlandia kesäkuussa 2006 Carnegie Hallissa. Lisää kovereita siis, jesh.

MP3 Rufus Wainwright - Zing! Went the Strings of My Heart
Rufus Wainwrightin albumilta Rufus Does Judy at Carnegie Hall (2007).

tiistai 8. tammikuuta 2008

Kovereita

Jostain syystä minulla on selittämätön mieltymys kovereihin. Niitä on maailma pullollaan, mutta hyvät koverit ovat harvassa. Onnistunut koveri tuo alkuperäiseen kappaleeseen jotain uutta, ja yleensä mitä yllättävämpi laulu yhdistettynä esittäjään, sen parempi. Joskus koveri saattaa jopa peitota alkuperäisversion, ainakin tunnettavuudessaan, ja ainakin tietyille sukupolville. Vai tuleeko sinulle mieleen The Man Who Sold the Worldista David Bowie vai Nirvana? Respectistä Otis Redding vai Aretha Franklin? Comfortably Numbista Pink Floyd vai Scissor Sisters? I Will Always Love Yousta Dolly Parton vai Whitney Houston?

Eilen kuulin uutisen uudesta kover-levystä, jota odotan suurella mielenkiinnolla: Matti Johannes Koivu julkaisee 27.2. tribuutin Irwin Goodmanin lauluista. Irwiniä en ole kyllä koskaan tahallisesti kuunnellut, mutta radiossa soinut Ei tippa tapa Koivun versioimana yllätti minut niin, että luvassa on varmasti jotain hienoa. Tuo kyseinen laulu on kuultavissa Koivun MySpace-sivulla, joten sinne kaikki äkkiä. En ollut koskaan edes kiinnittänyt laulussa huomiota muuhun kuin kertosäkeistöön, mutta Koivun tulkinnassa tulee esille sanoitusten synkempi puoli. Hienoa, hienoa.

Toinen pysähdyttävän hieno koveri, jota olen lähiaikoina kuunnellut, on My Morning Jacket-laulajan Jim Jamesin ja Calexicon yhteinen Goin' to Acapulco. Kappale on levytetty I'm Not There-elokuvan soundtrackia varten, eikä Bob Dylanin alkuperäisversio ole korviini koskaan kuulostanut niin kauniilta kuin tämä uudempi. Soundtrack on ehdottomasti hankintalistalla, siltä löytyy kahden levyllisen verran Dylania kiinnostavien artistien koveroimana.

Lopuksi vielä sananen José Gonzálezista, joka on oikea kovereiden mestari. Pari päivää sitten Salla kirjoitti Massive Attackin ehkä parhaasta kappaleesta, Teardropista, ja sehän löytyy Gonzálezin versioimana tämän uusimmalta In Our Nature-albumilta. Alkuperäistä laulua, niin hieno kuin se on, on vaikea päihittää, mutta ainakin González on tehnyt laulusta omansa. Näin oli jo The Knifen Heartbeatsin kanssa, jonka lisäksi hän on keikoilla soittanut Kylie Minoguen Hand on Your Heartia ja Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartia. Ainakin minä osaan arvostaa koveroimisen jaloa taitoa. Siitä lisää viimeistään kun olen hankkinut tuon I'm Not There-soundtrackin.

MP3 Jim James & Calexico - Goin' to Acapulco
Elokuvan I'm Not There soundtrackilta (2007).

MP3 José González - Teardrop
José Gonzálezin albumilta In Our Nature (2007).

Ja käykää kuuntelemassa Matti Johannes Koivu - Ei tippa tapa.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Vanhoja aarteita, osa I


Trip hoppailulla jatketaan, kun siirrytään Bristolin Massive Attackista suomalaiseen Kemopetroliin. Sillä nimikkeellä bändiä aikoinaan ainakin kuvattiin, paikkansapitävyydestä en osaa sanoa. Syynä aihevalintaan on viime aikoina tapahtunut vanhojen levyjen löytäminen. Kun siirtää levyhyllyään uuteen soittimeen, löytää kaikenlaisia unohdettuja helmiä.

Kemopetrol taisi olla suosionsa huipulla vuosituhannen vaihteessa, mutta jatkaa nettisivujensa perusteella toimintaansa edelleen melko aktiivisesti. Itse omistan yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia, Slowed Downin sekä Everything’s Finen, joista huokuu aivan omanlaisensa rauhallinen tunnelma. Sen sijaan kolmas tuotos, Play for Me, oli mielestäni aikanaan askel väärään suuntaan. Edellisten levyjen kylmä ja etäinen äänimaailma muuttui lämpimämpään ja ehkä vähän rokkaavampaan suuntaan, mikä ei vain ollut mieleeni. Toisaalta tuolloin bändi sai positiivista huomiota myös ulkomailta, mikä on tietysti iloinen asia. Joka tapauksessa arvostukseni yhtyettä kohtaan on edelleen suuri ja parin vuoden jälkeen olen taas alkanut kuunnella omistamiani levyjä yllättävän ahkerasti. Kappaleet voisivat olla tänä vuonna kirjoitettuja, niin tuoreilta ja sujuvilta ne kuulostavat. On ihana löytää vanha, kuuntelematon bändi, josta huomaa edelleen pitävänsä.

Niistä kahdesta levystä olen aina pitänyt Everything’s Finea kokonaisuutena ehjempänä, mutta jos sitä trip hop –henkeä etsii, kannattaa ehkä kääntyä Slowed Downin puoleen. Kappaleiden perusteella voi sitten itse päätellä, mitä lajia bändi edustaa.

M4A
Kemopetrol – African Air
Kemopetrolin albumilta Slowed Down (2000).

Blood Music


Vielä tähän mennessä ruotsalainen musiikki ei ole ollut yliedustettuna tämän blogin kirjoituksissa, mutta eiköhän siihen suuntaan pian käännytä. Blood Music on yhden miehen eli Karl-Jonas Winqvistin projekti, jolta on ilmestynyt kaksi albumia: Sing a Song Fighter! (2005) sekä Don Quite (2007). Aiemmin Karl-Jonas lauloi ja soitti koskettimia First Floor Powerissa eli samaisessa yhtyeessä, josta ihanainen Jenny Wilson lähti soolouralleen. Ei siis ihme, että joulukuussa Jenny oli yleisössä Blood Musicin Tukholman keikalla, ja lavalle hän oli lainannut myös basistinsa Andreas Söderströmin (kuva yllä).

Jotain samaa Blood Musicin, First Floor Powerin ja Jenny Wilsonin musiikissa kuuluukin. Ehkä se on vain tekemisen ilo, joka välittyy kuulijalle asti. Karl-Jonas kuvaileekin MySpace-sivullaan, että koko projekti alkoi improvisoiduista keikoista, uusien asioiden kokeilemisesta ja soittamisen hauskuudesta erinäisten kavereiden seurassa. Musiikkia kuunnellessa mieleen tulee myös Jens Lekman, jonka kanssa Blood Musicilta onkin ilmestynyt yhteinen single. Jens Lekmanin tavoin Blood Musickaan ei ole yltiöiloista indiepoppia, vaan mukana on myös melankolia. Kai kaikki kiteytyy kuitenkin siihen, mitä The Hair-kappaleessa lauletaan: ain't it good to be around?, ain't it good to be alive? Alla kaksi laulua Blood Musicin ensimmäiseltä albumilta, ne on ladattavissa bändin nettisivuilta.

MP3 Blood Music - There Is a War in Almost Every Corner
Blood Musicin albumilta Sing a Song Fighter! (2005).

MP3 Blood Music - The Hair
Blood Musicin albumilta Sing a Song Fighter! (2005).

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Sunnuntaimusiikkia: Massive Attack


Tämän viikon perjantailevy päätyi pitkittyneen työviikon vuoksi sunnuntaimusiikiksi, ja oivallisesti se tähän jääkylmään päivään sopiikin. Kyseessä on Massive Attackin Mezzanine, joka on Collected-kokoelman jälkeen ensimmäinen omistamani Attack-levy. Yhtye on nyt hiljalleen nousemassa suosikkilistani kärkipaikoille, vaikka olen jo muutaman vuoden yrittänyt löytää sen hienouden. Nähtävästi joidenkin bändien kohdalla pitää vain odottaa hieman kärsivällisemmin.

Albumilta löytyy yksi hienoimmista vähään aikaan kuulemistani kappaleen aloituksista. Joskus 90-luvulla paljon soinut Teardrop onnistuu joka työmatkalla keskittämään ajatukset vain korvissa kuuluvaan musiikkiin, mitä tahansa ympärillä sitten tapahtuukaan. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi unettava maanantai? Kappaleen ehdottomasti parhaimmat hetket ovat siis ensimmäiset 60 sekuntia, vaikka eihän loppuosassakaan tietenkään mitään moitittavaa ole.

Lisäbonuksena on vaikkapa sitten alkavan viikon kunniaksi Karmacoma, joka on oma henkilökohtainen suosikkini. Se ei kuitenkaan löydy Mezzaninelta, vaan on ilmestynyt Protection-albumilla. Kappaleella on myös aika jännä video.

M4A Massive Attack – Teardrop
Massive Attackin albumilta Mezzanine (1998).

M4A Massive Attck – Karmacoma
Massive Attackin albumilta Protection (1994).

Sunnuntaimusiikkia: Try a Little Tenderness



Löydettyäni Otis Reddingin levyn The Otis Redding Dictionary of Soul joulun jälkeisestä, rahapussille tuhoisasta levy-alesta, olen pistänyt sen soiman aina kun olen kaivannut Reddingin sielukasta ääntä. Talven pimeydessä, kotona istuessa sellaisia hetkiä on tullut paljonkin, ja aina hienoimmalta kuulostaa kappale Try a Little Tenderness. Hyvää sunnuntaita!

MP3 Otis Redding - Try a Little Tenderness (live)
Alkuperäinen versio löytyy Otis Reddingin albumilta The Otis Redding Dictionary of Soul (1966).

lauantai 5. tammikuuta 2008

Black Kids



Lauantaimusiikki on sellaista, että sitä kuunnellessa tulee pakottava tarve vetäistä tanssikengät jalkaan. Siksi tänään kuunnellaan floridalaista bändiä Black Kidsiä. Poppoolla on ovela nimi, kuten myös sen kappaleilla, mutta saamansa hypetyksen se on kerännyt musiikkinsa ansiosta. Kamalasti uutta se ei ehkä tarjoa, mutta yhdistää riemukkaalla tavalla aineksia Arcade Firesta The Cureen ja Achitecture in Helsinkiin. Black Kids julkaisi EP:nsä Wizard of Ahhhs elokuussa nettisivuillaan, mistä se on yhä ladattavissa, ja jatkoa on epäilemättä luvassa. Nyt ne tanssikengät esiin ja one! I'm biting my tongue, two!...

MP3 Black Kids - I'm Not Gonna Teach Your Boyfriend How to Dance With You
Black Kidsien EP:ltä Wizard of Ahhhs (2007).

perjantai 4. tammikuuta 2008

Perjantailevy: In Rainbows



Tunnustetaan se nyt heti: en ole koskaan omistanut yhtäkään Radioheadin levyä. En OK Computeria, en Kid A:ta enkä Amnesiaciakaan. Tietysti olen seurannut bändin nousua oman genrensä tärkeimmäksi yhtyeeksi ja musiikistakin olen pitänyt. Mutta aivan täysin meillä ei ole klikannut. Olen varmasti jäänyt jostain paitsi, jos en muusta niin Radiohead-kuuntelijoiden fanaattisuudesta. In Rainbowsin julkaiseminen viime lokakuussa tuntui nimittäin herättävän sellaisia reaktioita, ettei suoranainen hysteria ollut kaukana.

Minäkin latasin levyn koneelleni 10. lokakuuta eli heti kun se oli internetissä saatavilla. Bändi oli onnistunut herättämään julkaisutempuillaan minunkin huomioni: digitaalinen versio, josta sai maksaa haluamansa hinnan nollasta punnasta ylöspäin. "You decide". Lataajia oli ensimmäisenä päivänä noin 1,2 miljoonaa ja he maksoivat levystä keskimäärin £3.88 eli 5,30 euroa. Päätin olla maksamatta mitään, sillä en tiennyt pitäisinkö uudesta Radioheadista enkä ole tottunut maksamaan digitaalisesta musiikista.

Radioheadin temppu kuitenkin onnistui. In Rainbows soi mp3-soittimessani aina jalkautuessani kaupungille ja aloin pitää sitä suorastaan loistavana. Minulla ei ollutkaan mitään yhteyen aikaisempaa teosta, mihin verrata, toisin kuin faneilla ja arvostelijoilla. Vuodenvaihteessa albumista ilmestyi kauppoihin käsin kosketeltava versio, ja sen kävin tänään hakemassa hyllyyni. Tykkään hiplailla kansilehtisiä, ja ne ovatkin tässä pahvikansiin pakatussa kokonaisuudessa kiitoksen arvoiset. En tiedä mitä Thomille ja kumppaneille tästä nyt jäi käteen, ehkä se 0,90 euroa jos 94 % tuotosta menee levy-yhtiölle. Mutta kenties pääsen vihdoin sisälle Radiohead-kulttiin - ja ainahan on se uusi box set...

Tässä levyn viimeinen kappale ja Thom Yorkin henkilökohtainen suosikki, Videotape.

MP3 Radiohead - Videotape
Radioheadin albumilta In Rainbows (2007).

torstai 3. tammikuuta 2008

PSL

Löysin Ruotsin yleisradion SVT:n sivuilta osaston, joka kantaa nimeä PSL (pe ess ell). En tiedä onko kyse tv-ohjelmasta vai pelkästä nettijulkaisusta, mutta sivustolta löytyy iso kasa mielenkiintoisia videoita, kaikkea tuoreista haastatteluista ja inserteistä (muun muassa Iceland Airwaves-festarilta) vanhaan arkistomateriaaliin. Katselin putkeen vaikka kuinka monta videota, joissa bändin esittävät akustisesti tuttuja ja tuntemattomampia kappaleita - Vapnet, of Montreal, Seabear, CocoRosie, Kate Nash, Okkervil River, múm ja monet muut. Tässä kaksi suosikkiani, Sprengjuhöllin ja Lykke Li. Sprengjuhöllin saavutti kotimaassaan huiman suosion julkaistuaan viime vuonna ensimmäisen levynsä Tímarnir okkar - bändi siis laulaa islanniksi, ihanaa. Lykke Li puolestaan työstänee parhaillaan ensimmäistä albumiaan ja kävi Helsingissä joulukuun lopulla lämppäämässä The Magic Numberseja. Olkaapa hyvät:

Sprengjuhöllin - Verum í sambandi


Lykke Li - Little Bit

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Vaihtoehtoiset vuoden levyt 2007

Menneen vuoden summaaminen on niin oleellinen osa uutta vuotta, että kai minunkin on se tehtävä, vaikka uudet kuviot vyöryvätkin jo päälle. Olen yleensä kai aika huono ostamaan juuri uunista tulleita levyjä, joten tasan vuosi sitten päätin hankkia vähintään yhden vastailmestyneen levyn joka kuukausi. Heinäkuun jälkeen lakkasin jostakin syystä laskemasta, mutta siitä huolimatta sain kuin sainkin kokoon 12 vuonna 2007 ilmestynyttä levyä. Se on pieni määrä tunnolliselle musiikkibloggajalle, mutta suuri saavutus minulle. Näistä levyistä olen nyt valinnut mainittavimmat.

Vuoden hienoimmat uudet tuttavuudet olivat LCD Soundsystem albumillaan Sound of Silver sekä The Good, the Bad & the Queen nimikkoteoksellaan. Ensimmäinen näistä sisältää useita mahtavia kappaleita, kun taas jälkimmäinen on kokonaisuutena ihan ensiluokkaisen tunnelmallinen. The Good, the Bad & the Queen on yksi Blur-yhtyeestä tutun Damon Albarnin projekteista, jotka ovat mielestäni kaikki tyyliltään ihailtavan erilaisia. Jos ette usko, verratkaa tätä vuoden 2007 tuotosta vaikkapa Blurin Parklifeen tai Gorillazin Feel Good Inc.iin. Jos ette siltikään usko, niin, no, älkää sitten.

Vanhemmista suosikeista Manic Street Preachers oli lievä pettymys. Send Away the Tigers on kovin tasapaksu, mutta en toisaalta odottanutkaan, että walesilaiset voisivat enää tehdä mitään entisen tasoista. Sen sijaan Nine Inch Nailsin Year Zero oli tarinoineen, nettisivuineen ja ajatuksineen aika mielenkiintoinen kokonaisuus, ja voin kyllä sanoa pitäväni levystä. Ei tämäkään parhainta NIN:ia ole, mutta parempaa kuin moni muu.

Kirjoittajalle vuoden ehkä kokonaisin levy oli suomalaisen Lapkon Young Desire, jolla ei ole yhtäkään ylimääräistä tai muuten heikkoa kappaletta. Se on melko harvinaista ja ansaitsee mielestäni tunnustuksen. Lapko on kolmen levynsä aikana aina vain parantanut soitantaansa, joten on melko mielenkiintoista nähdä, miltä seuraava levy kuulostaa.

Lopulta mainittavaksi jää vielä Interpolin Our Love to Admire. Moni pitää debyytti Turn on the Bright Lightsia (2002) yhtyeen kirkkaasti parhaimpana levytyksenä, mutta itselleni keskimmäinen Antics (2004) on aina ollut rakkaampi. En voi olla pitämättä uusimmastakaan levystä, joka luultavasti ansaitsee ykköspaikan omalla vuoden 2007 listallani, jota en kuitenkaan osaa tai halua sen tarkemmin laatia.

Vuosi 2007 lienee nyt uusien levyjen osalta loppuun käsitelty, vanhoista mahdollisesti lisää myöhemmin. Ohessa muutama kappale niiltä parhaimmilta albumeilta.

M4A Interpol - Pace Is the Trick
Interpolin albumilta Our Love to Admire (2007).

M4A The Good, the Bad & the Queen - History Song
The Good, the Bad & the Queenin albumilta The Good, the Bad & the Queen (2007).

M4A Nine Inch Nails - The Greater Good
Nine Inch Nailsin albumilta Year Zero (2007).

M4A Lapko - Killer Whales
Lapkon albumilta Young Desire (2007).

Mikko Torvisen Viihdeorkesteri



Viihdeimperiumin kolmannelta bändiltä Mikko Torvisen Viihdeorkesterilta ilmestyi viime vuoden viimeisenä päivänä albumi Mikko Torvisen Viihdeorkesteri. Bändi on siis samaa perhettä Riston sekä Mopin ja Aivokurkiaisten kanssa, ja musiikki kuulostaa...no, nimenomaan viihdeimperiumimaiselta. Toiset tykkää, toiset ei. Itse ostin Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaan vasta viime vuonna, ja levyltä löytyy mielestäni nerokkaita sävellyksiä ja sanoituksia - tykkään siis ihan hirveästi. Mopin olen nähnyt keikalla ja muutamia kohokohtia lukuun ottamatta he eivät mielestäni yltäneet aivan Riston tasolle. Sama tunne tulee Mikko Torvisen Viihdeorkesterin kanssa. Haistakaapa vittu on kuitenkin kieltämättä tarttuva rallatus, ja Jee jee jeekin rullaa ihan mukavasti. Molemmat kappaleet voi ladata bändin MySpace-sivulta. Keikalle voisin lähteä näitä kuuntelemaan, bändi esiintyy ainakin seuraavasti:

26.01.08 Docpoint-klubi, Gloria, Helsinki w/ Op:l Bastards, Rubik
30.01.08 Vastavirta-klubi, Tampere w/ Moppi ja Aivokurkiaiset

MP3 Mikko Torvisen Viihdeorkesteri - Haistakaapa vittu
Mikko Torvisen Viihdeorkesterin albumilta Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (2007).

MP3 Mikko Torvisen Viihdeorkesteri - Jee jee jee
Mikko Torvisen Viihdeorkesterin albumilta Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (2007).

tiistai 1. tammikuuta 2008

Vuoden levyt 2007


(kuva fensterbme)



Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi en ajatellut vielä miettiä mitä 2008 tuo tullessaan, vaan tehdä niin kuin uudenvuodenpäivänä usein on tapana tehdä: muistella eilistä. Kaupunki on tänään hiljaa ja kadut tyhjiä, elämä pysähtynyt. Vasta huomenna se pyörähtää käyntiin uudella vimmalla. Eli: millaisella musiikilla kasvatin levyhyllyjäni vuonna 2007?

Vuosi oli uusien levyjen kannalta suorastaan ilmiömäisen hyvä - niin hyvä, etten millään pystynyt ostamaan kaikkea, mitä olisin halunnut. Uutuuksien joukosta löytyivät muun muassa kestosuosikit Kent levyllään Tillbaka till samtiden ja Sigur Rós tupla-albumillaan Hvarf/Heim. En meinannut ensin millään lämmetä Kentin entistä elektronisemmalle tyylille, mutta kymmenen yhteisen vuoden jälkeen en halunnut heittää suhdettamme nurkkaan ja vihdoin tarkemman kuuntelun jälkeen löysin kyllä uusien kappaleiden loistavuuden - etenkin Vy Från Ett Luftslott ja Generation Ex. Sigur Rósin levyistä akustista Heimiä on tullut kuunneltua erityisen paljon, vanhat kappaleet kun kuulostavat osa hyvinkin uudenlaisilta.

Muutkin vanhat tutut kuten Arcade Fire, Jens Lekman, Björk, Interpol, Amiina, Of Montreal ja Matti Johannes Koivu julkaisivat viime vuonna uutta materiaalia. Osasta näistä en ole ehtinyt saada kunnollista kokonaiskuvaa, sillä kuuntelin sekalaisia kappaleita netistä ladattuna alkuvuoden ajan, ja vasta syksyllä Islannista palattuani ostin varsinaiset levyt. Etenkin Arcade Firen Neon Biblen ja Amiinan Kurrin olen kuunnellut läpi alusta loppuun vain muutamia kertoja.

Vuoden aikana onnistuin löytämään ilahduttavan paljon uutta musiikkia. Ólöf Arnalds sekä Anna Järvinen julkaisivat esikoislevynsä ja kuuntelin ensimmäisen kerran tarkemmalla korvalla Feistiä, LCD Soundsystemiä, The Nationalia ja Kings of Leonia. Kaikki neljä olivat niminä olleet jo kauan tuttuja, mutta en ollut osanntut yhdistää musiikkia esittäjään. The Reminder, Sound of Silver, Boxer ja Because of the Times ovat harvoin edes päässeet sinne levyhyllyyn asti kun ne ovat niin ahkerasti pyörineet stereoissa.

Vuoden loppu ja uuden alku on kaikenlaisten top-listojen aikaa, joten minäkin pistän lopuksi viisi vuoden 2007 suosikkilevyäni järjestykseen:

1. Feist - The Reminder
2. Of Montreal - Hissing Fauna, Are You the Destroyer?
3. The National - Boxer
4. Anna Järvinen - Jag fick feeling
5. Ólöf Arnalds - Við og við

Näitä levyjä on siis tullut kuunneltua eniten ja nämä muistuttavat minua vuodesta 2007. Lista olisi varmasti erilainen jos olisin vaikkapa voittanut lotossa ja saanut kantaa levykaupasta mukaan kaiken haluamani. Listapaikasta olisivat kilpailleet ainakin John McGregorin Maa ei oo pimee, Múmin Go Go Smear the Poison Ivy, PJ Harveyn White Chalk, Devendra Banhartin Smokey Rolls Down Thunder Canyon, Beirutin The Flying Club Cup, Seabearin The Ghost That Carried Us Away, Editorsien An End Has a Start, Reginan Oi miten suuria voimia!, M.I.A.n Kala, Amy Winehousen Back to Black ja Radioheadin In Rainbows. Ainakin. Joten, lauantaina...lottokuponkia täyttämään?

Tässä vielä kuunneltavaksi kolmea artistia top 5-listastani - ne kolme, joita en maininnut jo edellisessä blogimerkinnässäni. Nauttikaa vuoden parhaasta musiikista!

MP3 Of Montreal - Heimdalsgate Like A Promethean Curse
Of Montrealin albumilta Hissing Fauna, Are You the Destroyer? (2007).

MP3 The National - Fake Empire
The Nationalin albumilta Boxer (2007).

MP3 Ólöf Arnalds - Í nýju húsi
Ólöf Arnaldsin albumilta Við og við (2007).

Viimeinen



Koska allekirjoittaneen juuri hankittu Daft Punk –levy otti ja jätti itsensä kotimatkan varrelle, aloitetaan tämä blogiura nyt sitten jostakin muusta. Eilen tarkoituksenani oli ostaa ruokaa, mutta sen uuden vuoden ruuhkan nähdessäni käännyin kaupan ovelta suoraan kotiin ja eksyin matkalla – yllätys, yllätys – levykauppaan. Seurauksena kuluneen vuoden onneksi viimeinen hankita, Basement Jaxxin The Singles –kokoelma.

Tykästymisestäni kokoelmia kohtaan ehdin varmasti vielä useasti kirjoitella, joten keskitytään tässä merkinnässä vain uuteen levyyn. Yllättävän moni sen kappaleista on soinut ties missä, mikä on aina mukava huomata. Tunnistanpahan nyt kappaleiden lisäksi esittäjänkin. Kokoelmalta löytyy varmasti aika montakin tanssittavaa hittiä, mutta koska en itse pidä tanssimisesta, olen valinnut suosikikseni kappaleen nimeltä Good Luck. Ei sekään mitään tahditonta maalailua ole, mutta silti oikein erinomainen yksilö vaikkapa näin vuoden vaihtuessa kuunneltavaksi. Alunperin se on ilmestynyt Kish Kash –albumilla, joka on puolestaan julkaistu vuonna 2003. Myös sunnuntaimusiikiksi kokoelma sopii luultavasti paremmin kuin esimerkiksi se Daft Punk, joka viimeisimmän kuuntelukerran perusteella oli hieman jumputuspainotteisempaa.

Lopuksi lienee sopivaa toivottaa erittäin musiikillista sekä blogintäytteistä vuotta 2008. Basement Jaxxin tahtiin tietysti.

M4A Basement Jaxx – Good Luck
Basement Jaxxin albumilta The Singles (2005).